27.6.2009

Jeppe 1 v!

Jepen 1-vuotissynttäreitä juhlittiin parhaan kaverin Kamun kanssa pihamaalla hellekelistä nautiskellen. Jeppe sai Kamulta lahjaksi mahtavan pehmohirven ja omalta väeltä valtavan kokoisen puruluun (joka tätä kirjoittaessa on jo puoliksi tuhottu...) Ihmiset nauttivat hyvästä ruoasta ja koirat leikkimisestä, olipa toki koirillekin tarjolla "kakkua", tosin siitä pääsi nauttimaan vain Jeppe, kun Kamun dieetti jatkuu (vielä 5 kk...)

Jepen 1-vuotissynttärikakku

Jeppe sai Kamulta lahjaksi hirven



Tällä viikolla on ollut ihanan lämmintä, joten olemme päässeet nauttimaan kivoista kesäharrastuksista. Viikolla leikittiin pihalla porukalla ja käytiin mm. kävelemässä tunturin huipulla Soilin ja Hetan (8 kk) kanssa.

Perjantaina käytiin porukalla uimassa (lue: uittamassa koiria ja Teemua) Basecampin rannassa. Kamu ja Teemu uivat, Jeppe ei.


Agilitytreeneissäkin käytiin torstaina, mutta kummallakaan kaksijalkaisista ei ollut tietenkään kamera matkassa... Uusina esteinä olivat puomi ja pussi, molemmat sujuivat kummallakin koiralla oikein mallikkaasti. Jeppe ärisi taas innoissaan pussiin mennessään, ihan samoin kuin aiemmin putkessa. Kamu aristeli vähän eka kerralla, mutta kerran kokeiltuaan rohkaistui jo menemään pussiin vauhdilla. Lisäksi kierrettiin keppejä. Kepit eivät todellakaan ole Jepen lempieste, se ei ymmärrä niiden merkitystä lainkaan. Eikä emännän hitaus helpota asiaa ollenkaan... No, onneksi niitä voi treenata kotipihalla sauvojen avulla! Onpahan Jepellekin jotain hyötyä omistajien talvilajista ;-)

Muisteltiin vielä Jepen ekaa vuotta (tai 10 kuukautta meidän seurassa). Jeppe on rauhoittunut pentuajoista valtavasti, vaikkei se ole mikään varsinainen tehosekoitin ollutkaan missään vaiheessa. Järkeä on tullut selvästi lisää, toisaalta myös tietynlaista äkillistä, valikoitua "kuuroutta" aina kun pitäisi totella koiran mielestä epämieluisia komentoja. Hetkittäin emäntä ja isäntä ovat jo luulleet, että koira ei (karkureissuille lähdettyään) näe ikinä 1-vuotispäiväänsä, mutta onneksi toisin kävi!

Kaiken kaikkiaan meillä on ihanan itsepäinen mutta meille niin rakas vuoden ikäinen parsonpoika Jeppe!

Lisää kuvia kuvagalleriassa!

2 kommenttia:

  1. Onnea Jepelle ekan vuoden riemuista ja hauskaa seuraavaa vuotta!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut Jepelle 1-vuotissynttärin johdosta.
    t. rotutoverit Roosa ja Rocky

    VastaaPoista