3.7.2009

Ikä tuo kokemusta

Eilen oli taas agilitytreenit, ja hienosti sujui! Jepelle oli tarjolla uutta herkkua, agilitytreenikaveri Tarjan neuvomaaa kuivattua maksapaistosta. Ja ai että se maistuikin! Uusina esteinä treenattiin A-estettä ja rengasta. A-esteen ylitys sujui Jepeltä sen verran vauhdikkaasti, että ehdin hädin tuskin jarruttelemaan koiraa alastulon kontaktialueelle. Mitään arkuutta ei ollut A-esteelle menoon, hyvä niin! Rengas tuotti Jepelle muiden hyppyesteiden tapaan vähän haasteita, varsinkin kun Jepen kokoinen koira mahtuu menemään rengaan ali ja sivuilta ihan heittämällä. Vauhdin kanssa rengas sujuisi varmaan paremmin, mutta nyt oli pakko aloittaa ihan renkaan läheltä, ettei Jeppe päässyt "sluibailemaan" väärää reittiä. Pitänee värkätä omalle pihalle tuommoinen rengas, niin voidaan treenata sitäkin. Putkihan meillä jo onkin (tosin "kevytversio" eli IKEAn lastenosaston kangasputki), ja keppilinja on tehty sauvoista, samoin kuin hyppyesteet.

Emäntää ilahdutti erityisesti se, että eilen keppejä treenatessa Jepellä "naksahti" (hyvällä tavalla ;-) ja koira alkoi kiertää keppejä ihan mielellään, pääosin jopa ihan oikeata reittiäkin. Mukana oli tällä kertaa vain 6 koirakkoa, joten pistettiin pystyyn vielä pieni rata, jossa oli 3 hyppyestettä ja putki. Se sujui Jepeltä tosi vauhdikkaasti, en meinannut itse pysyä millään mukana. Hyppyjen rimat tulevat vielä kolisten alas kun en uskalla jättää Jepeltä hihnaa pois, ja hihna vetää rimat mukanaan alas. Mutta nyt oli jo vähän viitteitä siitä, että Jeppe alkaa oikeasti lämmetä agilitylle. Jospa jossain vaiheessa voisin päästää Jepen jo vapaaksikin...

Ajellaan parhaillaan Teemun vanhempien mökille Vilppulaan viikonlopun viettoon. Pohdimme koko ajan, uskallammeko päästää Jepen vapaaksi. Mökin ympäristö on todella tiheää metsää, jossa koiraa on todella vaikea etsiä, jos se päättää lähteä omille teilleen. No, katsotaan tilanne paikan päällä. Olisihan se oikeata koiran elämää, jos pääsisi kirmailemaan ympäriinsä vapaana!

Pistänpä tähän sen Tarjan neuvoman maksaherkun reseptin, jos joku muukin haluaa kokeilla:
n. 400-500 g maksaa jauhettuna (sauvasekoitin toimi maksapihveille ihan hyvin tähän tarkoitukseen)
1 muna
ripaus suolaa (parantanee säilyvyyttä)
tattarijauhoja sen verran, että taikinasta tulee sakeaa velliä (1-2 kukkurallista rkl)
2-3 valkosipulin kynttä (koiran maun mukaan)

Sakoita ja levitä ohueksi levyksi leivinpaperille pellille (voi tulla 2 pellillistä).
Paista 150 C:ssa kunnes levy jähmettyy nahkeaksi.
Kuivata 100 C:ssa kunnes levy on rapeaa.

Itse leikkasin levyt 1x1 cm paloiksi siinä vaiheessa kun levy oli sen verran napakka, että sitä pystyi liikuttelemaan. Sitten kuivatin nuo palaset yhdellä pellillä kiertoilmauunissa yön ajan kuivatustoiminnalla 50 C:ssä, luukku hieman raollaan. Säilytys oletettavasti kuivassa paikassa, en muistanut vielä tarkistaa tätä Tarjalta. Tattarijauhoja on käytetty varmaan siksi, että ne ovat gluteenittomia (muistaakseni) ja täysjyväjauhoa, eli terveellistä tavaraa. Kilohinta ei päätä huimaa, ostin maksan 50 %:n tarjouksella, joten maksan kilohinnaksi jäi noin 6,5 euroa ja jos lisää muut ainekset, päästään korkeintaan 7 egen pintaan per kilo. Tottahan sähköä kuluu valmistukseen jonkin verran, toisaalta tuloksena on sen verran huumaavat tuoksut, että pelkästään niiden innostamana koira seisoo vaikka päällään pari päivää ;-)

Maksaherkku on myös sikäli erinomainen treeninami, että se on vähärasvaista eikä tahraa lainkaan (voi säilyttää vaikka taskussa, tosin tuoksua voi tulla jonkin verran). Kalkkunadieetillä oleva Kamukin on haaveillut maksaherkusta seurattuaan Jepen herkuttelua. Toivottavasti Kamun dieettiä voidaan kohta "löysätä" ja sallia muutkin namit kuin pelkät keitetyt kalkkunat.
Tämä herkku on selvästi ylivoimainen testivoittaja Jepen namitestissä. Testimenetelmänä on yksinkertainen sisääntulotesti: tuleeko Jeppe pihalta sisälle kyseisen herkun nähtyään vai ei. Tulos: tällä herkulla tulee, millään muulla namilla ei tule (kinkku pois lukien, mutta se on spetsiaaliherkku, joka ei valitettavasti kuitenkaan toimi agilitykentällä, mene ja tiedä miksi ei...) Siis aika selvä peli.

Alla Jeppe nuuskuttelee ilmaa - oisko vaikka maksaherkkua tekeillä, pitäisköhän mennä sisälle valvomaan touhua keittiön tienoille...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti