2.4.2009

Ihme ja kumma!


Meillä oli vieraita alkuviikosta ja ihmettelyä oli ilmassa, kun koiranpentu tutustui ihmislapseen ja toisin päin. Tosin vauvat eivät ole muutenkaan Jepelle vieraita vaan Jepen mielestä aivan ihania olentoja, kiitos ja kunnia kasvatuskodin Siiri-tytölle.

Ahkerasti koirakoulussa
Edellisestä blogikirjoituksesta ehti vierähtää jo tovi kaiken kiireen keskellä. Tässä välillä ollaan kuitenkin käyty sekä näyttelytreeneissä että pentukurssilla. Näyttelytreeneissä oli rauhallinen meininki, pienten koirien puolella oltiin kolmestaan Anskun Vanillan ja Nyytin kanssa (tosin "tytötkin" vierailivat stagella vuorotellen) ja isojen koirien puolellakin oli aika vähän jengiä. Marja oli treenien vetäjänä, joten hänen parsoninsa olivat jääneet tällä kertaa kotiin mentaalitreenailemaan. Jeppe touhuili taas omiaan suurimman osan aikaa, mutta Marjalta ja Anskulta saatiin jälleen kerran hyviä vinkkejä ja tsemppiä treenaamiseen.

Eilen oltiin pentukurssilla ja treenattiin käsittelyn ja katsekontaktin lisäksi kontaktikävelyä vaihtelevalla menestyksellä. Kontaktikävelyssä koiran tulisi siis seurata ihmisensä vasemman jalan tuntumassa, katse ihmisen kasvoissa. Jeppe katseli muita koiria ja hyvällä tuurilla jopa tarjolla olevaa namia, mutta touhusta oli kyllä varsinainen kontakti aika kaukana. Toisaalta Jeppe hanskaa jo Sivu-käskyn kotona (eli häiriöttömässä tilassa), joten treeniä tämäkin homma vain vaatii. Ja käsittelyyn Jeppe suhtautuu oikein mukavasti (kunhan malttaa jättää käsittelijän "pussailun" sikseen), siinäpä ilonaihetta hetkittäin "eitästämitääntule"-masennukseen taipuvalle koirankouluttajalle!

Tässä välillä on mennyt myös yksi merkkipäivä eli Jeppe täytti jo kokonaiset 9 kuukautta 27.3. Kohta on vuosi täynnä ja saadaan synttärikakkua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti