Tänään aamulenkillä pidin Kamua irti vastoin järjen ääntä, ja sain taas hyvän muistutuksen tyhmyydestäni. Kamu näki jäniksen ja lähti luoksetulokomennosta huolimatta sen perään. Onneksi jäljestyslenkki jäi tosi lyhyeksi ja näköyhteys koiraan säilyi melkein koko ajan, mutta toisinkin olisi voinut käydä.
Jäniksenjälkiä tuntuisi olevan joka paikassa, ja porojakin pyörii lähimaastossa. Eli jatkossa molemmat koirat pysyvät kiinni niin pitkään kuin luonnossa on näin paljon säpinää. Jeppeä en ole uskaltanut muutenkaan päästää vapaaksi muutoin kuin aidatulla kotipihalla. Pihalla ollaan sitten treenattu luoksetuloa, ja pientä edistystä on havaittavissa. Alussa Jeppe oli todellinen "epäluuloinen einari", eikä tullut luokse lainkaan kutsusta. Nyt luoksetulo sekä pihalla että hihnassa on jo enemmän sääntö kuin poikkeus, vaikkakin se tapahtuu usein hitaasti madellen ja kiinnostavia tuoksuja matkan varrella nuuhkien. Jos/kun siinä alkaa ilmetä myös enemmän intoa ja oma-aloitteisuutta, voidaan pohtia Jepen päästämistä vapaaksi joskus kaukaisessa tulevaisuudessa. Ehkä. Tai sitten meidän koira kulkee vain hihnassa, eikä sille mahda sitten mitään. Mutta treenejä jatketaan sinnikkäästi.
Alla kuva Kamusta unilla (silmät auki) lelusika kainalossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti