6.8.2009

Mahdottomasta totta agilitykisoissa

Niinpä, tänään oli agilityn alkeiskurssin päätöskilpailu, joka oli samalla Koillismaan Koirakerhon agilitycupin 1. osakilpailu. Alkeisryhmän osallistujien rata oli mukavan helppo, eikä radalta voinut saada hylkäystä. Siis periaatteessa. Jeppe nimittäin teki tässäkin tapauksessa mahdottomasta todellista ja karkasi radalta puolivälin jälkeen. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: minun ja koirani tiet eroavat juurikin tässä...


No, onneksi Jepen itsenäinen ulkoilutus jäi viiden minuutin juoksenteluun ja yksi kurssilaisista sai koiran kiinni. Jeppe nautiskeli sitten autossa istumisesta loppuajan. Se sai kuitenkin osallistumisestaan palkinnoksi ihanan savuntuoksuisen luun, joka tarjoillaan sille jonakin toisena päivänä (kun luun saamiseen on oikeasti aihetta ;-)

Oli kisapäivässä onneksi valopilkkujakin: Kamu oli alkeisryhmän maxiluokan voittaja! Iso käsi Kamulle! Tämä tosin selvisi vasta kaikkien luokkien suoritusten jälkeen, mutta Kamun alkeisryhmän suoritus oli jo niin hyvä, että kannustin Tean lähtemään Kamun kanssa mölliluokkaan. Ja sielläkin tuloksena oli hieno kuudes sija! Hyvähyvä!!

Alkeiskurssilaisten joukossa nähtiin ihan todella hienoja suorituksia. Kuvagalleriassa on muutama otos ja video; valitettavasti kameran akku lopahti kesken kaiken. Kuten Mari lopussa sanoikin, kehitystä on tapahtunut monen koirakon osalta ihan huomattavasti. Onnittelut siis kaikille päiväänsä tyytyväisille! Toivottavasti mahdollisimman moni jatkaa maanantain treeniryhmässä. Minä ainakin ajattelin mennä edelleen treenailemaan Jepen kanssa, vaikka sitä joutuisikin pitämään hihnassa.

Kotimatkalla saatiinkin sitten lottovoitto (tosin kyseinen kurre saattoi olla siitä kovastikin eri mieltä): tiellä oli hengetön orava, jonka nappasin kyytiin ja nipsaisin siltä hännän pois kotona. Pistimme hännän pakkaseen loisten karkottamiseksi, tosin näytin sitä jo hetkeksi Jepelle, joka innostui siitä välittömästi ihan valtavasti. Jospa oravanhännistä ja jäniksenkäpälistä löytyisi se riittävän voimakas kannustin, jolla Jeppekin saataisiin pysymään menossa mukana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti