7.5.2009

Kaupunkikävelyllä pentukurssilla

Eilen Teemun sydän meinasi pakahtua ylpeydestä, kun "oma poika" Jeppe tepasteli tyylikkäästi komentojen mukaan kaupunkikävelyllä. Kylkimyyry-Jeppe vilahteli kuvioissa vain ajoittain, ja kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että meidänkin parsonista voi tulla ihan yhteiskuntakelpoinen koira!

Olimme käyneet treenailemassa kaupunkikävelyä etukäteen Elinan ohjeen mukaan ja sen perusteella oli arvattavaa, että Kamu möykkäisi hieman muille koirille ja ihmisille. Kun toisia koiria alkoi lappaa Postin aukiolle, Kamu aloittikin kunnon konsertin, mutta rentoutui sitten pikkuhiljaa ja haukkui loppujen lopuksi paljon vähemmän kuin mitä olin odottanut. Toki pyrin myös itse olemaan hereillä ja tarjoilemaan muuta ajanvietettä "jännittävien" tilanteiden aikana. Kamu totteli kuitenkin komentoja hienosti ja osittain Kamun levottomuus oli varmaan pelkkää luottamuksen puutetta; Tean tai Ekin kanssa hommat olisivat sujuneet varmasti vielä paljon hienommin.

Treenailimme liikennevaloihin pysähtymistä istuen, portaiden kävelyä taluttajan sivulla tai takana, koiran jättämistä yksin kaupan koiraparkkiin, metallisten kierreportaiden kävelyä ja portista kulkemista taluttajan jälkeen. Molemmat koirat tekivät pyydetyt hommat hienosti, vaikka Kamu möykkäsikin hieman kaupan edustalla eikä Jeppe suostunut laskemaan takapuoltaan märkään asfalttiin.

Kuvia ei tietenkään ehditty ottaa, vaikka Teemulla oli kamera taskussa. Pistänpä liitteeksi videon kaverusten painimatsista sisätiloissa ajalta, jolloin Kamulla oli vähän enemmän karvaa ;-)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti