Yhteinen suunta agilityssä

Tänään oli upea päivä vaikka keli oli suorastaan kamala, +1 aste ja välillä satoi vettä aika rankasti. Mutta mun mielessä paistoi aurinko, sillä Jeppe oli mukavasti menossa mukana agilitytreeneissä. Pitkästä aikaa onnistuimme kulkemaan yhdessä samaan suuntaan radan alusta loppuun! Se lämmitti sydäntä vaikka muuten meinasikin tulla vilu.

Agilitytreenit pidetään vielä yhden kerran Hirsikankaan raviradan kentällä ja joskus lokakuun puolivälin tienoilla on kuulemma viimeinen agilitycupin osakilpailu. Sen jälkeen esteet siirretään sitten hallille eli jossain päin Määttälänvaaraa sijaitsevaan maneesiin. Itse ainakin odotan innolla treenaamista sisätiloissa; Jeppe saattaisi jopa keskittyä itse asiaan vapaudenkaipuun sijaan.

Jepen karkaamissaldo kasvoi taas lauantaina yhdellä "omatoimiretkellä", kun se livahti jonkun jaloissa ovesta pihalle ollessamme viettämässä iltaa tunturissa. Onneksi Jeppe ei suunnannut tapojensa mukaisesti metsään riistan perään, vaan se päätti yllättäen seurata ihmisiä Karaokekarnevaalien tunnelmaan, joten se napattiin kiinni Zonen kulmilta lyhyehkön karkureissun jälkeen. Koira ei ole kyllä tullut yhtään omistajiinsa, meitä ei nimittäin kovin usein näe tunturin bilepaikkojen tienoilla ;-)

Mutta taas otti kyllä kovasti pattiin, kun koira ei malta millään pysyä meidän seurassa. Tuommoinen pieni pötkylä jää nimittäin pimeässä auton alle aivan liian helposti, vaikka sillä olisi päällä kuinka komeat heijastinvaljaat tahansa... No, "palkkioksi" Jeppe on viettänyt sitten aika lailla aikaa pöydänjalkaan kiinnitettynä aina kun ulko-oven luona on ollut liikennettä. Ei se kyllä tunnu yhdistävän mielessään rikosta ja rangaistusta, mutta eipähän oteta turhia riskejä...

Yritin lisäillä tähän videota Jepen liitelystä, mutta siinä näytti kestävän ikuisuuksia. Pistän videoita ja kuvia tiistaina kuvagalleriaan.

Ensimmäinen pakkasaamu!

Tänä aamuna oli ensimmäisen kerran pakkasta! Kasvien lehdillä oli kuuraa ja lammella upea aamu-usva. Talvi tulee!

Jeppe ei tosin välttämättä innostu koko asiasta ihan kamalasti, sillä nytkin sitä jo vilutti, kun se joutui seisoskelemaan minun valokuvatessani. Pitänee ommella vähän paksumpi palttoo...

Ollaan treenailtu agilityä raviradalla ja kotipihalla. Jepen agilityosaaminen kulkee kahden viikon sykleissä: toissa viikolla Jeppe oli tarkkaavaisena kuin kärppä ja pärjäsi esteillä tosi hienosti. Silloin tosin tehtiinkin enemmän yksittäisiä esteitä ja treenattiin mm. keinua. Tällä viikolla Jeppe karkasi jo ennen treenien alkua, mutta tuli onneksi takaisin hetken harhailtuaan. Treenit menivät loppujen lopuksi ihan mukavasti, mutta Jeppe ei kyllä vielä kestä kovin paljon toistoja tai pitkää rataa. Treenailemme siis enemmän yksittäisiä esteitä ja yritän muistaa palkata Jeppeä radalla aina vähän väliä.

Jepen (ja meidän muidenkin) syksyn kohokohta oli ehdottomasti Kukkiksen synttärimelonta Oulankajoella. Jeppe osoittautui melkoisen taitavaksi laivakoiraksi. Sen paikka oli itseoikeutetusti kanootin keulassa, josta se tähyili vesilintuja ja muuta mielenkiintoista. Leirissä se sai kaverikseen Wendyn ja Naavan, jotka olivat Jepen mielestä aivan fantsuja narttuja. Uskalsin jopa päästää Jepen irti, ja se pysytteli hienosti lähistöllä - siis narttujen lähistöllä, ei suinkaan emäntänsä likellä. Mutta illan mittaan Jeppekin alkoi piipahdella minun luonani kutsusta ja kutsumattakin hakemassa nameja vahvistukseksi.

Varmuuden vuoksi Jepen retkivarustuksena oli pelastusliivi ja vilkkuvalo. Vilkkuvaloa ilkuttiin kyllä hieman homppeliksi, mutta sen avulla Jeppe oli helppo havaita yön pimeydesssäkin. Nuoremmat koirat juoksivat nimittäin rantaa pitkin ristiin rastiin kuin päättömät, mutta Wendy viihtyi leiritulilla ihmisten kainalossa, herkkupatojen äärellä. Ja Kukkiksen järkkäämät padat olivatkin pullollaan maittavia erägourmet-herkkuja!

Jossain vaiheessa iltaa huomasin Jepen kadonneen. Ei hätää, teltan absidissa vilkkui Jepen huomiovalo. Siellähän se Jeppe yritti tehdä lämmintä pesää oman makuualustan ja fleecepeiton avulla. Lämpömittari painui nimittäin uhkaavasti lähelle nollaa. Nukkumaan mennessä otin sitten Jepen telttaan mukaan ja peittelin mukavasti makuualustalleen. Hetken päästä kylkeeni tökittiin vaativasti; myös Jeppe halusi päästä untuvapussiin nukkumaan. Hellämielisenä raotin makuupussin vetoketjua ja sain kainaloon kostean kaverin. Yön mittaan Jepen kuono vain läheni kasvojani ja aamuyöstä Jepellä oli jo pää tyynyllä ;-) Kyllä retkeily on mukavaa!

Aamulla herätessä sateli vielä hieman, mutta hetken päästä aurinko alkoi kuivatella maisemaa. Koirien kielellä tämä tarkoittaa paljon ihania tuoksuja kaikkialla. Jeppe ja Naava katosivat omalla metsästysretkelleen puolen tunnin ajaksi, ja palasivat ihan märkinä ja kuraisina. Mutta kivaa tuntui olleen! Jeppe sai valtavat sydänsurut, kun Naava ja Wendy palailivat kotiin patikoiden, ja me jatkoimme melontaa vielä Jäkälänmutkaan asti.

Ja kotona riitti kyllä unta! Hain Kamun meille kyläilemään, mutta Jeppe ei jaksanut leikkiä lainkaan sen kanssa, vaan kasasi itselleen pyyhkeistä pesän kylpyhuoneeseen ja veteli sikeitä. Kamu keksi itselleen huvia silppuamalla melkein täyden vessapaperirullan olohuoneen matolle. Mysteeriksi jäi, mistä se oli rullan vohkinut... vessan ovi oli nimittäin kiinni! Taitava koira ;-)

Todistusaineistoa: 1. pakkasaamu 18.9.2009


Kalliolammen maisemissa


Annan jo se nami, hanuri jäätyy!


Tyyni pakkasaamu!


Jeppe ei tykkää sadepäivistä, pitää kuivatella kylppärissä ja kaikkea muuta epämukavaa...

Kaksi askelta eteen, kolme taakse...

Siinäpä meidän kuulumiset viimeisen kolmen viikon ajalta. Ollaan otettu edistysaskeleita ja koettu turhankin tuttuja takaiskuja. Jepen agilitykisoissa tapahtuneen karkailutempauksen (ja parin "lisänäytön") jälkeen otettiin kovat keinot käyttöön - ainakin aikaisempaan verrattuna. Agilitytreeneistä saatujen mahtavien vinkkien perusteella lukaistiin pari kirjaa: Jan Fennellin "Koulutan koiraani" ja "Kuuntelen koiraani".

Fennell puhuu pääosin johtajuuden ongelmasta ja hänen esimerkkinsä elävästä elämästä kuulostavat liiankin tutuilta. No, onneksi hänellä tuntuisi olevan konsteja johtajuuden kaappaamiseksi Jepeltä takaisin meille kaksijalkaisille seuraavien tilanteiden mallintamisen avulla:

• Ruokailujärjestys (ihmiset ensin "eleruokintana")
• Tervehtiminen erossa olo jälkeen (ihminen määrää, milloin koira saa tervehtiä)
• "Saalistuksen" johtaminen ulkoillessa
• "Lauman suojelu" kotona, pihalla ja ulkoillessa

Näitä oppeja ollaan siis sovellettu ja selvää edistymistä on tapahtunut. Tähän väliin osui sopivasti myös Jepen (ja Teemun) ensimmäinen linnustusreissu Hailuotoon. Jeppe osoittautui ihan oivalliseksi sorsannoutajaksi yhtä pikkuvikaa lukuunottamatta: linnun luovutus ei vielä ihan oikein onnistu ;-) Mutta Jeppe oli hengaillut metsämiesten luona ihan innoissaan ja sännännyt paikalle aina laukauksen kuultuaan valmiina noutamaan saaliin. Vedessä oleminen ei siis ole mikään ongelma, eikä Jeppe todellakaan ole paukkuarka.

No, takapakkiakin ollaan otettu. Luoksetulo ja sivulla kulkeminen alkoivat sujua ihan loistavasti, joten vaihdoimme taas Jepen taluttimen pitkäksi naruksi. Homma sujui, joten annoimme Jepen kuljeskella vapaana naru perässä. Pari päivää sitten aamulenkillä Jeppe päätti taas ottaa "ritolat" lähimetsässä ja Teemu joutui jättämään sen sinne töihin lähtiessään. Onneksi Ellu ja Nemo ehtivät hätiin ja kävivät noukkimassa Jepen kotiin. Kiitos arjen ritarit! Samana iltana oltiin kyläilemässä ja Jeppe livahti pihalle ilman pantaa tai valjaita. Metsästimme sitten riiviötä lähitienoilla pimeässä, onneksi Jeppe löytyi parisadan metrin päästä jänisten jäljiltä.

Tästä seurasi jääkausi; Jeppeen ei kiinnitetä mitään huomiota paitsi lyhyelle pissalenkille lähtiessä ja ruokailemaan kutsuttaessa. Eipä auttanut, sillä eilisissä agilitytreeneissä Jepen huomio oli ihan jossain muualla kuin emännän kontaktinottoyrityksissä. Nyt Jeppeä saatiin sitten jo etsiä ihan pidemmän kaavan mukaan raviradan lähimaastoista. Jeppeen saatiin kyllä näköyhteys monta kertaa ja se juoksenteli auton perässä, mutta aina auton pysähtyessä lähti karkuun. Olin jo lähettämässä Tean ja Kamun kotimatkalle omalla autollani (ja Teemu olisi tullut kotoa avuksi otsalamppujen kera), kun Jeppe vihdoin päätti ilmaantua laumaan juuri kun saavuimme autolle.

Toisaalta sisätiloissa Jeppe seurailee välillä meidän touhuja ihan intopiukeena, kun sitä ei huomioida muuta kuin luoksetulotreenien yhteydessä. Ja luoksetuloa treenataan ihan koko ajan, sisällä, pihalla ja ulkoillessa. Vaihdettiin kutsusanaksi "Tule", kun "Tänne" oli jo pilattu huonoilla mielleyhtymillä. Ja Jeppehän tulee - kunnes päättää ykskaks olla tulematta. Jeppe joutuu arestiin vierashuoneeseen jos ei tule luokse sisällä tai pihalla ollessaan, mutta eipä se meidän Houdinia paljon masenna, tänäänkin se luikerteli vankeudesta vapauteen liuoven ja seinän välistä puskemalla.

Muitakin omituisuuksia on ilmentynyt: sohvalla nukkuminen öisin on lakannut, mutta sen sijaan Jeppe tulee yläkertaan kun ollaan nukahdettu, jos ei laiteta porttia portaisiin. Sänkyyn se ei sentään yritä, vaan parkkeeraa yleensä päiväpeiton päälle, jos se on mytyssä lattialla. Viime yönä heräsin ja bongasin koiran tuhisemasta tyytyväisenä ison koristetyynyn päältä. Ja kun komensin koiran alakertaan, se livahti oikein surkeana sängyn alle ja pälyili sieltä, kunnes totesi vastarinnan turhaksi. Aamulla löysin sitten koiran nukkumasta vierashuoneen sängystä (oli kuorinut oikein päiväpeiton pois tieltä ja tunkenut itsensä peiton alle). Että näin meillä, kiusaa se on pienikin kiusa.

Alla on kuva Jepestä sorsastamassa sekä kuva väsyneestä sorsanpyytäjästä toiseksi mieluisimmassa puuhassaan (saalistuksen jälkeen).