31.7.2010

Kesän riemuja

Helteet alkavat ilmeisesti jo hellittää näin heinäkuun viimeisenä päivänä. Huomiselle luvataan jo alle 20 astetta, mitenkähän siihen taas tottuu?

Tean ja Ekin häät Längelmäellä olivat aivan fantastiset. Morsian oli huikaisevan kaunis, sulhanen oli komea ja meillä oli hurjan hauskaa. Koirat olivat mukana menossa koko ajan. Kamulla oli kova homma juhlavieraiden vahtimisessa (varsinkin kun suurin osa miehistä oli tummassa puvussa, joka taitaa vähän pelottaa Kamua), mutta se hoiti hommansa oikein tyylikkäästi. Jeppe onnistui karkaamaan reissun aikana mökistä kolmesti, mutta tuli - hämmästyttävää kyllä - joka kerralla kutsuttaessa takaisin. Eka kerralla ei tarvinnut käyttää edes mitään houkutinta,  seuraavilla kerroilla uimalelu ja vinkulelu saivat koiran palaamaan aiotulta karkureissulta. Häissä Jeppe oli koko ajan hihnassa, varsinkin kun lammasaitaus veti sitä puoleensa vähän liian kutsuvasti. Koirat jaksoivat mukana juhlassa aika pitkään, mutta tanssien alkaessa ne pääsivät nukkumaan autoon hieman etäämmäksi juhlajumusta. Juhlapäivä sattui olemaan hieman viileämpi, joten autossa oli myös mukavan vilpoisaa.

Majoituimme juhlapaikan läheisyydessä mökissä mainion matkaseuramme Handen, Panun ja Tuomaksen kanssa, ja pojat ehtivät myös kalastella hieman. Jeppe pääsi lahtaamaan kaikki saadut kalat, pisteenä iin päällä kilon painoisen lahnan. Olimme Handen kanssa juhlapaikalla kähertämässä tukkaa, joten näin vain rippeet silputusta kalasta, mutta kuulemma suomut ja suolenpätkät olivat lennelleet kun koira pisti kalaa hengiltä. Jeppe pitikin sitten pestä ihan shampoolla kotiin päästyämme, sillä kalan haju ei meinannut lähteä koirasta millään.

Kaverit kalassa


Tuolla ne kalat ui ui ui ui...


Itse aloitin taas työt loman jälkeen maanantaina. Toimistolla on onneksi mukavan viileää, vaikka ulkona on ollut parhaimmillaan +27 astetta. Torstaina piti olla Henkan agilitytreenit, mutta ne jouduttiin perumaan helteen takia. Kuusamolaisittain aika harvinaista ;-) Vaan nyt kelit taitavat tosiaan viiletä - ihan hyvä niin, sillä ensi viikolla on agility-cupin eka osakilpailu, ehkäpä pääsemme maanantaina taas treenaamaan.

Kävin tänään Jepen kanssa hillassa, hieman myöhään sillä suurin osa marjoista oli jo vähän kuivahtanut, mutta sain kuitenkin ihan mukavasti hillaa pakkaseen. Jeppe oli pitkässä narussa ja seuraili mukana ihan kivasti. Yhdessä vaiheessa se sai vainun ilmeisesti jäniksestä ja sinkoili sinne tänne, mutta rauhoittui onneksi aika nopeasti. Mättäiden keskellä hyppely oli vissiin aika uuvuttavaa touhua, sillä koira makaa nyt ihan reporankana ;-)

20.7.2010

Piipahtamassa kotona

Kesälomareissu helteisen Vuorijärven rantamaisemissa on ohi, nyyh! Tässä kuvassa vielä hymyilyttää, mutta nyt ollaan jo palattu arkeen ;-)


Palailtiin siis sunnuntaina (onneksi vähemmän helteiseen) Kuusamoon. Käytiin vielä kotimatkalla remppaamassa äidin terassia Oulussa, Jeppe autteli myös sen minkä auringossa köllöttelyltään ehti. Sunnuntaina ehdittiin vielä ottaa vauhtia Haaparannan IKEAn kauttakin, kun piti hakea kehykset pariin julisteeseen (ja kaikkea muuta pientä ja hyödyllistä).

Uimisesta tykkäämisen ja laiturilta hyppäämisen oppimisen lisäksi Jepelle jäi mökkilomasta muitakin pysyviä oppeja; mökkisaunan lempeässä lämmössä Jeppe alkoi taas tykätä saunomisesta. Jeppehän oli pentuna ihan hulluna saunomiseen; se meni lauteille aina ekana ja tuli pois viimeisenä. Kunnes eräällä saunomiskerralla onnistuin lyömään löylyä juuri kun Jeppe tunki nenäänsä kiuasta kohden, ja Jepen saunomisinto tyssäsi siihen. Mutta eilen se puski taas kotisaunaan meidän kanssa ja köllötti ihan lättynä keskilauteella, nautiskellen selvästi olostaan :-)))

Pari päivää on mennyt taas pihahommissa; talon päädyssä oleva jättimäinen multakasa on pikkuhiljaa muuttumassa nurmikoksi ympäriinsä leviteltynä. Omalle pihalle nurmikko pistettiin uusiksi jo ennen reissuun lähtöä, ja vaikka maa oli halkeillut kastelun puutteesta hieman, nurmi oli lähtenyt kasvuun ihan mukavasti. Jeppe on kannustanut mua lapioinnissa, vaikka sillä on ollut ihan omakin urakka: sulatin eilen pakastimen, ja löysin Aku-koiran Jepelle joululahjaksi antaman luun pihalle järsittäväksi (enkä ole ihan varma, tuliko tämä lahja viime jouluna vai sitä edellisenä ;-). Tänä aamuna Jepen ulkoilutus olikin sitten aika erikoista, kun koira kakkasi ainakin kaksikymmentä kertaa ;-) Mutta luu maistui, kiitosta vaan Akulle!

Huomenna aion nitistää loputkin multakasasta. Torstaina on taas agilitytreenit, treenitaukoa onkin tullut pari viikkoa (toki vähäsen ollaan pihalla treenailtu, lähinnä etsitty motivaatiota ja malttia). Perjantaina suunnataan taas eteläiseen Suomeen ystävien häihin. Jeppekin pääsee mukaan, tosin juhlien ajan se saa vetää lonkkaa mökissä. Kyseessä on Kamu-kaverin omistajien Tean ja Ekin häät, joten koirat pääsevät varmaan kirmailemaan keskenään lauantaina ennen hääjuhlaa. Sääennuste näyttää ihan mukavalta, lämpöä parinkympin tienoilla, kunhan ei vain sataisi häiden aikana. Nyt vaan jännitetään, onko Kamulla smokki vai ei ;-)

12.7.2010

Mökillä!

Ollaan Teemun vanhempien mökillä lomailemassa ja täällä on kivaa! Jeppe ui ja ui ja ui ja ui... Yritin äsken lähteä sen kanssa iltakävelylle, mutta se suostui vain tirauttamaan pienet pissat lähimetsään ja palasi takaisin mökille. Teemu erehtyi nimittäin lupaamaan sille, että se pääsisi uimaan lenkin jälkeen...

Hellettä piisaa, tänään oli varjossa parhaimmillaan 31 astetta. Jepelle se passaa; se makaa ihan levynä pihan kuumimmassa kohdassa. Silloin tällöin se kaivautuu terassin alle viilentymään, tai sitten se käy - yllätys yllätys - viilentymässä uimalla järvessä. Ja kaikki tämä tapahtuu varmuuden vuoksi pitkän narun nokassa, sillä viime kesänä Jeppe käyttäytyi kuin unelma narun ollessa kiinni - ja hävisi saman tien lähimetsään kun naru irrotettiin. Joten tällä kertaa ei oteta riskejä. Tosin uiminen on nyt Jepelle sellainen jättihitti, että se saattaisi ehkä hengaillakin laiturilla mieluummin kuin metsässä. Alussa Jeppeä oli vaikea saada hyppäämään laiturilta ja se vain vinkui vesilelun perään. Sitten Teemun isä alkoi heitellä komeaa vihreää haukiuistinta - ja johan Jeppeä vietiin. Uistimeen se ei toki päässyt käsiksi, mutta sen jälkeen se sinkoutuu järveen aina kun jotain heitetään veteen.

Kävimme Teemun kanssa myös ystäviemme häissä Sastamalassa ja Jeppe oli sillä välin "mummin ja papan" hyvässä hoidossa. Se oli vissiin käyttäytynyt ihan mallikkaasti, vaikka oli tainnut vähän mököttää, kun se ei päässyt matkaan. Nyt se on ollut kyllä ihan ihmisen kaveri, varsinainen Teemun varjo (ainakin kun Teemu lähtee laiturille ongelle).

Ollaan käyty myös melomassa kanootilla. Jeppe oli hyvä laivakoira, vaikkakin meinasi hylätä aluksensa ja lähteä lokin perään. Lisäksi ollaan veneilty sähköperämoottorilla varustetulla veneellä, Jeppe on siinä jo ihan mestari (ja siitä aluksesta se tosin kertaalleen karkasikin uimaan).

Kyllä lomailu on mukavaa! Ja lisää kuvia löytyy kuvagalleriasta.

4.7.2010

Talkoohuumaa

Loman ekat päivät on pyhitetty talkoille; eilen ja tänään pystytettiin koirakerhon koulutuskentän varastorakennusta (jonka Juhani oli rakentanut elementeiksi iltapuhteina, respect) ja huomenna istutettiin kotipihalle yhteistuumin vähän puita ja pensaita. Tänään varastotalkoot loppuivat vähän lyhyeen, kun puolen päivän jälkeen saatiin niskaamme rankkasadekuuro. Taivas näytti niin tasaisen tummalta, että katsottiin paremmaksi jatkaa rakennushommia toisella kertaa. Kutakuinkin tähän asti päästiin:


Eilen illalla piipahdin myös virallisissa terassikauden avajaisissa (naapuripihassa) ja tunnelma oli katossa (vaikka ulkona oltiinkin enin aika), ohjelmassa oli grillailua ja chillailua ;-) Ja seurapelejäkin oli suunniteltu, mutta ehdin poistua unten maille ennen kuin niihin asti päästiin. Osa jatkoi samoilla silmillä kuulemma aamuviiteen, hieno suoritus!

Lomakelit ovat ainakin kohdallaan, ulkona on edelleen yli 20 astetta (vaikka kello on jo yli iltakymmenen). Myös sadekuuroja on tullut, mikä on meidän uuden nurmikon kannalta oikein hyvä juttu - ei tarvitse viritellä letkua ikkunan kautta kylppärin hanaan.

Jeppekin oli mukana talkoilemassa, tosin vietti enimmän osan ajasta mukavasti auton perällä köllötellen ja helteistä nauttien. Nyt Jeppe makaa ihan levynä säkkituolissa ja toinen karvalevy kuorsaa siinä vieressä; Kamu on meillä hoidossa tämän yön kun pojat ovat melomassa Neitikoskella ja Teaa riepotetaan jossain päin Suomenmaata (omissa polttareissaan). Huomenna karvakasat saavat viettää pihalla koko päivän samalla kun mä laittelen pihalle uuden kukkapenkin (kun multaa tuntuis riittävän).

1.7.2010

Vain yksi tie

Tämän päivän agilitytreeneissä oli siis paikalla meille uusi ohjaaja Henriikka (Henkka). Juuri ennen meidän treenisettiämme alkoi ukkostaa, tuli rakeita ja rankkasadetta sekä salamoita ja jyrinää. Vettä ripotteli treenien alkuosan ajan, ja Jeppeä ei olisi voinut koko juttu vähemmän kiinnostaa. Se lähti vaeltelemaan nenänsä perässä pitkin rataa, mutta ei sentään karannut radan ulkopuolelle.

Joten aikalailla pohjalta aloitettiin treenit Henkan kanssa ja meillähän oli siten vain yksi tie eli ylöspäin. Pohdittiin hyvä tovi Jepen motivaation löytämistä (mm. nakeilla ei ollut mitään tehoa). Onneksi kepo oli matkassa ja älysi vetäistä hihasta uusimman (ja vähäisillä leikkikerroilla Jepen mielestä ehdottomasti tapettavaksi osoittautuneen) vetovinkulelun, ja Jeppehän syttyi kuin joulukuusi. Lelun saaminen pois siltä vaati tosin pienoista matsia, mutta mitäs siitä, jos jokin asia sai kuitenkin Jepen innostumaan.

Jepen motivaation ohella työstettiin mun säntäilyä kädet ojossa sinne tänne. Keskityttiin siis yhtä aikaa liikkumiseen ja käsien/ylävartalon asentoon. Henkalle iso kiitos kärsivällisyydestä ja mainioista vinkeistä!

Oma muistilistani (josta voi olla apua jollekin toiselle tohelolle):
  • Rintamasuunta menosuuntaan, ennakoi tarvittaessa.
  • Käytä käsiä, älä pidä niitä tönkkönä edessäsi. Koiran puoleinen käsi ohjaa!
  • Koira on kuitenkin nopeampi kuin sinä, joten rauhoita liikkumista ja ohjaa selkeämmin.
  • Älä jätä koiraa selän taakse, se juoksee mieluummin sinut kiinni kuin itsenäisesti esteelle.
  • Tavoitteena on oppia lähettämään koira edeltä esteille selkeällä ohjaukselle.
  • Muista: palkan on oltava tarjolla olevista vaihtoehdoista houkuttelevin!
Lopputulos oli sitten tällainen; ihan puhtaasti ei menty, mutta samalla radalla yhtä aikaa Jepen kanssa ja melkein suoraan esteeltä esteelle - meille torveloille se on iso juttu: