Lumikenkäilemässä Juumassa

Tänään oli taas touhun päivä, kun käytiin lumikenkäilemässä Kitkajoen varressa Myllykosken, Aallokkokosken ja Jyrävän maisemissa Linnakalliolle asti. Olimme Teemun asiakasryhmän mukana ja mukavaa oli! Keli oli ihan upea, aurinkokin pilkahteli pari kertaa ja muutama onnekas ryhmäläinen näki saukon kisailevan joen penkalla! Jeppekin haistoi saukon ja "metsästi" sitä sitten koko loppumatkan.

Menimme Basecamp Oulankaan jo eilen illalla ja istuskelimme takkatulen äärellä Teemun asiakkaiden kanssa. Jeppe oli ihan kaikkien suosikki. Lumikenkäily meinasi tosin olla sille liian hidassoutuista touhua, sillä paikoillaan ollessa se tärisi aina surkeasti. Yllättäen tärinä loppui kuin seinään aina kun päästiin liikkeelle...

Alla komeita Jyrävän maisemia ja kuvagalleriassa lisää.

We went snowshoeing in Juuma along Kitka river and saw the Myllykoski and Aallokkokoski rapids as well as Jyrävä waterfall. The weather was great and Teemus's guests clearly enjoyed themselves. A few lucky ones managed to see an otter playing around on the riverbank! More photoes in photo gallery.

Jeppe was everybody's favourite, though not always such a happy puppy when forced to stay in one spot out there occationally. He was shivering sadly despite his warm Hurtta jacket, mutta surprisingly the shivering ended straight away whenever we got going again.

Snowshoeing in Juuma area is definitely a thing to try out. See Basecamp Oulanka for further instructions!

Koiran ulkoiluttamisen niksit

Kylymää on piisannut taas tämän viikon ajan. Jepen mielestä pakkanen, tuuli ja lumisade (ja erityisesti näiden yhdistelmät) ovat ihan hanurista. Olemme siis keskittyneet kehittelemään konsteja, joilla koira saataisiin viipymään ulkona edes niin kauan, että se kakkaisi ;-) Ja mielellään vähän pidempäänkin, jotta emännällekin tulisi vähän liikuntaa koiraa ulkoiluttaessa. Jeppen tassuja ei nimittäin yleensä palele, mutta silti koira kieltäytyy kävelemästä yhtään pidemmälle, jos kylmyys alkaa tympiä.

Jeppe itse löysi tähän ratkaisun: auratut tiet. Meillä ei siis ulkoilla enää lähimetsien poluilla, vaan ainoastaan auratuilla teillä. Jos tuuli on tuiskuttanut kinoksen tien laitaan, Jeppe kävelee keskellä tietä. Lumihanki ei kiinnosta pätkääkään. Mutta tällä konstilla onnistuimme ulkoilemaan eilenkin yhteensä hämmästyttävät 2,5 h nätissä talvisäässä -15 asteen pakkasessa.

Alla on Jeppe Basecamp Oulangan eteisessä sillä välin kun minä odottelin sisällä Teemua kyytiin töistä. Kamu ja Luca olivat myös mukana, mutta ne odottelivat iloisesti pihamaalla. Jepelle sen sijaan piti oikein pedata untuvapeti...



Tänään on agilitytreenipäivä. Pakkasmittari pyörii -14 asteen tuntumassa (pakkasraja on -15 astetta). Alan siis selvittää, pidetäänkö treenit - toivottavsti pidetään, sillä tammikuulla on pystytty pitämään kelien puolesta vasta kahdet treenit...

Tyttökuumetta

Näyttäisi siltä, että meidän pikkupoika Jeppe on vihdoin ymmärtänyt sen suuren eron poikien ja tyttöjen välillä. Jollain naapuruston nartuista on ilmeisesti juoksu, ja Jeppe vinkuu sisällä aivan onnettomana. Se ei olisi tullut edes sisälle aamulenkin jälkeen, vaan jatkoi ihanien tuoksujen nuuskuttelua. Ja nyt se haikailee nokka pystyssä nartun luo, eikä pysty leikkimään Kamun kanssa, päiväunista puhumattakaan.

Tästä lähdettiin reilu vuosi sitten (kuva: Minna Mustalahti):

Ja tähän on tultu:

Kamu ei puolestaan ole moksiksaan ihanista hajuista, kummastelee vain kun Jeppe ei lähde mukaan leikkeihin.

Olen menossa Jepen kanssa iltapäivällä agilitytreeneihin joulutaon jälkeen, saa katsoa mitä siitä tulee, kun koira on noin kiihdyksissä.

* * *

Our small puppy has finally grown and shows signs of a true male. One of the bitches in the neigbourhood is obviously in heat and Jeppe has noticed this! He's restless and whining all the time, can't play with Kamu or rest at all. Our small puppy from the picture above is now in adult!

We'll be going to the first agility training after Christmas break. We'll see what come's out of it when Jeppe's in such a disturbing mood...

Leikkimökkitehtailua

Oltiin siskon luona rakentamassa siskontytölle komeaa leikkimökkiä tiskikoneen pahvilaatikosta. Homma jäi vielä hieman kesken, joten pistän kuvia sitten kun mökki on valmis.

Sisko asustelee tällä hetkellä samassa pihapiirissä Kamun entisessä kodissa, joten siskon koiran Lucan ja Kamun välit ovat aika mielenkiintoiset. Ulkona kaikki sujuu hienosti, mutta sisällä isäntäkoira Luca (lauhkea kuin lammas) yrittää alistaa Kamua nylkyttämällä. Kamu alistuu kyllä tilanteeseen hienosti, mutta rajansa kaikella. Jos Kamu pistää hanttiin, Luca siirtyy tylyttämään Jeppeä (jolle pelkkä mulkaisu riittää selätykseen). Kaverukset rauhoittuvat kyllä sitten aikansa häslättyään, mutta tilanne on aika erikoinen, sillä vastaavaa ei ole ainakaan tähän mennessä tapahtunut molempien koirien vieraillessa yhtä aikaa meidän luonamme.

Muutoin ottopojan vierailu on sujunut mainiosti. Ruokahalua riittää ja sapuska katoaa kupista ihan hetkessä, kun kumpikin koira hotkii ruokansa päästäkseen toisen kupille. Pakkanenkin hellitti, joten ulkona on mukava peuhata.

Yksi erikoinen seikka näyttää seuranneen Kamun oleskelusta meillä: Jeppe on tosi koko ajan tosi skarppina ja tottelevaisena odottamassa makupaloja. Se odottaa ruokaansa keittiön ulkopuolella kunnes kutsu käy keittiöön, tulee ulos lähdettäessä ovelle vasta pyydettäessä ja on muutenkin ihan ihmisten kaveri - ainakin sisällä! Jos sama seurannaisvaikutus saataisiin siirtymään siihen myös ulkona, sillä olisi toiveita päästä joskus juoksentelemaan vapaanakin...

Alla kolmikko makupalojen toivossa. Huomatkaa terrierin tapa "ylentää" itsensä, vaikka on oikeasti joukon pienin.

Ottopoika Kamu

Nytpä meillä on koiria oikein kaksin kappalein, kun Kamu on hoidossa viikon verran. Tässäpä veijarit kuivumassa kylppärissä äskeisen iltaulkoilun jälkeen:

Treenattiin heti synkronoituja temppuja, lähdettiin hiukan kunnianhimoisesti kierimisestä liikeelle, se meni puoliksi nappiin eli toinen koirista kieri, toinen ei (vielä). Katsotaan loppuviikosta, miten meidän temppukavalkadi on kehittynyt.

Tsemppiä lomailijoille, joiden matka alkoi myöhästyneellä lennolla ja yllätysyöpymisellä Helsingissä: alku aina hankala, lopussa sitten kivempaa!

Chamonix - koirien taivas

Alla todistusaineistoa siitä, että koirat pääsevät täällä joka paikkaan: koira lelukaupassa.

Lelukaupan omistaja kertoili, että koira ei ole edes heidän omansa, vaan kuuluu eräälle ystävälle, joka muutti pois Chamonix´sta. Ilmeisesti koira jäi tänne oman onnensa nojaan ja he päästävät sen sisälle liikkeeseen aina päivisin. Kauppiaalla on myös koira, newfoundlandilainen, jota hän ei kuitenkaan voi tuoda töihin kun se on niin iso ja musta, että lapset saattavat pelätä.

Ymmärsin lelukauppiaan puheista myös, että Ranskassa ei oikeasti saisi tuoda koiria sisälle, mutta Chamonix´ssa turistit tykkäävät siitä, joten kukaan ei halua luopua tästä kyseenalaisesta tavasta. Ja kyllähän Jeppekin tykkäis kun pääsisi kalj... siis kahville isännän kanssa!

Pidetään tänään välipäivää rinteestä, kun ei siellä kuitenkaan näkisi yhtään mitään. Huomenna iltapäivällä pitäisi hieman kirkastua. Meidän kyyti kentälle lähtee puoli viiden jälkeen, jotan ehditään kyllä mäkeen, mutta näkyvyys voi olla edelleen aika surkea. Katsotaan, katsotaan...

Kuvia Chamonix´sta

Kuvia löytyypi siis kuvagalleriasta. Tänään en muistanut ottaa kameraa mukaan mäkeen, mutta oli niin flätti valo, ettei sieltä olis juuri kuvia saanutkaan. Mutkiteltiin pari tuntia Prevent-Flegere -alueella ja hiihdettiin Le Prazin kylään asti, eipä ollut ruuhkaa sillä rinteellä ;-) Mäkkärissä lounaalla ja netissä, Teemu tykkää, veti just kaks bikmäkkiä että heilahti. No, seuraavaksi mennään sitten tutustumaan kahvilakulttuuriin, mun pitää saada joku ihana suklaaherkku tuon Teemun herkuttelun vastapainoksi ;-)

Tässä kuva poikien eiliseltä huippureissulta (mä pidin välipäivää kun kunto ei kestänyt hiihtää).

Ranskanmaalla

Sava! Täällä sitä patsastellaan ranskanmaalla eli Chamonix´ssa. Teemulla lähti käyntiin kolmas hiihtopäivä, mutta minä pidän välipäivää. Kintut ovat niin hapoilla eka päivän mahtavista puuterihiihdoista, että parempi lepuuttaa vähän. Teemu ja Sami lähtivät huipulle haikkailemaan jotain hienoa reittiä. Harmittaa jäädä "tyttöilemään" kylään, mutta eka päivänä lasku ei kulkenut yhtään (upeista olosuhteista huolimatta tai ehkä juuri niiden takia, sillä lunta oli paaaljon), eikä lasku varmaan kulkisi nytkään.

Kelit ovat olleet upeat, auringonpaistetta molempina päivinä (vaikka eilen olikin pilvistä laaksossa, mutta ylempänä vuorilla paistoi aurinko). Asutaan mukavassa hotellissa ihan keskustassa ja lunta piisaa! Eilen käytiin "tyttöhiihtelemässä" Teemun kanssa Les Grands Montets´lla. Eli hiihdeltiin metsäkaistaleita rinteiden vieressä ja otettiin tauko heti kun mulla rupes hapottaa jaloissa. Kylään asti laskettiin kuitenkin, ja se oli itse asiassa helpoin lasku, kun oltiin matalalla (korkeusmetreissä mitaten), ja rinne oli tasainen. Jostain syystä korkea ilmanala vetää mut ihan hapoille, vaikkei sitä olekaan tapahtunut aiemmin.

Ranska on muuten koirien luvattu maa - koirat saavat näköjään tulla melkein joka paikkaan; baariin, kauppaan, vuorille... Jeppekin viihtyisi täällä isännän kanssa Chambressa oluella ;-) Mutta tällä kertaa se jätettiin hyvään hoitoon Kamun luo, ja kuulemma kaveruksilla on kulunut aika ihan mainiosti leikkiessä ja nukkuessa. Ne saavat jatkaa samaa hupailua kun Eki ja Tea lähtevät reissuun pari päivää meidän paluun jälkeen ja Kamu tulee vuorostaan meille hoitoon.

Pääosin koirat tuntuvat olevan täällä hyvin koulutettuja, vaikkakaan ei välttämättä niin hyvin hoidettuja. Reilusti ylipainoisia koiria näkyy täällä kylässä aika usein. Omistajat näyttävät kuitenkin hyväkuntoisilta, joten ilmeisesti koirat joutuvat viettämään aika paljon aikaa kotosalla omistajien kuntoillessa rinteillä. Olen nähnyt muutaman jackrussellin, mutta en parsoneita (enkä myöskään espanjanvesikoiria). Kultainen noutaja näyttäisi olevan ylivoimaisesti suosituin rotu.

Laitailen iltapäivällä kuvia Picasasaan kunhan Teemu tuo kamerani takaisin (Teemu ei löytänyt omaa kameraansa lähtiessä, joten kaikki kuvat ovat minun kamerassani). Alla oleva kuva on napattu chamonix.com-sivuston webbikamerasivulta.

Uusi vuosi, uudet kujeet!

Joulukinkut on syöty ja lomailtukin jo pari päivää. Palasin välillä töihin, sillä Teemu sai kuin saikin hieman vapaata (1,5 kk leffantekokeikan lisäksi) ja lähdemme maanantaina Chamonixiin hiihtelemään isommalle kukkulalle viikoksi. Jeppe pääsee hoitoon Tean, Ekin ja Kamun luokse - eikä malttaisi millään odottaa!

Jeppe sai kaikenlaisia ihania syötäviä ja leikittäviä joululahjoja. Kiitokset ja terveiset vaan Hyrylän "mummille ja papalle"; ankka on jo laihtunut jonkin verran Jepen käsittelyssä mutta ääni kuuluu edelleen. Jepellä on paha tapa kiskoa täytteet ulos kaikista pehmoleluista, joten se saa leikkiä niillä vain erittäin valvotuissa olosuhteissa. Yli kymmenen sekuntia on joskus nimittäin jo liian pitkä aika Jepen käsittelyssä...

Jeppe sai myös alla näkyvän hienon makuupussin, jossa on integroitu makuualusta (vedenpitävän pohjan ja makuupussin välissä kaksi kerrosta ohutta makuualustaa). Kyllä nyt tarkenee retkeillä! Kamu sai myös makuupussin ja viihtyi siinä kuulemma saman tien mainiosti! Makuupussit syntyivät vanhasta vanumakuupussista siten, että Kamun makuupussi leikattiin koiran kokoiseksi "pääpäästä" ja ommeltiin vain "jalkopäästä" umpeen; siihen jäivät vetoketju ja kiristysnauha, joten makuupussin saa mukavasti lämpimäksi pussukaksi. Mukana tuli erillinen, paksu makuualusta.

Jepen pussi ommeltiin puolestaan makuupussin loppuosasta siten, että pohjassa on kaksi kerrosta makuupussia (makuualustojen ja vedenpitävän kankaan lisäksi) ja päällä puoliksi kiinnitettynä yksi kerros makuupussia. Jepen pussia ei saa tällä hetkellä täysin umpinaiseksi. Katsotaan, miten tämä demoversio toimii, ja tehdään tarvittaessa sitten parempi. Väritys on kyllä enemmän tyttömäinen, mutta toimivuus ratkaisee!

Kannttaa kurkata myös Picasan kuvagalleriaan, siellä on uusia otoksia Jepestä ja Lucasta pakkaskeleissä lähimaastossa. Muutamassa kuvassa on kuvahaaste: Etsi koira kuvasta! Siskon bordercollie Luca on nimittäin maastoutumisen mestari!

***

Christmas is gone and new year is here! Jeppe got the great sleeping bag above from Santa and loves is already! Kamu (Jeppe's friend, a Spanish Water Dog) got a bit different sleeping bag and likes it, too!

Teemu and I are going skiing in France, Chamonix, for next week, so Jeppe will be sleeping over at Kamu's place for the week. And he can't wait to get there!

Check the photo gallery, there are some new shots from the cold, cold conditions (below -20 C) and a tricky task to find a dog in each photo (my sister's border collie Luca).

Keskitalven hiljaiseloa...

...ainakin blogissa, sillä ilman koiraa ei ole ollut oikein koiramaisia kirjoittamisen aiheita. Jeppe on Teemun kanssa tekemässä elävää kuvaa Ylläksellä, tosin tuhlaajapojat palaavat kotiin ensi keskiviikkona.

Jeppe on ollut siis poissa kotoa 2,5 vk. Tämä on ollut minulle mukavaa treeniaikaa, sillä ilman koiraa olen ehtinyt mäkeen monena iltana. Toki kävely- ja juoksutreenit ovat jääneet vähemmälle, mutta eilen kävin korkkaamassa maastohiihtokauden Rukan ympärysreitin hiihdolla (ensimmäistä kertaa, vaikka reitti avattiin jo viime kaudella). Olipa mukava hiihdellä tykkylumisten puiden keskellä parin asteen pakkasessa, ja reitti oli jo hyvässä kunnossa. Seuraavaksi lähden lumikenkäillen tekemään koiranulkoilutuspolkua läheisten latujen viereen. Kirjoittelen lisää koirakuulumisia kun koira palaa kotiin!

Vaihtelevaa menestystä

Kiirettä on pitänyt ja blogiin kirjoittelu on jäänyt vähemmälle, pahoittelut siitä runsaalle säännöllisten lukijoiden joukolleni ;-) Tällä tahdilla kyllä vähäisetkin lukijat karisevat matkasta...

Jepen isäntä on Ylläksellä työmatkalla joulukuun puoliväliin asti, joten ollaan yritetty pitää kotia pystyssä kaksistaan Jepen kanssa. Ja vaihtelevasti on mennyt, sillä itsekin olen ollut reissussa tai töissä melkein joka viikonloppu marraskuun alusta lähtien. Nyt on ensimmäinen "vapaaviikonloppu" pitkään aikaan, ja siitä on otettu kyllä kaikki irti! Eilen vietin aikaa kummityttöni Jonnan kanssa; käytiin mäessä ja maalattiin Jonnan kanssa yksi jakkara, Jonna (melkein 4 vee) oli hommassa mukana alusta loppuun asti; Jonna oli Maalari ja mä olin Tasoittaja. (Eli Jonna suti jakkaraan ruskeata kuultomaalia ohjeiden mukaan ja minä tasoitin maalin ja pyyhin rievulla liiat pois, sillä lopputuloksesta ei haluttu liian tummaa.) ja kunhan maalinhajut ovat haihtuneet, ylpeät vanhemmat pääsevät ihastelemaan tyttärensä kätten tulosta!

Mutta koirajuttujahan sitä on tarkoitus kirjoitella, ja taas riittää kerrottavaa! Jeppe on lisännyt karkuretkiensä määrää kahdella, mutta määrääkin merkittävämpää on karkuretkien kesto; eka keikka yli kahdeksan tuntia ja toinenkin yli kolme tuntia. Kummallakin kerralla Eki ja Kamu kunnostautuivat karkurin etsinnässä, toisella kerralla kaveri saatiin kotiin vasta puolenyön jälkeen. Kyllä siinä on ollut jo hätä kädessä emännällä :-(

Jeppe näyttää toki pörräävän karkureissuillan lähimetsissä koko ajan, mutta pidemmän karkuretken aikana jäljet näyttivät menevän 5-tien ylitse... Kummankin karkuretken jälkeen sankarilta evättiin ruokailu; ensin yhden aterian verran ja toisella kerralla väliin jäivät sekä iltaruoka että seuraavan aamun eväs. Sen jälkeen koiran kuulo parani kyllä huomattavasti, mutta taas näyttävät jänisten jäljet houkuttavan makupaloja enemmän. Silloin peliin astuu tiukka kuri, koira kävelee emännän perässä ja kurssi kääntyy kotiin heti jos luoksetulo ei hotsita.

Teemme tässä parhaillaan lähtöä agilityn harrastajaryhmän treeneihin. Yrjölän puuro on porisemassa kattilassa (kiehautan puuron ja pistän sen sitten kattilassa hautumaan sanomalehdillä vuorattuun kylmälaukkuun). Kamu tuli sopivasti kylään kuluttamaan Jepestä isoimmat höyryt ennen treenejä. Käydään vielä kävelyllä kaverusten kanssa ja lähden sitten huristelemaan kohti Määttälänvaaraa Jepen kanssa.

Olen muuten tuskaillut Jepen karvanlähdön kanssa, kun karvaa näyttäisi lähtevän "ihan mukavasti", mutta ei ikinä harjatessa. Kaikenlaisia värkkejä on jo kokeiltu, mutta sain vihdoin lyömättömän vinkin Jukalta (siskoni mies): olemme käyttäneet kumisukaa ihan väärin; sillä ei harjata myötäkarvaan vaan pyörivin liikkein. Testasin vinkkiä aamulla kylppärissä loistavin tuloksin: ensinnäkin karvaa lähti ihan pölisten, ja toiseksi Jeppe tykkäsi hommasta kuin hullu puurosta! Toki tarjoilin sille nameja palkkioksi pitkästä pinnasta karvanhoidon aikana, mutta koira palasi aina itse takaisin kylppäriin vaatimaan lisää... Joka päivä voi siis oppia jotain uutta!

In Memoriam: Helmi

Kääpiösnautseri Helmi vierittää nyt rantakiviä jossain siellä, missä jokivarren kivet ovat täydellisen pyöreitä ja Hemppa pääsee aina mukaan joka reissulle.

Hempan aika oli tullut. Voimia Hempan perheelle!

* * *
Our friends' dog Helmi is now rolling rocks on a riverside where each rock is perfectly round. Now she gets to join every trip and has no more pains. It was her time to go.

Nopea koira, hidas emäntä

Olipas mukava agilitytreeni; Jeppe oli hienosti mukana menossa ja saatiin selville myös syy Jepen kuumumiseen: emäntä laahustaa radalla liian hitaasti! Kokeiltiin nimittäin taitavammilla ohjaajilla ja Jeppe meni kuin ohjus (ainakin emännän mielestä ;-) Eli vauhtia vaan lisää! Toki siinä on omat haasteensa, Jeppeä ei nimittäin auta myöskään jättää taakse ohjatessa, joten ohjaajan pitää olla sekä nopea että tarkka!

* * *

Now we know the reason for our problems on agility course: I'm too slow for Jeppe! So, more speed from now on, though I can't leave Jeppe behind my back either, so we need both speed and accuracy...

Jeppe ja hidas emäntä

Jeppe ja vauhdikkaampi ohjaaja

Liitelyä maneesissa

Torstaina päästiin ensimmäistä kertaan treenailemaan agilityä sisätiloissa Hietalan maneesissa. Vapaissa treeneissä oli onneksi Jepen ja Lucan lisäksi vain neljä muuta koiraa, sillä toiset koirat ovat Jepelle edelleenkin ihan liian iso houkutus, ja se karkasi radalta monta kertaa mennäkseen tervehtimään kavereita. Onneksi muut läsnäolijat auttoivat viskelemällä sahanpurua Jepen päälle, jolloin rata alkoikin kiinnostaa enemmän kuin tyttökoirien moikkaaminen.

Luca ja Erja näyttivät osaamisen mallia minulle ja Jepelle. Luca menee radalla hienosti eikä ontumistakaan tapahtunut, joten jospa pieni painonpudotus ja pidemmät lenkit ovat kuntouttaneet meidän kaverin. Jeppe taas sinkoili radalla sinne tänne ja kuumui tavalliseen tapaansa, joten jätin namit kädestä pois ja yritin kannustaa sitä oikein kimakalla äänellä. Erja treenaili myös Jepen kanssa ja sai sen kulkemaan huomattavasti minun ohjaustani paremmin, mitä oltiin kyllä vähän uumoiltukin. Minä kokeilin myös Lucan ohjastamista, ja Lucahan totteli hienosti, mutta tarkkana sain olla, pienikin vartalon virhesuunta ohjaa vauhdikkaan koiran väärälle esteelle.

Edellispäivänä Jeppe oli treenaillut maastossa ihan itsekseen, sillä se karkasi minulta heti lähdettyämme lenkille töiden jälkeen. Etsimme sitä kolmen tunnin verran, ja se juoksi innokkaasti karkuun aina kun pääsimme lähelle. Lopulta se oli tullut haukkumaan pihalle ja naapurin Janne päästi sen sisälle sillä välin kun olimme etsiskelemässä sitä lähimaastoissa. Ensimmäistä kertaa koira päätyi kotiinsa hakematta sitä metsästä, joten lohdullista tietää, ettei se ainakaan sinne jää. Toisaalta raivostuttavaa, kuinka se huumaantuu vapaudesta niin, että ei anna kiinni kenellekään; kiinniottoyrityksissä olivat nimittäin ansiokkaasti mukana myös Ellu ja Nemo sekä Anni ja Usva, kiitos kaikille!

Nyt treenaillaan ulkoilua taas lyhyellä taluttimella ja vaihtelevasti pitkällä narulla, mutta tiukalla kurilla. Tänään on taas agilitytreenit (harrastajaryhmä). Katsotaan, millaista hässäkkää Jeppe onnistuu siellä aiheuttamaan, kun koiria on läsnä hieman enemmän. Toivottavasti kaikkien pinna kestää meidän terroristia...

Alla näytteitä meidän estejuoksusta.

Erja ja Luca baanalla

Sari ja Jeppe yrittävät mennä samaan suuntaan



Erja ja Jeppe hienossa vauhdissa

We've started our indoors agility season in Hietala stables on Thursday's free trainging. Jeppe is still too interested in other dogs to be able to concentrate on his own performance, but luckily there were just a few dogs and other participants helped me by throwing sawdust on top of him to prevent him from socializing with other dogs.

Erja and Luca gave us inspiration on the course, as well as very good instructions. Erja tried training with Jeppe and - as expected - Jeppe behaved much better with her than me. I tried training with adorable Luca and was clearly too slow and novice for this skilled dog.

Jeppe has also continued his self-contained exercises outdoors by running of on Wed evening. We spent three hours trying to find him in the nearby woods while he ran off again as soon as we saw him. Finally he had arrived home and was let in to our apartment by our neighbour Janne while we were out there looking for him. So he does find his way home (first time for everything), but alltogether it was again really frustrating trying to catch him.

Today we've got agility training in the amateur group. Hopefully Jeppe does behave himself and others don't loose their nerves if he tries to make contact with other dogs. For us it's really important to get to train together with other dogs to try to accustom Jeppe into concentrating in agility course instead of other dogs and people.

Etelänmatka

Palaillaan juuri etelänmatkalta eli siskontytön nimiäisistä Oulusta. Tytöstä tuli Saana Maria ja Jepellä oli mukavaa, kun rapsuttelijoita riitti ja välillä sai leikkiseuraa Lucastakin.

Jepen mielestä reissun kohokohtia taisivat silti olla tämän aamun leikkituokio naapurin suomenlapinkoirien Nasun ja Ilon pihalla sekä siskotytön Penan tapaaminen Haukkukeitaalla. Veljekset Turbo ja Jeppe sen sijaan eivät tulleet toimeen ihan niin hyvin, tappelun tynkää yriteltiin ja kyräiltiin sitten koko ajan iskuetäisyydellä kun juttu jäi vähän kismittämään.

Alla kuva Lucan ja Jepen vetoleikistä. Eero (1,5 v) toimii erotuomarina, pikkujässikkä ei juurikaan koiria pelkää kun kotona on ihana tyttöbortsu Taiga. Siskoni lupaili etukäteen Jepelle leikkituokiota Taigan kanssa, mutta Taigan emäntä ei ollut tästä suunnitelmasta tietoinen, joten Taiga oli jätetty kotiin ;-( Lisää kuvia kuvagalleriassa!

We've been on a trip to Oulu to celebrate the name giving ceremony of my neese. Her name is Saana Maria and she's a cute little thing! Jeppe had so much fun with so many kids petting him. And occasionally my sister's bordercollie Luca deigned to play with Jeppe, too.

Jeppe's dream came true when he got to play with neigbouring Finnish Lappish dogs Nasu and Ilo on their yard. We also met Jeppe's sister Pena and brother Turbo. Jeppe and Turbo didn't get along that well but it's no surprise, two male dogs with one cute girl hanging around...

Above is a photo of Luca and Jeppe playing, with Eero (1,5 yrs) as a referee. Eero is rather famialiar with dogs since he's got a playpal at home, bordercollie girl Taiga. My sister promised Jeppe that he was going to get to play with Taiga but Taiga's "mum" was not aware of this and Taiga was left home ;-( More photoes in photo gallery!

Ikä TUO viisautta!

Tässä ollaan jo hetken aikaa ihmetelty ja ihasteltu sitä, kuinka Jeppe on hissukseen viisastunut ja rauhoittunut. Tänäänkin se oli Teemun mukana töissä ja kulki hienosti matkassa pitkän narun päässä, vaikka sitä selvästi välillä haluttikin lähteä omille teilleen. Samanlaisia kokemuksia on kertynyt viime aikoina enemmän kuin niitä aiemmin niin tuttuja karkureissuja ja tuittuilukohtauksia. Agilitykisoissakin Jeppe pysyi radan tuntumassa, vaikka kävikin moikkailemassa ratahenkilöstöä kesken oman suorituksen.

Ilmeisesti siis ikä tuo viisautta, mutta toinenkin juttu tuntuu vaikuttaneen: aiemmin mainitsemani Jan Fennellin opit alkavat vihdoin tehota. Jepen kohdalla erityisen tehokas on (valitettavasti) äänekäs, matala murahdus tai ärähdys, kun se on aikeissa livistää tiehensä. Kun sille on osoitettu selvästi toiminnan rajat, se pinkoo innolla luo kutsusta. On tätä odotettukin! Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa - odotellaan ja katsellaan, josko tämä olisi oikeasti pysyvä olotila!

Kävijäseurannan perusteella Jepen blogissa käy aika paljon ulkomaalaisia lukijoita, joten aion jatkossa julkaista juttuja osittain englanninkielisinä. Eli samassa postauksessa on jatkossa sekä suomen- että englanninkielinen teksti.

Meillä on kovasti ikävä Kamua, joka (sairas)lomailee eteläisessä Suomessa. Kamu on siis ollut taas kuumeessa ja nyt sen oireiden syytä selvitellään oikein huolella. Toivottavasti syy selviää, jotta saadaan kaveri kuntoon! Alla on pari kuvaa Kamusta agilitytreeneistä 28.9., juuri ennen kuin meille tuli talvi! Jeppe lähettää terveisiä: Kamu, tuu jo kotiin ja leikkimään mun kaa!

According to Google Analytics many of the readers of this blog come from abroad. Thus I decided to start posting in English, too. I'll gather all these posts under one link, too.

Photoes above are taken in our agility training on Sep 28th, just a couple of days before we got permanent snow cover here in Kuusamo (unusually early). Photoes present Jeppe's favourite play pal Kamu (Spanish waterdog).

Briefing about Jeppe: He's now 16 months old and has been a hard trainee due to his stubborn caracter and lust for rabbits. He's locally famous for his unauthorized adventures and otherwise charming character.

I've tried to get him more interested in doing things together with the two-legged instead of chasing game - with varying results. We've been to two unofficial agility competitions: he ran off the course in the first comp (and disappeared for 15 minutes) but managed to get through the course in the second comp though he did also greet everybody in the course personnel during his performance...

We've found Jan Fennell's writings very useful in our dog training efforts. Jeppe clearly has a mind of his own and thus we've been working to gain back our leadership in this family. In Jeppe's case a loud spap or growl works wonders when he's about to elope; he'll stop instantly and wait for us.

Hopefully Jeppe manages to get more friends since he's now bilingual! Please don't be afraid to post a comment if you feel like sharing your ideas about parson russells or dogs in general!

Maaliin asti agilityssa!

Tänään oli Koillismaan Koirakerhon agilitycupin 3. ja samalla viimeinen osakilpailu. Keli oli sanalla sanoen talvinen, sillä lunta oli paikoitellen melkein parikymmentä senttiä. Miniluokan koirille tämä asetti melkoisia haasteita, ja Jeppekin yritti oikoa radalla alittamalla esteen mieluummin kuin ponnistamalla hyppyyn sokerimaisen lumikerroksen päältä.

Me starttasimme kisaan onnennumerolla 1 ja startti tapahtui Jepelle luonteenomaiseen tyyliin: Jeppe syöksyi moikkaamaan ratahenkilökuntaa ja emäntä pinkoi radalla ihan eri suuntaan. Toinen starttiyritys onnistui samaan suuntaan, mutta Jeppe alitti (ja samalla pudotti) ensimmäisen hyppyesteen. Kieltäytymisiäkin tuli radalla melkein joka esteellä ja välillä Jeppe kävi tervehtimässä koko ratahenkilöstön ja valokuvaajat, mutta palasi aina takaisin kinkkupussille. Niin sitä vaan päästiin maaliin asti!

Viimeiseksihän me tulimme, mutta eipä sillä väliä, paremmin meni kuin viime kerralla. Jeppe sai palkinnoksi maukkaan puruluun ja omistaja rutkasti hyvää mieltä. Hienossa säässä oli mukava seurata taitavampien koirakoiden suorituksia. Samalla apumiehet (ja -naiset) pakkailivat agilityesteitä peräkärryihin ja palkintojenjaon jälkeen siirsimme esteet uuteen treenipaikkaan Hietalan maneesiin.

Alla Jepen rotukaverin Nyytin upeaa menoa kisoissa. Lisää kuvia kuvagalleriassa!

Yhteinen suunta agilityssä

Tänään oli upea päivä vaikka keli oli suorastaan kamala, +1 aste ja välillä satoi vettä aika rankasti. Mutta mun mielessä paistoi aurinko, sillä Jeppe oli mukavasti menossa mukana agilitytreeneissä. Pitkästä aikaa onnistuimme kulkemaan yhdessä samaan suuntaan radan alusta loppuun! Se lämmitti sydäntä vaikka muuten meinasikin tulla vilu.

Agilitytreenit pidetään vielä yhden kerran Hirsikankaan raviradan kentällä ja joskus lokakuun puolivälin tienoilla on kuulemma viimeinen agilitycupin osakilpailu. Sen jälkeen esteet siirretään sitten hallille eli jossain päin Määttälänvaaraa sijaitsevaan maneesiin. Itse ainakin odotan innolla treenaamista sisätiloissa; Jeppe saattaisi jopa keskittyä itse asiaan vapaudenkaipuun sijaan.

Jepen karkaamissaldo kasvoi taas lauantaina yhdellä "omatoimiretkellä", kun se livahti jonkun jaloissa ovesta pihalle ollessamme viettämässä iltaa tunturissa. Onneksi Jeppe ei suunnannut tapojensa mukaisesti metsään riistan perään, vaan se päätti yllättäen seurata ihmisiä Karaokekarnevaalien tunnelmaan, joten se napattiin kiinni Zonen kulmilta lyhyehkön karkureissun jälkeen. Koira ei ole kyllä tullut yhtään omistajiinsa, meitä ei nimittäin kovin usein näe tunturin bilepaikkojen tienoilla ;-)

Mutta taas otti kyllä kovasti pattiin, kun koira ei malta millään pysyä meidän seurassa. Tuommoinen pieni pötkylä jää nimittäin pimeässä auton alle aivan liian helposti, vaikka sillä olisi päällä kuinka komeat heijastinvaljaat tahansa... No, "palkkioksi" Jeppe on viettänyt sitten aika lailla aikaa pöydänjalkaan kiinnitettynä aina kun ulko-oven luona on ollut liikennettä. Ei se kyllä tunnu yhdistävän mielessään rikosta ja rangaistusta, mutta eipähän oteta turhia riskejä...

Yritin lisäillä tähän videota Jepen liitelystä, mutta siinä näytti kestävän ikuisuuksia. Pistän videoita ja kuvia tiistaina kuvagalleriaan.

Ensimmäinen pakkasaamu!

Tänä aamuna oli ensimmäisen kerran pakkasta! Kasvien lehdillä oli kuuraa ja lammella upea aamu-usva. Talvi tulee!

Jeppe ei tosin välttämättä innostu koko asiasta ihan kamalasti, sillä nytkin sitä jo vilutti, kun se joutui seisoskelemaan minun valokuvatessani. Pitänee ommella vähän paksumpi palttoo...

Ollaan treenailtu agilityä raviradalla ja kotipihalla. Jepen agilityosaaminen kulkee kahden viikon sykleissä: toissa viikolla Jeppe oli tarkkaavaisena kuin kärppä ja pärjäsi esteillä tosi hienosti. Silloin tosin tehtiinkin enemmän yksittäisiä esteitä ja treenattiin mm. keinua. Tällä viikolla Jeppe karkasi jo ennen treenien alkua, mutta tuli onneksi takaisin hetken harhailtuaan. Treenit menivät loppujen lopuksi ihan mukavasti, mutta Jeppe ei kyllä vielä kestä kovin paljon toistoja tai pitkää rataa. Treenailemme siis enemmän yksittäisiä esteitä ja yritän muistaa palkata Jeppeä radalla aina vähän väliä.

Jepen (ja meidän muidenkin) syksyn kohokohta oli ehdottomasti Kukkiksen synttärimelonta Oulankajoella. Jeppe osoittautui melkoisen taitavaksi laivakoiraksi. Sen paikka oli itseoikeutetusti kanootin keulassa, josta se tähyili vesilintuja ja muuta mielenkiintoista. Leirissä se sai kaverikseen Wendyn ja Naavan, jotka olivat Jepen mielestä aivan fantsuja narttuja. Uskalsin jopa päästää Jepen irti, ja se pysytteli hienosti lähistöllä - siis narttujen lähistöllä, ei suinkaan emäntänsä likellä. Mutta illan mittaan Jeppekin alkoi piipahdella minun luonani kutsusta ja kutsumattakin hakemassa nameja vahvistukseksi.

Varmuuden vuoksi Jepen retkivarustuksena oli pelastusliivi ja vilkkuvalo. Vilkkuvaloa ilkuttiin kyllä hieman homppeliksi, mutta sen avulla Jeppe oli helppo havaita yön pimeydesssäkin. Nuoremmat koirat juoksivat nimittäin rantaa pitkin ristiin rastiin kuin päättömät, mutta Wendy viihtyi leiritulilla ihmisten kainalossa, herkkupatojen äärellä. Ja Kukkiksen järkkäämät padat olivatkin pullollaan maittavia erägourmet-herkkuja!

Jossain vaiheessa iltaa huomasin Jepen kadonneen. Ei hätää, teltan absidissa vilkkui Jepen huomiovalo. Siellähän se Jeppe yritti tehdä lämmintä pesää oman makuualustan ja fleecepeiton avulla. Lämpömittari painui nimittäin uhkaavasti lähelle nollaa. Nukkumaan mennessä otin sitten Jepen telttaan mukaan ja peittelin mukavasti makuualustalleen. Hetken päästä kylkeeni tökittiin vaativasti; myös Jeppe halusi päästä untuvapussiin nukkumaan. Hellämielisenä raotin makuupussin vetoketjua ja sain kainaloon kostean kaverin. Yön mittaan Jepen kuono vain läheni kasvojani ja aamuyöstä Jepellä oli jo pää tyynyllä ;-) Kyllä retkeily on mukavaa!

Aamulla herätessä sateli vielä hieman, mutta hetken päästä aurinko alkoi kuivatella maisemaa. Koirien kielellä tämä tarkoittaa paljon ihania tuoksuja kaikkialla. Jeppe ja Naava katosivat omalla metsästysretkelleen puolen tunnin ajaksi, ja palasivat ihan märkinä ja kuraisina. Mutta kivaa tuntui olleen! Jeppe sai valtavat sydänsurut, kun Naava ja Wendy palailivat kotiin patikoiden, ja me jatkoimme melontaa vielä Jäkälänmutkaan asti.

Ja kotona riitti kyllä unta! Hain Kamun meille kyläilemään, mutta Jeppe ei jaksanut leikkiä lainkaan sen kanssa, vaan kasasi itselleen pyyhkeistä pesän kylpyhuoneeseen ja veteli sikeitä. Kamu keksi itselleen huvia silppuamalla melkein täyden vessapaperirullan olohuoneen matolle. Mysteeriksi jäi, mistä se oli rullan vohkinut... vessan ovi oli nimittäin kiinni! Taitava koira ;-)

Todistusaineistoa: 1. pakkasaamu 18.9.2009


Kalliolammen maisemissa


Annan jo se nami, hanuri jäätyy!


Tyyni pakkasaamu!


Jeppe ei tykkää sadepäivistä, pitää kuivatella kylppärissä ja kaikkea muuta epämukavaa...

Kaksi askelta eteen, kolme taakse...

Siinäpä meidän kuulumiset viimeisen kolmen viikon ajalta. Ollaan otettu edistysaskeleita ja koettu turhankin tuttuja takaiskuja. Jepen agilitykisoissa tapahtuneen karkailutempauksen (ja parin "lisänäytön") jälkeen otettiin kovat keinot käyttöön - ainakin aikaisempaan verrattuna. Agilitytreeneistä saatujen mahtavien vinkkien perusteella lukaistiin pari kirjaa: Jan Fennellin "Koulutan koiraani" ja "Kuuntelen koiraani".

Fennell puhuu pääosin johtajuuden ongelmasta ja hänen esimerkkinsä elävästä elämästä kuulostavat liiankin tutuilta. No, onneksi hänellä tuntuisi olevan konsteja johtajuuden kaappaamiseksi Jepeltä takaisin meille kaksijalkaisille seuraavien tilanteiden mallintamisen avulla:

• Ruokailujärjestys (ihmiset ensin "eleruokintana")
• Tervehtiminen erossa olo jälkeen (ihminen määrää, milloin koira saa tervehtiä)
• "Saalistuksen" johtaminen ulkoillessa
• "Lauman suojelu" kotona, pihalla ja ulkoillessa

Näitä oppeja ollaan siis sovellettu ja selvää edistymistä on tapahtunut. Tähän väliin osui sopivasti myös Jepen (ja Teemun) ensimmäinen linnustusreissu Hailuotoon. Jeppe osoittautui ihan oivalliseksi sorsannoutajaksi yhtä pikkuvikaa lukuunottamatta: linnun luovutus ei vielä ihan oikein onnistu ;-) Mutta Jeppe oli hengaillut metsämiesten luona ihan innoissaan ja sännännyt paikalle aina laukauksen kuultuaan valmiina noutamaan saaliin. Vedessä oleminen ei siis ole mikään ongelma, eikä Jeppe todellakaan ole paukkuarka.

No, takapakkiakin ollaan otettu. Luoksetulo ja sivulla kulkeminen alkoivat sujua ihan loistavasti, joten vaihdoimme taas Jepen taluttimen pitkäksi naruksi. Homma sujui, joten annoimme Jepen kuljeskella vapaana naru perässä. Pari päivää sitten aamulenkillä Jeppe päätti taas ottaa "ritolat" lähimetsässä ja Teemu joutui jättämään sen sinne töihin lähtiessään. Onneksi Ellu ja Nemo ehtivät hätiin ja kävivät noukkimassa Jepen kotiin. Kiitos arjen ritarit! Samana iltana oltiin kyläilemässä ja Jeppe livahti pihalle ilman pantaa tai valjaita. Metsästimme sitten riiviötä lähitienoilla pimeässä, onneksi Jeppe löytyi parisadan metrin päästä jänisten jäljiltä.

Tästä seurasi jääkausi; Jeppeen ei kiinnitetä mitään huomiota paitsi lyhyelle pissalenkille lähtiessä ja ruokailemaan kutsuttaessa. Eipä auttanut, sillä eilisissä agilitytreeneissä Jepen huomio oli ihan jossain muualla kuin emännän kontaktinottoyrityksissä. Nyt Jeppeä saatiin sitten jo etsiä ihan pidemmän kaavan mukaan raviradan lähimaastoista. Jeppeen saatiin kyllä näköyhteys monta kertaa ja se juoksenteli auton perässä, mutta aina auton pysähtyessä lähti karkuun. Olin jo lähettämässä Tean ja Kamun kotimatkalle omalla autollani (ja Teemu olisi tullut kotoa avuksi otsalamppujen kera), kun Jeppe vihdoin päätti ilmaantua laumaan juuri kun saavuimme autolle.

Toisaalta sisätiloissa Jeppe seurailee välillä meidän touhuja ihan intopiukeena, kun sitä ei huomioida muuta kuin luoksetulotreenien yhteydessä. Ja luoksetuloa treenataan ihan koko ajan, sisällä, pihalla ja ulkoillessa. Vaihdettiin kutsusanaksi "Tule", kun "Tänne" oli jo pilattu huonoilla mielleyhtymillä. Ja Jeppehän tulee - kunnes päättää ykskaks olla tulematta. Jeppe joutuu arestiin vierashuoneeseen jos ei tule luokse sisällä tai pihalla ollessaan, mutta eipä se meidän Houdinia paljon masenna, tänäänkin se luikerteli vankeudesta vapauteen liuoven ja seinän välistä puskemalla.

Muitakin omituisuuksia on ilmentynyt: sohvalla nukkuminen öisin on lakannut, mutta sen sijaan Jeppe tulee yläkertaan kun ollaan nukahdettu, jos ei laiteta porttia portaisiin. Sänkyyn se ei sentään yritä, vaan parkkeeraa yleensä päiväpeiton päälle, jos se on mytyssä lattialla. Viime yönä heräsin ja bongasin koiran tuhisemasta tyytyväisenä ison koristetyynyn päältä. Ja kun komensin koiran alakertaan, se livahti oikein surkeana sängyn alle ja pälyili sieltä, kunnes totesi vastarinnan turhaksi. Aamulla löysin sitten koiran nukkumasta vierashuoneen sängystä (oli kuorinut oikein päiväpeiton pois tieltä ja tunkenut itsensä peiton alle). Että näin meillä, kiusaa se on pienikin kiusa.

Alla on kuva Jepestä sorsastamassa sekä kuva väsyneestä sorsanpyytäjästä toiseksi mieluisimmassa puuhassaan (saalistuksen jälkeen).