27.8.2010

Liitelyä ja naisvieraita

Viime viikolla treenailtiin Henkan johdolla, taas tuli paljon uutta oppia ja opeteltavaa. Tältä se näytti kun eteen lähettäminen ei oikein sujunut, ja oli mukana muutama muukin kiemura. Ja Jeppe tietty kommentoi touhua aika äänekkäästi koko ajan ;-)




Tällä viikolla Ansku oli tehnyt vauhdikkaan radan, jossa teemana olivat kontaktit. Jeppe suoriutui niistä yllättävän hyvin, tosin meillä oli vielä namit targeteilla ja keinulla & puomilla alastulolla hidastamassa koiraa. Kokeiltiin ottaa myös verkkokepit mukaan radalle, mutta Jeppe kuumui niillä edelleenkin niin, että treenailemme niitä edelleen erikseen. Tällaista meno oli parhaimmillaan (ja Jeppe spiikkaa samalla):




Nyt Jepellä on suorastaan koiranpäivät, sillä se sai viikonlopuksi tyttöseuraa; snautseri Källi tuli meille hoitoon oman kotiväkensä reissun ajaksi. Jeppe on toki haistanut Källin agilitytreeneissä, mutta nyt koirat pääsivät leikkimään pihalle, ja rallia piisasi. Tätä kirjoittaessa koirat vetävät lonkkaa ja Källi on kotiutunut tosi hienosti sille aiemmin vieraaseen paikkaan. Katsotaan sitten viikonlopun jälkeen, oliko tämä hoidokki yhtä helppo kuin miltä nyt näyttää ;-)

Källi lentää

Jeppe lentää

Källi-kaunotar

2 kommenttia:

  1. Jep, Källi oli ihanan helppo hoidokki alusta loppuun asti. Sain hyvät naurut vielä eilen illalla, kun olin menossa saunaan. Kylppärin ovi jäi auki enkä huomannut, että koirat hiipivät kylppäriin kulman taakse odottamaan saunaan pääsyä. Kun avasin saunan oven, ylälauteelle vilahti musta salama ja alalauteella valkoinen viiva. Hikilöylyistä ei ollut tietoakaan, tosin hiki tuli kuitenkin kun yritin saada koirat saunasta pois - Jeppe oli elvästikin päättänyt olla lähtemättä ekana eikä Källi päässyt pois kun Jeppe oli edessä. Lopulta jouduin poistumaan itse "muka suihkuun", jolloin koirat konkoilivat myös saunasta pois ;-)

    VastaaPoista
  2. Heh, en muistanutkaan varoittaa tuosta Källin saunomisinnosta ;) No, hyvä että lötyi koirille yhteinen harrastus :D

    VastaaPoista