7.11.2011

Uusi alku

Takana on rankka mutta antoisa agilityviikonloppu Mikko Aaltosen ja Mari Kaplaksen opissa Haukiputaalla, parsonien teholeirillä. Tuloksena paljon oivalluksia ja toisaalta myös karun mutta ihanan totuuden hyväksyminen: aloitamme ohjauskuvioiden treenaamisen ihan kokonaan alusta, koiralähtöisesti ja loogisesti. Kun ohjaaja tekee oikeita asioita oikeaan aikaan, koira toimii kuin unelma! Viikonlopun aikana treenattiin neljällä yli 20 esteen radalla, joista jokaisesta saan palasteltua useita pieniä treenejä. Näissä riittää tekemistä koko talveksi!
 
Tästä - koko viikonlopun viimeisestä - suorituksesta olen kaikkein onnellisin, vaikka kyseessä on vain yksi este: Jeppe meni (kuumumatta) vauhdista pujottelun vain yhdellä verkolla! Lisää videoita www.youtube.com/sariruka.


Lisäksi Mari palautti meidät kaikki maan pinnalle koiran huoltoa koskevalla "palopuheellaan", jonka sisältö oli kyllä 100%:sti totta. Koiran tulisi olla tämän lajin (ja ylipäänsäkin koiranomistamisen) keskipiste ja tärkein asia. Koiran hyvinvoinnin pitää siis olla agilitytreeneissäkin aina se ensisijainen seikka. Saimme hyviä vinkkejä lämmittelyyn, koiran valmistamiseen radalle ja jäähdyttelyyn. Kaikki sellaisia juttuja, joista aina puhutaan itsestäänselvyyksinä, mutta joita sitten itse kukin (minä mukaan lukien) toteuttaa vähän sinne päin. Koiran kustannuksella, pahimmassa tapauksessa koiran terveyden kustannuksella.

Mari puhui heti viikonlopun alussa siitä, että jos koira väsyy (henkisesti tai fyysisesti), sen kanssa ei jatketa treeniä. Tämä tuntui aluksi vähän turhalta, mutta niinpä vain esimerkiksi Nyytti väsähti sunnuntai-iltapäivänä niin, että Ansku sai ottaa/joutui ottamaan varakoira-Vanillan kehiin - Nyytti ei olisi voinut saada treeneistä enää enempää irti. Vanillalle tämä tietty sopi kuin nenä päähän ja pikku-V oli onnellinen, kun sai tehdä vähän möllitason treenejä. Jeppekin läähätti viimeisissä starteissa jo kovasti, mutta oli kuitenkin innolla mukana menossa. Vasta illalla kotona ja seuraavana aamuna tajusin, kuinka väsynyt koira oli - se ei suostunut lähtemään pissalle illalla eikä edes aamulla ennen töihin lähtöäni, vaan kävi eka kerran ulkona vasta puolenpäivän jälkeen (onneksi Teemu oli kotosalla, muuten koira olisi pitänyt kantaa aamulla pihalle pissalle). Ja taas koira vetää sikeitä. Venyttelin sen toki illalla ja Teemu venytteli sitä päivällä, ja onnistuivat käymään pienellä palauttavalla kävelylenkilläkin. 

Toki koiran väsymiseen vaikutti myös ylipäänsä reissussa olo. Jeppe ja "tytöt" tulivat tosi hyvin juttuun, ja Vanillan kanssa Jeppe leikki ihan mahtavasti aina iltaisin. Meno oli ihan erilaista kuin "poikien" leikeissä, varsinkin kun leikkikaveri oli samankokoinen. Tähän asti useimmat Jepen leikkikavereista ovat olleet reilusti Jeppeä isompia, ja sekös käy terrierin luonnolle ;-) Kiitos mukavasta matkaseurasta, Ansku, Nyytti ja Vanilla!

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan mahtavalta! Olisi kiva kuulla niitä lämmittely ja jäähdyttely vinkkejä? ;)
    Pitää mennä kurkkimaan jossain sopivassa välissä teidän treenivideoita, toi pujettelu on kyllä hieno!

    Varmaan tosi antoisa viikonloppu!

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä antoisaa mutta tosiaan myös rankkaa, Marin "puhuttelu" oli aika mieleenpainuva. Tässä lyhyesti perusideat, joita tulee noudattaa AINA:
    - koiran lämmittely VÄHINTÄÄN 30 min
    - koira pidetään lämpimänä liikuttamalla sitä ennen omaa treenivuoroa (namin avulla pyörittelyt ympäri, kasi jalkojen välistä yms)
    - koiran rangan taivuttelut ennen omaa vuoroa; sivuille, alas
    - syvien lihasten valmistaminen (tästä en muista tarkkoja vinkkejä, ajattelin itse perehytä asiaan)
    - koiraa ei treenata jos se väsyy tai ei vaikuta hyppäävän/liikkuvan hyvin
    - treenin jälkeen jäähdyttely vähintään 30 min
    - samana iltana (jos aamutreeni) tai seuraavana aamuna (jos treeni oli edellisiltana) palauttava kävely hihnassa tai rauhallisesti vapaana, ei metsässä hörhöillen
    - koiran säännöllinen lihashuolto ammattilaisella (hieroja, osteopaatti yms)

    Jotain saattoi unohtua, mutta tuossa ainakin perusasiat. Ja tietty sama koskee myös ohjaajaa, eli kummankin osapuolen tulee olla hyvässä kunnossa, jotta treenistä saadaan irti mahd. paljon. Tämä ei koske pelkästään kisakoirakoita, vaan ylipäänsä agilityn harrastamista. Pistää ajattelemaan, eikös vain?

    VastaaPoista
  3. Ohhoh! Aika perusteellinen verkka! No siis teoriassa olis kyllä tosi jees, mutta en tiiä miten sitten käytönnässä aika riittää pelkästään tunnin veryttelyyn yhteensä + treenit päälle... Tottakai agility on rankka laji, mutta ei ihmisetkään usein noin perusteellisesti ehdi verryttelemään ennen omia suorituksiaan. Mutta perus kehonhuoltoon noi rangan taivuttelut ym varmaan tosi hyviä!
    Oon myös ehdottomasti ton seuraavan päivän palauttavan kävelylenkin kannalla!

    Hyviä pointteja paljon, mutta sovellus käytäntöön ei välttämättä ole noin perustellista. Käytätkö Jeppeä hierojalla? Mulla ei oo mitään käsitystä hintatasosta, tai että kuinka usein. Opiskelijabudjetilla ei kyllä hevillä raaski koiraa viedä hierottavaksi kun ei itsekään pääse :D Voisi kyllä laittaa harkintaa :) Tekis ihan varmana hyvää, ja monien koirilla mitä blogeista lukenut, on säännöllinen hieroja/fyssari tms. :D Hassua!

    VastaaPoista
  4. Kyllähän toi tuntuu aika karulta lihashuoltomäärältä, mutta Active Dogilla kuulemma kaikki agilitykurssit perustuvat tähän; koirakoiden tulee sitoutua (tai heidät "aivopestään" ;-) huolehtimaan koiristaan yo. tavalla. Ja toisaalta, jos treenaa vaikka vain kerran viikossa, ehdottomasti lihashuoltoon kannattaa satsata, jotta siitä yhdestä treenistä saa mahdollisimman paljon irti. Koira hyppää paremmin, kääntyy tiukemmin ja loukkaantumisriski pienenee.

    Jeppe käy hieronnassa 1-3 viikon välein sellaisella hierojalla, joka vasta opiskelee hierojaksi. (Kuusamossa ei ole yhtään "oikeaa" eli diplomin omaavaa koirahierojaa.) Ymmärtääkseni opiskelijoiden tulee (ainakin tässä koulussa) hieroa 40 koirakkoa tietyn kertamäärän verran, jotta saavat tuntumaa erilaisiin koiriin ja hieronnan vaikutuksiin koiraan. Tämä meidän hieroja on asialleen omistautunut ja innokas oppimaan (iso käsi Heidille), joten tullaan varmasti käyttämään hänen palvelujaan jatkossakin. Ollaan käyty nyt vajaa 10 kertaa ja edelleen etsitään Jepelle sitä toimivinta hierontatapaa (kokeiltuna ns. perushieronta, kranio-sakraali ja nivelmanipulaatio; viimeksi mainittu vasta kerran mutta vaikutti Jepelle sopivimmalta). HIerontakertojen tiheys riippunee jatkossa sitten siitä, kuinka jumissa koira kulloinkin on.

    Pikaisesti googlettaen koirahieronnan hinta vaihtelee 30-40 e/krt eli eihän se ilmaista ole, mutta kannattaa käyttää hierojalla ainakin jos epäilee, että koiralla on jotain jumeja. Hierojalta saa varmasti vinkkejä myös kotihoitoon.

    VastaaPoista
  5. Joo täytyy ehdottomasti ottaa lihashuoltoa mukaan! Just noita taivutteluja ja muita ihan kotioloissakin! :D Varmasti vetreyttää!

    Mun täytyy selailla noira hierojia, jos uskaltautuisi ja raaskisi Turon kanssa sellaista kokeilla :) Just joku opiskelija ku löytyis ni voisi sopia paremmin budjettiinkin!

    VastaaPoista