17.5.2009

Mätsäristä punainen nauha

Jepen ensimmäinen koiranäyttely on nyt siis takana! Kyseessä on tosin epävirallinen Match Show eli "mätsäri", jossa koirat kisasivat kolmessa luokassa: pennut, aikuiset ja veteraanit. Ensimmäisellä kierroksella kisattiin "koira koiraa vastaan" -periaatteella; punaisen nauhan saanut koira pääsi "jatkoon" ja sinisen nauhan koira oli siis hyvä kakkonen. Tämän "matsin" jälkeen kehään kutsuttiin sinisen nauhan saaneet koirat ja niistä palkittiin kolme parasta. Sitten vastaavasti punaisen nauhan saaneista koirista kolme parasta "sijoittui" palkinnoille. Ihan mätsärin alussa pidettiin myös vielä vähemmän vakavamielinen "lapsi ja koira" -kilpailu, jossa kaikki osallistujat palkittiin.


Punaisten nauhojen voittajien kisassa emme valitettavasti enää pärjänneet komeille kilpakumppaneille, mutta saaliina oli siis "niskavoitto" ensimmäisen kierroksen kilpakumppanista punaisen nauhan arvoisesti. Taisimme (vastoin emännän ennakkoluuloja) pärjätä kyllä treenikokemuksen avulla, sillä Jeppe kulki kehässä todella mallikkaasti ja seisoi myös ihan hienosti aina kun piti esiintyä paikoillaan. Kilpakumppani oli nimittäin komeasti lajiaan edustanut yksilö (laji jäi tosin pistämättä mieleen), mutta ilmeisesti hieman vähemmän treenattu. Ja luokkana oli siis pentuluokka, vaikka oikeassa näyttelyssä päädymme jo junnuluokkaan iän perusteella.


Kaiken kaikkiaan olin todella tyytyväinen ensimmäiseen kilpailuun, sillä Jeppe käyttäytyi huomattavasti paremmin kuin mitä olin odottanut. Ensimmäisen puolen tunnin ajan ( näyttelyn alkua odotellessa) "Kylkkis" tosin kiskoi menemään aika holtittomasti, mutta kulutti ilmeisesti turhan energian tähän kohkaamiseen ja keskittyi kehätouhuihin loppujen lopuksi tosi hienosti.


Päivän kruunasi näyttelytreenikaveriemme nuoren Matildan ja 8 kk ikäisen Abban upea menestys pentuluokassa 2. sijan arvoisesti. Matilda ja Abba ovat treenanneet valtavasti, ja se kyllä näkyi! Palkintosijoja on tullut kuulemma pentunäyttelyissäkin - iso käsi molemmille!


Parsoneita paikalla oli yhteensä kolmen yksilön verran, kun Ansku toi näytille Vanillan ja Nyytin. Kumpikin sai punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut luokassaan. Vanilla alkaa olla jo todella rohkea ja reipas tyttö, joten harjoittelu tekee mestarin hieman aremman koirankin kanssa!


Mätsäristä ei valitettavasti jäänyt muita kuvia kuin muistikuvia, kun matkassa ei ollut sen kummemmin kameraa tai kuvaajaakaan. Eikä Teemu olisi näissä "missikisoissa" viihtynytkään; muutama mies manaili tapahtumaa "karmean pitkäveteiseksi", ja ymmärrän kyllä täysin kyseiset kommentit, vaikka tuomarin työskentelytahti olikin ihailtavan ripeä ottaen huomioon, että häneltä riitti mukavasti vinkkejä varsinkin pentuluokan osallistujille.


Nyt suunnataan katseet viikon päähän Pellon näyttelyyn. Sitä ennen tiedossa on trimmausta ja esittämisen eli seisomisen treenausta. Tämän päivän saldona on muutenkin hieman enemmän rentoutunut ja emännän seurassa viihtyvä koira, joka tulee luokse reippaasti kutsun kuultuaan. Mahtavaa! Alla kuva meidän komistuksesta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti