Talvisella retkellä Myllykoskella

Napattiin mukaan siskon muksut ja koira, äitini sekä oma lauma ja lähdettiin retkeilemään talviselle Kitkajoelle Myllykosken suuntaan. Aamulla oli Rukallakin pakkasta parikymmentä astetta, mutta aurinko lämmitti jo mahtavasti, joten retkikeli oli mitä mainioin. Koirilla ja lapsilla oli huisin mukavaa. Jännittävin juttu oli kaikkien mielestä Myllykosken riippusillan ylitys, lapset tykkäsivät eniten pyllymäen laskusta Myllykosken tulistelupaikalla ja koirat puolestaan grillimakkaroista, jotka lapsilta jäivät syömättä melkein kokonaan, kun mäenlasku kutsui. Lisää kuvia kuvagalleriassa.

We enjoyed the most beautiful winter day at Myllykoski along Kitka river, with my mom, sister's kids & do and our own dogs. The most exciting moment for everyone was crossing over Myllykoski along the hanging bridge. More photos in photo gallery.

Lumen iloja

Ja taas hurahti yksi kuukausi ihan silmissä - kevätaurinko paistaa jo lämpimästi vaikka viime yönäkin Rukalla pakkanen käväisi -20 C tuntumassa. 

Tässäpä tulee taas katsaus mennneen kuukauden tunnelmiin (for English speakers: update below photos): 

Jepen kanssa käytiin viime viikonloppuna Vappu Alatalon hyppytekniikkakurssilla Oulussa. Aivan mahtava kurssi, voin lämpimästi suositella kaikille. Videomateriaalia ja pohdintaa saatte ehkä katsottavaksi joskus myöhemmin, kun ehdin käsitellä videot hidastetuksi koosteeksi. Oman koiran hyppytekniikan puutteiden (ja korjausehdotusten) lisäksi viikonlopusta jäi käteen ihana huomio siitä, että Jeppe alkaa vihdoin osata rauhoittua ja keskittyä tarjolla olevaan tehtävään. Kerran se hieman kuumui kun yritettiin saada se ponnistamaan paremmin takajaloilla (etujaloilla kauhomisen sijaan), mutta muuten koira pysyi nätisti haukkumatta startissa, ja suoritti kuitenkin hyppytehtävät ihan vauhdikkaasti. 

Olen nauttinut valtavasti koiran rauhallisuudesta ja senpä takia päätin vielä jättää maaliskuun kisailut väliin. Haetaan edelleen malttia yhdessä tekemiseen ja kisataan vasta sitten kun koiran vire on sellainen, että se pystyy suoriutumaan radoista ilman kilpajuoksun makua ja kamalaa kuumumista.

Jallun kanssa ollaan aloiteltu pentuagilitykurssia. Meillä on tosi mukava ryhmä, vauhdikkaita ja helposti motivoitavissa olevia koiria. Jallu tuntuu olevan todellinen menijä, mutta onneksi se on myös ihan mukavasti kuulolla. Aika reipaskin se on, tällä kertaa aloiteltiin heti pentujen kanssa keinun opettelusta (keinun alasmenopään "rämpyttelyn" ja alastulon 2on2off-treenin merkeissä), ja Jallu ei kyllä yhtään arastellut keinua. Mentiin keinua hihnassa kokonaissuorituksenakin, mutta siinä ongelmaksi muodostuu koiran vilkkaus; se pysähtyy kyllä 2on2off mutta ehtii pyörähtää jo pari kertaa akselin ympäri ennen kuin sen saa vapautettua namikipolle. Mutta nämäkin haasteet pystytään voittamaan kotitreenillä. Kotona ollaan treenailtu pujottelua 2x2-menetelmällä, siitäkin veivailen sitten videokoostetta kun päästään opinnoissa vähän eteenpäin. Ei olla nyt pidetty kiirettä tuon pujottelutreenin suhteen, kun koira on vasta 11 kk. 

Enimmäkseen ollaan vaan nautittu siitä, että työpäivän jälkeen saattaa jopa vielä ehtiä nauttimaan auringostakin kävelylenkeillä koirien kanssa. Alla jokunen Teemun ottama otos ja lisää kuvia löytyy kuvagalleriasta. 

 And a couple of words in English, too, since I noticed (to my surprise) that my blog still has quite a lot of readers abroad even if I have forgot to write in English for quite a long time. 

Last time a wrote in English (May 26th 2012) Jallu the working cockerspaniel was a tiny puppy, trying to bond with our parsonrussellterrier Jeppe. Nowadays they are best buddies, playing happily together. Jallu is stll destroying bathroom furniture (mainly door frames) but since his moves are restricted to the bathroom while we are at work and during the night, the amount of demolition is also quite limited. 

When Jallu was 6 months old, I started to get worried about his funny looking front legs. I took him to an expert in Oulu and he was diagnosed with "radius curvus" in both legs (growing disorder). Left leg needed surgery, right leg luckily straightened up on it's own. In the latest X-rays there's slight signs of arthritis visible in left leg (it scored 1 in scale of 0-3, 0 being healthy; right leg scored 0). He got "thumbs up" for working as a hunting dog (short days though, no long hunting trips), but he'll never become a trial agility dog. We are learning the basis of agility just for fun. It's a shame since Jallu clearly has potential in agilty, but such is life. Due to this we have plans for another puppy, more about this theme later...

Jeppe is still competing in class 1 and we haven't actually competed at all during winter, since I'm concentrating in getting some sense and calmness to the dog so that he could actually achieve something on an agility course. Our training is working fine and we'll continue competing during the summer at the latest. There are plenty of agility videos on www.youtube.com/sariruka (also about our training buddies), but mainly our training is just messing around. But since it's also fun for myself and the dog (for the dog now more than ever when he's learning to calm down).

More photos in photo gallery.

Pelihousujen repimistä

Jaahas, taas on kuukausi vierähtänyt edellisestä blogikirjoituksesta. Kerron siitä pelihousujen repimisestä tuossa vähän alempana, kun mukaviakin asioita on tapahtunut kuukauden aikana, päivä pitenee ja aurinko alkaa paistaa, ja koirien kanssa harrastetaan innolla. Jallu kävi kontrollissa ja sai epäviralliseksi kyynärtulokseksi vasemmalle (leikatulle) jalalle ykkösen ja oikealle jalalle nollan, mikä oli huojentava kuulla. Samoin vasen lonkka oli B ja oikea A. Vasemmassa kyynärässä on pieni nivelrikon alku (luupiikki), joten harrasteiksi suositeltiin metsästystä (ei kuitenkaan pitkiä päiviä). Agilityn osalta eläinlääkäri oli vähän varovaisempi; kisakoiraa tästä ei ikinä tule, mutta omaksi iloksi voidaan harrastaa pehmeillä alustoilla ja matalilla rimakorkeuksilla. Pahin vaikutus on kovalle alustalle laskeutuvalla hypyllä, josta lähdetään heti voimakkaalla käännöksellä uuteen suuntaan. Joten sellaisia pitää nyt sitten välttää, tosin koirahan ei sitä tiedä kun se touhottaa menemään metsässä ihan mahdottomalla vauhdilla...

Joka tapauksessa alan vetää pentuagilitya viikon päästä ja Jallu toimii mulla siinä mallikoirana; mallikkaasta en niin tiedä, mutta ainakin joitain juttuja pystyy Jallun kanssa näyttämään kurssilaisille. Ja onneksi Jallu on sekä ahne että pallohullu, eli sikäli hippasen helpommin koulutettavissa kuin Jeppe aikoinaan. Pujottelu meinataan muuten treenata Jallun kanssa Susan Garrettin 2x2-metodilla, tosin etenemme siinä nyt vielä hitaasti kun koira on alle vuoden ikäinen. Saimme ihanalta Heidi-ystävältä lainaksi tähän treeniin tarvittavat kahden kepin pujottelukeppisetit.

Kävimme tammikuun lopulla Aaltosen Mikon treeneissä Kiimingissä. Olipas taas mahtavat treenit, Mikko on kyllä huippuvalmentaja ja jaksaa sinnikkäästi kouluttaa jopa Jepen ja minun kaltaisia puolitoivottamia tapauksia! Yritin etsiä jotain hyvää videopätkää näytettäväksi, mutta tarjolla oli lähinnä katastrofeja, joten laitetaan nyt sitten niitä ;-) 

Tässä ohjaaja on hieman myöhässä kepeille viennissä eikä koira selvästikään tunne koko estettä tai jarruttamisen käsitettä... (Okei, ohjurien laittaminen ei helpottanut asiaa, kun viime aikoina ei olla käytetty mitään apuvälineitä pujottelulla...)

Tässä menee jopa kohtalaisen hyvin, paitsi kun pitäisi saada koira puomille putken sijaan... 

Tässä treenailtiin saksalaista, koira löysi ihan uusia hyppylinjoja siivekkeen yli...

Ja tämän viikon treenien videoista löytyy nolouden huipennus: Revin pelihousuni - siis ihan kirjaimellisesti; törmäsin siivekkeeseen ja pöksyt tarttuivat siivekkeestä törröttäneeseen naulaan.

Mutta kyllä meillä kehitystäkin tapahtuu, vaikkei sitä ehkä ihan heti huomaakaan ;-) Jepen kanssa ollaan tehty rauhoittumistreeniä agilitytreenien yhteydessä, ja se alkaa tuottaa tulosta. Lisäksi olen vaihtanut treeninamiksi kinkkua (todella tykätty herkku) ja kuljetan koiraa tarvittaessa radan alkuun sylissä kantaen tai maksapasteijatuubin avulla vedättäen, se on Jepen mielestä superherkkua ja rauhoittaa koiraa yllättävänkin paljon. Muutenkin kotosalla Jeppe on melkoinen mussu, toisen koiran läsnäolo on tehnyt Jepestä paljon helpomman käsiteltävän. Toki takaiskujakin sattuu, pari päivää sitten Jeppe vei Jallun kävelylle takapihan aidan yli (kun lunta alkoi olla takapihalla yli oman tarpeen), mutta koirat olivat  näkymättömissä onneksi vain pari minuuttia ja kun huudeltiin niitä takaisin, Jeppe tuli yllättäen ensimmäisenä ja Jallu heti perässä.

Tässä muutama kuva meidän mussukoista, lisää kuvia kuvagalleriassa. 

Nyt tehdään vielä kevään aikana Jepen kanssa paljon perustreeniä kontaktiesteillä ja pujottelun lähestymiskulma ja -vauhtitreeniä, jotta saadaan Jeppe kuulolle kesän kisoja varten. Ehkä käydään joku kisa maalis- tai huhtikuussa, mutta pääosin keskitytään ihan perustreeniin. Eikä tuolla pehmeähiekkaisella maneesilla ihan valtavan monimutkaisia kuvioita tai pitkiä ratoja pysty edes tekemäänkään.

Kauhukakarasta mussukaksi

Tarkkasilmaiset saattoivat jäädä pohdiskelemaan, kuinka ihmeessä Jallu on muuttunut kuukauden sisällä "korvattomasta itsekseen metsästäjästä" isännän mussukaksi, jonka luoksetuloa ja kontaktia oikein kehuttiin edellisessä blogipäivityksessä. Selitys on hyvin yksinkertainen: PALLO. Ihan tuurilla huomattiin Jallun olevan erinomaisen pallohullu, ja kun Teemu osti sille pallonheittimen, yhteistyö oli taattua. Pallon avulla ohitetaan toiset koirat, ihmiset, jäniksenjäljet, melkeinpä mitä vaan - tiukasti isännän taskua tuijottaen, jos se ihana pallo sattuisi vaikka taas ilmestymään esille.

Alussa pallohulluus auttoi yhteispeliin vain silloin kun pallo oli esillä (tai välittömästi sen esillä olon jälkeen, kun vielä oli toiveita, että pallo saattaisi putkahtaa peliin uudelleen). Tämän lisäksi Jallu osoittautui myös lumen ystäväksi; lumityöt, lumipallojen heittäminen jne kiinnittävät salamannopeasti koiran huomion ohjaajaan. Näitä kahta elementtiä hyödyntäen Jallu on nykyisin jo niin fiksu, että sitä voi pitää lähipoluilla vapaana ja koira hakee koko ajan kohtaktia ohjaajaan, vaikka palloa tai lumitöitä ei olisikaan ihan välittömästi tarjolla. Olisitteko uskoneet? Ne me ei ainakaan oltais uskottu, ennen kuin tämäkin ihme koettiin! 

Teiden varsilla ei toki pidetä koiraa vapaana, kun se saattaa edelleen singahtaa tielle jonkun roskan tai mielenkiintoisen lumipaakun perässä. Mutta hihnassa kävelykin sujuu nykyisin jo huomattavasti paremmin. Välillä pitää toki palautella molempia koiria ruotuun kun hihnassa vetäminen tuppaa olemaan ryhmäpaineessa kehittyvää käytöstä: kun yksi vetää, toinenkin katsoo sopivaksi alkaa kiskoa kovempaa eteenpäin. 

Ollaan myös hankittu Jallulle vetovaljaat ja kokeiltu koirahiihtoa sen kanssa, ensin Teemun lyhyillä metsäsuksilla (140 cm pitkät, leveät, lumilautasiteillä ja skineillä varustetut hiihtimet) ja sittemmin ihan pertsoillakin; minun sairastaessani flunssaa isäntä hiihteli jopa kahden koiran kanssa ihan onnistuneesti. Tosin Jallun vauhtiin sopisi varmaan paremmin luisteluhiihto, kun taas Jepen lyhyeen askeleeseen passaa paremmin pertsa. Viiden kilometrin lenkillä lähiladulla Jepeltä loppui kuulemma kunto, mutta vauhtikin oli varmaan melkoinen...  Eli yhteisiä hiihtolenkkejä näiden kanssa ei varmaankaan tulla tekemään, paitsi ehkä keväällä retkeilymielessä. Jeppe ei muutenkaan perusta kuntohiihtolenkeistä (ellei ole joku sopiva narttu kirittämässä edellä), joten Jallusta taitaa tulla meidän molempien koirahiihtokaveri.

Näin talven pimeimpinä hetkinä kuvia ei ole tullut näpsittyä, mutta jatkossa pitää taas tsempata. Tässä muutama joulun aikaan mun uudella työpuhelimella Facebookiin ladattu otos.

Agilityrintamalla mennään tällä hetkellä tasaista tahtia eteenpäin Jepen kanssa. Kisaamaan ei ole kiirettä, Mikon luona käydään Kiimingissä kerran kuussa ja Pohjois-Suomen aluevalmennuksen puitteissa treenaillaan samoin kerran kuussa pääsääntöisesti Oulussa. Kontaktitreenejä ollaan tehty muutaman kerran kotona ja enemmän sitten maneesilla, tosin siellä päästään treenaaman yleensä vain kerran viikossa. Alla videota meidän viime viikon treeneistä maneesilla. Irtoaminen kepeillä sujuu jo aika kivasti (vaikka vieressä oli ihana houkutusputki, jonne koira kyllä eka kierroksella lipesikin). Rata olisi jatkunut A-esteeltä putken kautta hypylle, mutta kartturi oli ulapalla ja yritti mahdotonta. 

Kokeiltiin samaa kohtaa myös A:n takaa ohjaten ja työntäen koiraa ohjaajasta poispäin putkeen, mutta Jeppepä ei irronnutkaan putkeen vaan lähti palaamaan takaisin A-esteelle - aika yllättävää huomioiden koiran putkihulluuden! Tätä kohtaa samoin kuin radan loppuosan haastavaa vientiä hypyltä A-esteen ohi pujottelulle (putkiansan välttäen) pitää hioa joskus toiste, tällä kertaa aika loppui kesken. Peruuttaen vienti onnistui pujottelulle, mutta ohjaus oli tosi hankalaa, joten pitää kokeilla myöhemmin mm. apuohjaajan avustuksella pujottelulle vetäen sekä kuljettaen supernopealla vekkauksella vieden, Ansku sai näillä konstein onnistumisia Vanillan ja Nyytin kanssa (kiitos Tessalle vinkeistä). Lisää epäonnistuneiden ohjausten videotarjontaa www.youtube.com/sariruka.

Tämän viikon sunnuntaina olisi taas Seppo Savikon koulutusta Oulussa, toivottavasti toivun flunssasta siihen mennessä. Mukava päästä treenailemaan vähän paremmalla alustalla, ja viimeksi Sepon koulutus oli todella mielenkiintoinen.

Jallu käy kontrolliröntgenissä Oulussa 18.1. ja sen jälkeen tiedetään, voiko sen kanssa alkaa treenata agilitya. Jos lääkäri näyttää vihreää valoa, alan varmaan vetää pentuagilitya, jossa treenaan samalla itse Jallun kanssa. Vauhtia ja kimmoisuutta koiralla ainakin piisaa, joten pidetään nyt kovasti peukkua agilitykelpoisuuden puolesta! Toki tätä koiraa pitää seurailla aina tarkemmin kuin lähtökohdiltaan terveempää yksilöä, vaikka se saisikin lääkärin hyväksynnän agility- ja metsästyskäyttöön.

Joululoman riemuja

Täällä ollaan ihan turvoksissa jouluherkuista! Onneksi kelit lauhtuivat ja päästään taas ulkoilemaan vähän pidempiä lenkkejä ilman että vilukissa-Jeppe jarruttaa menoa joka risteyksessä. Jalluhan nauttii lumesta täysin siemauksin. 

Jallu ja pallo sekä mököttäjä-Jeppe

Tänään käytiin ihanalla lumisen metsän kävelyllä Terhi-Marien ja Petterin sekä heidän koiralaumansa kanssa, mukana cockerit Kuura ja Ilona sekä kelpie Per-Erik ja bortsu Victoria. Metsässä oltiin mukavasti suojassa tuulelta ja koirat ottivat ilon irti elämästä. Teemu oli niiiin ylpeä meidän pikkukokkerista, joka haki koko ajan kivasti kontaktia ja pysytteli näköetäisyydellä muutamaa pidempää hakurkierrosta lukuunottamatta.

Per-Erik, Victoria ja Ilona

Ilona hakee Kuuraa leikkiin

Ilona, Per-Erik ja Kuura

Jallu tykkää lumesta

Lisää kuvia kuvagalleriassa >>

Kohta hurautetaan Jepen kanssa tämän illan agilitytreeneihin. Jospa niiden jälkeen tuo parsonin rupsuttelukin vähenisi. Note to self: älä anna koiralle lanttulaatikkoa, siitä tulee kamalan hajuisia pieruja ;-)

Taas treenataan!

Edellisestä postauksesta on kulunut melkoisesti aikaa, kun ei ole oikein ollut kirjoitettavaa. Agilityn suhteen tuli pakollinen treenitauko ennen Ruska Laukan maneesin valmistumista, ja valon vähäisyyden takia ei ole tullut edes valokuvailtua koiria. Kaivoin äsken Teemun kameran esiin tarkistaakseni, olisiko siellä edes muutama otos, mutta eipä niitä ollut kertynyt. Otin sitten pari kuvaa kavereista olkkarissa, Jeppe on oma mussu itsensä ja Jallu vähän jännitti, kun yritin saada siitä sivukuvaa seisomassa (häntä valahti alas). Melkoinen mäyräkoira-cockeri siitä on muotoutunut, ei todellakaan mikään miesmalli, mutta meille silti niin rakas! Ja mustan koiran kuvaaminen on muuten tosi haastavaa, pitää vissiin alkaa opetella kameran säätöjä...

Jallulle pitää kohta alkaa hankkia oma palttoo, kun sen kasvu korkeuskasvu on varmaan jo päättynyt. Koirahan ei tosin tunnu palelevan liikkeessä edes parinkympin pakkasilla, mutta palttoo on hyvä olla olemassa, jos koirat  jotuuvat joskus olemaan paikoillaan kylmässä autossa. Back on Track voisi olla tuolle pitkäselkäiselle ihan sopiva (nyt käytän sillä Jepen BOT:ia, joka on Jallulle vähän lyhyt, mutta muuten menee ihan ok). Tai sitten Pomppa, niissä on tosi hyvä leikkaus. 

Jallulle varmaan tulee vielä lisää massaa, nyt se on melko ruipelossa kunnossa (ollaan pidetty se kevyehkönä, jotta etupäälle ei tulisi niin paljon kuormaa). Toissapäivään asti vasen etutassu ei ole oireillut mitenkään, mutta Kiimingin reissussa päästin sen hetkeksi vapaaksi "leikkimään Vanillan kanssa", ja mitä tekikään cockeri - painoi saman tien kuono maassa 50 metrin päähän metsään, Vanilla ja Reetu perässään. Onneksi se palasi sieltä saman tien mun luo, tosin kolmijalkaisena; se oli kai jotenkin kopsauttanut tai venäyttänyt vasemman etujalkansa. Hetki mentiin sitten rampana, kunnes meidän "jalkapalloilija" unohti vaivansa. Se on kyllä niin herkkis, heti on kuolema lähellä, jos vähäsen sattuu johonkin kohtaan. Kuitenkin eilen pihalta sisälle hökeltäessään Jallu liukastui kynnyksellä ja taas oltiin hetki rampana, sama vasen etutassu ylhäällä. Joten pitää nyt seurailla, onko siinä jotain isompaakin ongelmaa. 

Tammikuulla on tarkoitus kuvauttaa etujalat, jotta saadaan Soppelalta lausunto koiran käyttömahdollisuuksista jatkossa. Ja joko silloin tai sitten virallisina kuvina myöhemmin kuvautetaan varmaan koko otus, varmuuden vuoksi. Minusta on itsestään selvää, että näin pahasti kehityshäiriöistä koiraa ei missään nimessä tule käyttää jalostukseen, ja siksi olisi hyvä saada merkintä leikkauksesta näkyviin virallisiin kuviin, jos koira vaikka sattuisikin menestymään kokeissa myöhemmin tms. (Tieto voi olla jollekulle tärkeä kun kasvattajat tutkailevat eri jalostuslinjoja.) Olen yrittänyt selvittää, miten nää jutut merkitään Koiranettiin, mutta enpä ole saanut tästä selvyyttä. Tosin jalan asentovirheen perusteella uskoisin, että vasen kyynärpää ei saa kovin hyvää arvosanaa, joten leikkausmerkintä ei sitten ole niin oleellinen. Ja toisekseen toi apina on kyllä niin holtiton, ettei se tuommoisenaan tule ikinä saamaan yhtään hyväksyttyä koetulosta ;-)

Jallua ulkoilutettiin marraskuun alkuun asti pelkästään hihnalenkeillä, sillä vapaana sillä lähtee mopo keulimaan ihan välittömästi; luoksetulosta ei ole tietoakaan, kun koira tekee metsässä omaa hakukuviota. Joten treenailtiin tiukkaan hihnassa ja eritoten sivulla kulkemista, kun vetohalut ovat melko kovat. Kehitystäkin tuntui syntyvän, tosin hyvin hitaasti.

Marraskuun alussa homma kuitenkin hankaloitui melkoisesti, kun Jeppe päätti ottaa Jallun omaksi "tyttöystäväkseen" ja alkoi astua sitä jatkuvasti. Yllättäen kylppärin "jäähyaition" kuninkaaksi päätyikin Jeppe, sillä se oli jatkuvasti Jallun kimpussa, Ja tätä myöten myös hihnalenkeistä oli pakko luistaa, sillä jos näitä kahta apinaa yritti ulkoiluttaa yksin, Jeppe oli koko ajan Jallun kimpussa. Jallun mielestä kyseessä oli vain tosikiva leikki, joten se ei edes ymmärtänyt häätää Jeppeä kauemmas. Niinpä Jallu on päässyt ulkoilemaan vapaana, voi sitä holtittoman säntäilyn määrää! Nameilla palkkaaminen ei auta yhtään, ohjaajasta tulee aivan ilmaa, kun nenä vie jäniksenjälkien perään. Ohjaajan piiloon meneminen auttaa hieman (joskus on havaittu jopa pientä hätääntymistä, kun muu lauma on ollut hukassa) mutta välillä itsenäinen puuhastelu jatkuu ihan liian pitkään. Kyllähän koira toki väsähtää hieman, joten ensimmäisen puolen tunnin jälkeen se alkaa tulla jo välillä kutsusta luoksekin. Eipä se silti järin lämmitä, koira ei ole yhtään hanskassa. Mistä meille aina siunaantuukin näitä kovapäisiä itsekseen metsästäjiä, tai mitä me tehdään väärin?

Jeppe sen sijaan on ihan mamman mussu, vapaana se ei toki edelleenkään ulkoile, mutta liekö lähtisi kovin kauas - tai jäniksen sattuessa kohdalle varmaan lähtisi, mutta muuten sille kelpaavat herkut ulkoillessa ja sisällä kilpaillaan kotiväen huomiosta. Ja aina agilitytreenien jälkeen koira hakee mun huomiota vielä enemmän, on selvästi tyytyväinen itseensä jos treenit ovat sujuneet, ja haluaa koko ajan tehdä juttuja yhdessä.

Päästiin aloittamaan talven agilitytreenit Ruska Laukan maneesilla marraskuun puolivälin jälkeen. Maneesin hiekkapohja on vielä tamppaamatta tiukkaan, joten treenit ovat melkoista tarpomista upottavassa hiekassa, mutta eipä se haittaa. Tällä viikolla ei tosin oltu kisaavien treeneissä, sillä oltiin treenailemassa Kiimingissä Aaltosen Mikon luona. Olikin taas ihan huippukivat treenit, Mikko on mahtavan kannustava ja opitaan aina jotain uutta. Nyt tehtiin vähän ohjaajan sivuttaista irtoamista pujottelussa (muutaman ohjurin kera) ja puomia kertauksena, ja treenailtiin erilaisia valsseja. Mä olen niin kamalan huono valssaamaan, mutta opin taas toivottavasti jotain, koira puolestaan kesti mahtavasti toistoja.

Edellisenä viikonloppuna olin Pohjois-Suomen aluevalmennuksen koulutuksessa Torniossa. Kouluttajana Seppo Savikko, aiheena ohjaajan liikkuvuus ja koiran motivointi. Todella kiinnostava koulutus, josta sain ihan mahtavasti eväitä omaan treeniin. Oman liikkuvuuden harjoitteet olivat loppujen lopuksi tuttuja juttuja OKL:n liikunnan erikoistumisopinnoista, nyt niitä pitäisi vain muistaa soveltaa omaan tekemiseen. Sepon ajatukset koiran motivoinnista kolahtivat kympillä, lähdetään nyt työstämään niitä Jepen kanssa, vaikka helppoa se ei tule olemaan. En avaa koulutuksen antia tässä sen enempää, sillä suoraan sanottuna nuo jutut pitäisi jokaisen kuulla perusteiden kera Sepolta; teen asialle karhunpalveluksen jos edes yritän kertoa, mitä kaikkea me opittiin. Ja vaikka muutama videonpätkä tulikin kuvattua, ilman asian avaamista niitä on turha näyttää.

Torniiossa moikkailtiin myös kavereita ja nautittiin itse, kun maisemat vaihtuivat vähäsen kotiin verrattuna. Toki kotiinkin oli kiva palata varsinkin kun viikon vesisateiden ja nastalenkkariliukkaiden jälkeen saatiin taas kunnon talvi ja lunta. Toki meillä maisemat pysyivät valkoisina lauhankin jakson ajan (tienpintoja lukuunottamatta), mutta nyt kelit ovat taas oikeasti talviset eikä sisään kantaudu enää rapaa. Eilen tupsahti hieman pakkaslunta ja tänään päästiinkin aamulenkillä testailemaan, paakkuuntuuko lumi Jallun anturoihin. Ja paakkuntuihan se, joten kotona koettiin sitten uusi "kuolemaakin karmeampi" juttu eli tassukarvojen leikkaus. Maksaherkkujen avulla siitäkin selvittiin elävänä, mutta kyllä Jallun mielestä kuolema liippasi turhan läheltä. Minuakin vähän jännitti kun koira sätki holtittomasti (lieko tassuja kutittanut), jos tökkään sitä vahingossa saksilla anturoihin. (Saksien kärki ei toki ole kovin terävä, mutta silti voi tulla viiltoja.) Hassu homma, kynsien leikkuu ja anturoiden rasvaus sujuvat aika kivuttomasti, mutta toi karvojen leikkaus oli ihan eri juttu.

Joulukuulla tiedossa ei ole treenireissuja, sekä Mikko että Pohjois-Suomen aluevalmennus ovat treenitauolla joulukuulla. Eli Jepen kanssa treenaillaan kerran viikossa torstaisin, sen enempää treeniaikaa maneesille ei ole ollut järkevää ottaa, kun ei ole maksukykyisiä treenaajia. Maanantaisin vedän mölliryhmää ja tiistaisin vedetään yhtä möllitasoista treeniryhmää vuorotellen muiden kouluttajien kanssa. Omalla vetovuorolla voin treenailla myös Jeppeä, joten välillä tulee onneksi kaksikin treeniä viikossa. Näillä mennään läpi talven, lisäksi tammikuulta toukokuulle on treenit Mikon luona kerran kuussa ja PS-aluevalmennukseen osallistun myös ainakin kerran kuussa. Tulossa on mm. Vappu Alatalon hyppytekniikkakurssia, sitä odotan oikein innolla!

Ja kun tuo Jallun tilanne tarkentuu, ehkä vedän helmikuulta alkaen myös pentuagilityryhmää, jossa treenaamme samalla Jallun kanssa yhtenä koirakkona. Mutta se on vasta kaukainen haave...

Erkkari ja ensilumi

Otsikossa tähdellisimmät. 7.10. käytiin siis pyörähtämässä parsonien erkkarissa Hyvinkäällä, jossa tuomari Tarmo Viirtelän arvioimana saatiin tulos EH (erittäin hyvä) KÄK4 (käyttöluokan 4. sija kun oli vain 4 urosta): "Hyvä päänmuoto. Purenta ok. Vaaleahko kirsu ja silmät. Hyvät korvat. Riittävä kaula. Hyvä lapakulma. Hieman suora ja lyhyt olkavarsi. Tiiviit tassut. Rintakehä mitattavissa. Hyvä selän pituus ja rungon muoto. Iloinen häntä. Hyvät takakulmat. Erinomainen karva ja lihaskunto. Liikkuu hieman lyhyellä askeleella ja nenä maassa. Hyvä käytös." Surkeaan liikkumiseen nähden tämä oli meille ihan loistava tulos. 

Edellispäivänä käytiin myös Tuuloksessa, jossa tuomari Markku Kipinä arvioi H:n (hyvä, lisätty 23.10.2012 kun unohtui mainita alun perin) arvoisesti Jeppeä näin. "Hyvärunkoinen, niukasti kulmautunut uros. Lyhyehkö kaula. Selkälinja saisi olla tiiviimpi ja suorempi. Tilava rintakehä. Rullalle kiertyvä häntä. Hyvä pään muoto. Purenta ok. Tummat silmät. Saisi kantaa korviaan paremmin. Ei parhaassa turkissa tänään. Liikkuu lyhyellä rungon alle jäävällä askeleella. Olemuksesta puuttuu ryhdikkyys."

Pelkkien arvioiden perusteella mulla olisi ollut mukanani kaksi eri koiraa, mutta kun kyse on arvostelulajista, näinkin voi käydä. Pääasia on, että erkkarista saatiin kiva tulos ja uroslistalle vaaditut kolme tulosta aikuisena (joista yksi erkkarista) on nyt kasassa. Huomenna vuorossa on silmä- ja polvitarkastus, ja jos tulokset ovat ok (kuten uskallan toivoa) pistetään tiedot menemään parsonien poikamieslistalle ;-) 

Oli mukava käydä "sukuloimassa" ja tervehtimässä Teemun vanhempia ja sisaruksia perheineen sekä Teemun pappaa, mutta kyllähän matka Rukalta Tuusulaan on aika kamalan pitkä! Viime viikonlopun Oulun reissu (yksin ajaen) ei tuntunut suoraan sanottuna miltään, vaikka ajelin Ouluun lauantaina ja palailin sunnuntaina. Teemana agilityn Pohjois-Suomen aluevalmennustiimin ensimmäinen koulutusviikonloppu. Olin varannut Jepelle paikan Anna Oreniuksen valmennukseen molempina päivinä. Lauantaina aikataulutuksessa jäi vähän toivomisen varaa, mutta onneksi olin varautunut seurailemaan muiden treenejä, joten kolmosluokan koirakoiden treenien seuraaminen ja kuvaaminen paikkasi tilannetta. Ja sunnuntaina huolehdittiin sitten itse, että jokainen sai sovitun verran treeniaikaa, ja homma toimi hienosti. 

Lauantaina treenailtiin kontakteja. Ongelmanahan on, että radalla kierroksilla käydessään Jeppe ei malta pysähtyä 2on2off-asentoon. A-esteellä se tulee joskus alas niin vauhdilla, että pysähtyminen ei ole edes mahdollista. Ja jos Jeppe muistaa pysähtyä esim. puomilla 2on2off, se ei välttämättä lähde etenemään heti ensimmäisellä vapautuskäskyllä. Keinulla se saattaa jäädä himmailemaan puolestaan aika ylös (siinä siltä ei vaadita maakosketusta). Aaltosen Mikon kanssa suunniteltiinkin jos, että palautetaan kosketusalusta takaisin käyttöön etupalkan kera ja aletaan lisätä sanallisia ja liikkeen häiriöitä. Anna puolestaan muistutti kehumaan juuri kun koiran tassut osuvat alustalle, jotta voin sitten vapauttaa sen saman tien etupalkalle. Nyt alussa pyritään treenaamaan enemmän niin, että olen itse liikkeessä vapautuskäskyn antaessani. Lisäksi pitää muistaa treenata myös siten, että jään itse koiran taakse. Samoin sivuttaisia irtoamisia pitää muistaa harjoitella, ja niissä tarkoitus on vaatia koiraa kuitenkin suoraan asentoon. Lisäksi pitää muistaa treenata myös vinoja (takaisinpäin) lähtöjä kontaktilta, mutta niiden jälkeen treenataan aina 3-4 toistoa suoralla etupalkalla. Alla koostetta meidän kontaktitreenistä.

Lisäksi treenailtiin päällejuoksua ja saksalaista, tässä meidän päällejuoksutreeniä. 

Pujottelua ei treenattu kuin radalla, jossa sisäänmenokulma suoraan sivulta vauhdilla osoittautui Jepelle turhan haastavaksi. Pujottelun treenaamiseen verkoilla Anna antoi hyvän vinkin siinä vaiheessa kun koirakko alkaa vähentää verkkoja: verkosta kannattaa irrottaa ensin vain etuosa, jota käännetään sitten hiljalleen sivulle päin. Eli koiralle houkutus karata "avoimesta" kohdasta on aika pieni, kun sen pitäisi kääntyä taaksepäin tai vähintäänkin siirtyä aika paljon sivusuunnassa, jotta se pääsisi pois pujottelulinjasta. Tämän jälkeen irrotetaan myös taaempi osa, ja siirretään verkkoja aina kerta kerralta kauemmas pujottelusta. Lisäksi Anna kehotti treenaaamaan joka kerta kaikki sisäänmenokulmat (yhteensä 8 pujottelukertaa), pikku hiljaa etäisyyksiä ja vauhtia kasvattaen. 

Meidän tapauksessamme tarvitaan edelleen sisääntulokulmien treeniä kahdella verkolla varmistellen, ja samoin olisi hyvä opettaa koiralle poispäinkääntö ja tiukka takaisin kääntö pujottelun ulostulopäissä. 

Sunnuntain ratatreeniin antia: persjätöissä minun tulisi edetä rohkeammin koiran edellä (jos koira ohittaa koko esteen, käytetään siivekkeitä ohjaamaan koira oikealle linjalle). Lisäksi ennen vaikeampia takaakiertoja (vrt. radalla pituus + takaakierto) koira tulee muistaa ottaa haltuun vastakädellä ja kääntämällä hartialinjaa kohden koiraa, samalla kun ohjaajan juoksulinja vie kohti siivekettä. Silloin koira on helppo vapauttaa ajoissa takaakiertoon ilman pelkoa siitä, että se hyppää esteen väärään suuntaan. Niistoissa pitää muistaa edetä vauhdilla ja rohkeasti niistoasentoon. 

Jallun osalta meneillään on hihnakävelyn tehotreenin viikko numero kaksi; koira on ollut mun mukana töissä ja ollaan kuljettu työmatka jalkaisin sivulla kulkemista opetellen. Hihna on mun vyötäröllä niin lyhyenä kuin mahdollista, ja pysähdyn heti kun koira vetää tai huutaa. Ja sehän kiljuu kuin kuolemankielissä heti kun se näkee tai kuulee pikkulintuja lähistöllä. Ja palkkaa tulee aina kun koira kulkee sivulla hihna löysällä ja huutamatta. Pahimmillaan ollaan edetty askel kerrallaan pysähdellen ja pisimmillään kahden kilometrin työmatkaan on kulunut melkein kaksi tuntia. Edistystä tapahtuu todella hitaasti. Viime viikolla kuljettiin latupohjaa pitkin (mikä tarkoitti lyhyen mutta sitäkin kiihottavamman polunpätkän kulkemmista matkan varrella), mutta tällä viikolla helpotin hommaa ja siirryttiin kokonaan asfalttitielle. Ei voi kauhalla ottaa kun on lusikalla annettu... Tosin eilen illalla Jallu hämmästytti meidät; Teemun ja Jepen tullessa illalla metsältä Jallu säntäsi yläkerran portaiden viereen (jossa koiria yleensä pyydetään odottamaan kun joku tulee ovesta), istui ihan pyytämättä ja kävi vielä maahankin makuulle odottaemaan, että Teemu ja Jeppe pääsivät tuulikaapista eteisen puolelle. Ja koira liikkui vasta kun annoin luvan! Eli kyllä ne kaksi hernettä pikkukokkerin aivoissa kohtaavat tiettävästi toisensa aina silloin tällöin! 

Tulevana viikonloppuna Teemu suuntaa koirien kanssa Joroisille cockerien mestruusmittelöitä seuraamaan, kun taas minä vietän viikonloppua työpaikan synttärijuhlien merkeissä. 

Niin ja se ensilumi tuli Rukalle eilen, tässä otos webbikamerasta ja parhaillaan tykitetään lunta rinteille :-D 

Pikkumusta pätevänä

Pikkumustan eli Jallun pentukurssi sai tänään päätöksensä loppukokeen myötä. Vastaantulijoiden (ihmisten ja koirien) tervehtiminen eli koiran kannalta tervehtimättä jättäminen, paikoillaan olo (ohjaajan kiertäessä koiran ympäri) ja luoksetulo sujuivat hienosti. Valo meinasi loppua kesken, joten kuvat ovat vähän tärähtäneitä ja tummia, mutta kyllä niistä selvää saa.

Valkoinen paholainen (Jeppe) on puolestaan kunnostautunut lintumetsällä omimalla teeren ja jäljittämällä kaikkea mahdollista oravasta karhuun (harvemmin niitä lintuja... ;-) No, kohtuullisen karuista linnunluovutusneuvotteluista huolimatta metsästyspuuhat ovat sille varmasti mieluisempia kuin tämän viikonlopun ohjelma, eli pönötystä ryhmänäyttelyssä Tuulosessa ja rodun erikoisnäyttelyssä Hyvinkäällä. Jos näistä näyttelyistä saadaan vähintään tulos H (hyvä), parsonien uroslistalle pääsystä puuttuu enää voimassa olevat silmä- ja polvitarkastustulokset. Tarkastuksiin ollaan jo ilmoittauduttu, joten aika hyvällä mallilla on tämäkin projekti.

Viime viikonloppuna käytiin Mikko Aaltosen treeneissä Haukiputaalla, olipas taas erinomaiset treenit. Treenailtiin sivuttaisirrotusta renkaalle, niistoja, mutkaputkeen takaa lähetystä ja takaaleikkausta.
Niistoissa mä olen vielä ihan liian hidas ja ajoitus ja asennot ovat vähän (tai vähän enemmänkin) pielessä, mutta opitaan, opitaan!

Tässä niistoa ja pujottelua.



Tässä radan loppuosaa.

Syyspuuhia

Sanovat, että kyllä kaksi koiraa menee siinä missä yksikin. Ei muuten pidä paikkaansa. Tuntuu, että vuorokaudessa ei ole riittävästi tunteja kaikkeen, mitä pitäisi tehdä töissä, kotona ja koirien kanssa. Blogin päivittämiset yms. tietokonepuuhat jäävät tässä kisassa helpostikin kakkoseksi.

Viime viikot ollaan menty edelleen hihnalenkeillä Jallun jalan takia, sillä koira on ontunut leikkaukesta lähtien, joten ollaan rajoitettu sen liikkumista. Asia alkoi huolestuttaa (kun kuulemma kuukauden päästä leikkauksesta koiran olisi pitänyt olla oireeton), joten käytiin röntgenissä eläinlääkäriasema Otuksessa tämän viikon tiistaina. Saatiin sikäli mielenrauha, että luu oli ihan hyvässä asennossa ja akuutimman nivelrikkovaaran estämiseksi oli tehty kaikki voitava. Luutuminen on kuitenkin vielä hieman kesken, ja ilmeisesti se aiheuttaa koiralle kipua. Joten hihnalenkeillä jatketaan vielä 2-3 viikkoa (ja ontuminen onkin jo vähentynyt tämän viikon aikana). Jallun soveltuvuudesta metsästyskäyttöön ei lääkäri osannut sanoa vielä mitään: koira tulee sitten kuvauttaa kunhan sen kasvu on loppunut, ennen kuin sen kanssa aletaan touhuta rankemmissa maastoissa ja pidempiä settejä. Ennen leikkausta oltiin tehty korkeintaan puolen tunnin metsälenkkejä, ja varmaan seuraavat puoli vuotta jatketaan sitten vielä aika lailla samaan malliin, koiraa varovasti kuormittaen. Jallulle tuli tosiaan eilen mittariin puoli vuotta, onnittelut meidän pikkumustalle! Hetken jo tuntui, ettei tuosta vääräsäärestä ole eläjäksi, mutta jospa siitä vielä tulisi ihan toimiva koira ja jopa metsästyskoira. Aika näyttää. Agilitykoirasta en uskalla edes haaveilla :-(

Ja virtaahan tuossa pikkumustassa riittää, joten hirvittää ajatellakin, kuinka sillä lähtee mopo keulimaan kun se pääsee ulkoilemaan vapaana. Siis jos pääsee, sillä sen tottelevaisuus on tällä hetkellä ihan nolla. Pikkulinnut kiinnostavat niin paljon, että koira karkailee jopa oven välistä pihalle eikä tule takaisin ennen kuin on "metsästänyt" riittävästi. Herkut, lelut,.linnunsiivet yms. on kokeiltu, tuloksetta. Samoja ongelmia koettiin Jepen kanssa, näköjään historia toistaa jälleen itseään. Tuleekohan meille ikinä sellaista koiraa, jolle luoksetulon opettaminen olisi helppoa? Ei varmaankaan. Mutta mussukoita ne on silti!

Jepen ilme ;-)

Jallun jarru petti

Kullekin kokonsa mukaan?

Lääkärikäynnistä vielä sellainen lisäys, että samassa rauhoituksessa hoidettiin myös Jallun kylkeen kasvanut patti, joka osoittautui tulehtuneeksi talirauhaseksi. Sen tyhjentäminen onnistuu kuulemma tarvittaessa myös kotikonstein (jos kertatyhjennys ei riittänyt), mutta oli se kyllä sen verran brutaalia ja sottaista puuhaa, että toivotaan homman hoituneen kerralla kuntoon.

Meidän perheen "fiksumpi" metsästyskoira (heh) Jeppe on puolestaan päässyt mielipuuhaansa ihan luvan kanssa, tuloksena heti kaksi metsoa kahdelta ensimmäiseltä "iltakävelyltä". Tosin jälkimmäinen rääpälemetso osoittautui erittäin harvinaiseksi korpimetsoksi (metson ja teeren sekoitus), joka olisi ehdottomasti kannattanut täyttää trofeeksi, jos Jeppe ei olisi ensin rouskauttanut siltä toista jalkaa poikki ja pikkasen kylkiluita ruttuun ja Teemu sen jälkeen (tilanteen harvinaisuutta tiedostamatta) suolistanut linnun. No, saatiinpa paistia pataan. Tänään Teemu oli metsällä kaverinsa Mikon ja weimarinseisoja Avan kanssa, kotiin tuomisina yksi riekko ja jänis. Kokeiltiin tarjota jänistä Jallulle kannettavaksi (noudettavaksi), pentu ei ihan vielä ymmärtänyt asiaa.

Jeppe ja metso

Agilityakin ollaan kisattu ja treenattu vaihtelevissa määrin. Käytiin Anskun kanssa Haukiputaalla KAS:n kisoissa syyskuun alussa, Jepelle kaksi hyllyä, eka radan keskeytin kun se ryykäsi A:lla, toisella radalla se karkasi putkeen. Kontaktien kanssa oli myös ongelmia, mutta pujottelu sujui kivasti ja koira pysyi paikoillaan lähdössä, vaikka kävikin tosi kuumana.



Ansku ja Nyytti saivat hienosti kaksi tulosta ja niillä palkintosijan, vaikka nollatuloksia eivät olleetkaan. Ja Vanilla debytoi mölliradalla hienosti kakkossijalle. Tarkoitus oli käydä myös Limingan ryhmänäyttelyssä samalla reissulla, mutta aivokapasiteetin tilapäisen häiriön takia ilmoitin koiran näyttelyyn samalle päivälle kuin agilitykisaan, joten näyttelyreissu jäi sitten käymättä.

Muutoin agilitytreenejä on ollut vähemmän, mutta ollaan treenattua pujottelua kotipihalla. Tänään oli Henrika Itäniemen vetämä koulutus, Jeppe meni hyppyrataa hienosti, itse kävin hetkittäin aika "hitaalla". Pujottelu sujui taas hienosti, siihen olin tyytyväinen, ja starteissakin pysyttiin ihan hyvin.



Ja koira lukee hyvin ohjausta, jos se on oikea-aikaista ja oikeín kohdistettua. Jarrutukset eivätä ole sen vahvin puoli, niitä pitää muistaa treenailla. Ehdittiin myös tehdä melkoista pyörittelyrataa tavallista lyhyemmillä esteväleillä (rimat maassa), eri ohjauskuviot käytiin läpi vaikeimmissa kohdissa, kunnes löytyi kullekin koirakolle toimivin ohjaustapa. Sylkkäri toimi meillä aika monessa paikkaa.



Tässä edellisen radan loppuosa.



Syksylle ei ole suunniteltuna kisoja, sillä päästiin mukaan agilityn Pohjois-Suomen aluevalmennusryhmään, ja alkavalla talvikaudella keskitytään treenaamaan, kisoja ei muistaakseni kuulu harjoitusohjelmaan lainkaan. Ja mitäpä sitä turhaan kisaamaan, kun kontaktit ovat vielä selkeästikin vaiheessa.

Lisäksi saatiin sovittua Aaltosen Mikon kanssa treenit Active Dogin hallille kerran kuussa, joten tänä talvena tulee kyllä paljon treeniä hyvien valmentajien ohjaamana. Ja myös meidän talvitreenipaikan tilanne on tulevana talvena aiempaa parempi, kun päästään treenailemaan marraskuussa valmistuvaan uuteen maneesiin. Ja ympärivuotista treeniähän me kaivataan, jotta voidaan kehittyä tässä lajissa.

Näyttelyhommiakin on tiedossa, sillä lauantaina 6.10. mennään ryhmänäyttelyyn Tuuloseen ja sunnuntaina 7.10. parsonien erkkariin Hyvinkäälle. Keräillään uroslistalle tarvittavia näyttelytuloksia, ja niiden lisäksi käydään sitten vielä polvitarkastuksessa, ja sen jälkeen Jepellä pitäisi olla vaadittavat tulokset ja tutkimukset tehtynä. Sitten jäädään vain odottelemaan parsontyttöjen yhteydenottoja henkeä pidätellen ;-)

Eilen käytiin pönöttämässä treenimielessä Multasniemen mätsärissä, palkintosijoja ei tullut mutta koirat käyttäytyivät ihan mukavasti. Jallu oli yllättävän rauhallinen ja Jeppe seisoi kehässä ihan kivasti. Sen takajalkojen asentoa tai häntää on turha lähteä hipelöimään, koira vetää heti selän köyryyn ja alkaa väistellä, joten yritän vain saada sen seisomaan edes jossain määrin nätissä asennossa.

Tässähän tulikin kerralla koko kuukauden kuulumiset ja näin jälkikäteen ajatellen ei ole ihme, jos elämä tuntuu kiireiseltä, kun mukaan laskee vielä Jallun viikoittaiset pentukurssitreenit, vapaapalokuntatreenit, ruska-aikana selvästi kasvaneen hälytysten määrän ja syyskuun alussa olleen pelastuslaitoksen eläintenpelastuskurssin Muhoksella (suurkiitos äidille koirien päivähoidosta, Jallulle pidettiin mahtavasti kurikoulua ja Jeppe sai fiksun koiran tittelin ;-). Eläintenpelastuskurssi oli tosi mielenkiintoinen, taluteltiin hevosia ja kohtuullisen eläväisiä vasikoita, ohjailtiin lammaslaumaa, harjoiteltiin lintujen kiinni ottamista ja pitelin käärmettä eka kertaa eläissäni! Oli siellä vielä käärmettäkin eksoottisempi otus, kuten kuvasta käy ilmi!

Eläintenpelastuskurssin eksootttisimpia tuttavuuksia

Ulos, ulos ja tulos!

Pienen kisatauon jälkeen juostiin tänään kolme agilityrataa Tornion Elorallissa. A-rata oli Jepeltä taas perinteistä sikailua; varasti startissa, ryykäsi kontaktit (paitsi puomilla pysyi hämmärstyttävästi) ja possuili pujottelussa. Toisaalta ohjaus oli vieläkin luokattomampaa kuin koiran meno: olin vakaasti päättänyt keskeyttää heti jos koira pöljäilee, mutta tämä päätös unohtui autuaasti jos ihan alussa koiran karatessa radalle. Hylly tuli koiran karatessa väärään putkeen, ohjaajan moka kun yritin vastakääntöä hypylle ja ohjauskin taisi olla ihan myöhässä...



B-rata meni jo yleisesti ottaen paremmin, koira pysyi startissa mun edetessä parin esteen päähän. Kierroksia oli kuitenkin sen verran, että eka rima kolisi. Pujottelun ekaa väliä haettiin vähän ja A:lla koira ei pysähtynyt 2on2off (mutta jäi kuitenkin odottamaan A:n jälkeen). Eli 10 virhepistettä oli kasassa kun koira tuli hienosti putkestä renkaan ohi - unohdin käskyttää äänellä renkaan ja vaikka olin vastaanottamassa sen takana, Jeppe juoksi komeasti ohi (eikä ollut muuten ainoa koira, jolle näin kävi). Kun lähdin palauttamaan sitä renkaalle, se lipesi (aika odotetusti) uudelleen putkeen. Puomilla taas hieno alastulo, siitä jäi hyvä mieli!



C-radalta saatiin sitten jo tuloskin (15 vp) täysin kaamealla ohjauksella! Olin suunnitellut radalle hienoja niistoja ja persjättöjä, sen sijaan juoksin sinne tänne ja valssailin kuin apina ja unohdin muka vielä radankin (kun koira oli puomilla kuten pitikin, onneksi se ei kääntynyt sieltä takaisin mun sekoillessa). Taisin jaakottaa itseni sekaisin ennen puomia, eikä jaakotus edes auttanut, koiran linja valui silti aika pitkäksi. Virheitä ropisi TAAS ekalta hypyltä riman pudotuksena sekä pujottelulta (ekan välin löytyminen vaati kaksi yritystä, tosin itsepä taisin ohjata koiran juurikin siihen kakkosväliin). A:lla koira ei taaskaan pysähtynyt 2on2off vaan vasta esteen jälkeen, mutta puomi meni taas tosi hienosti. Kaiken kaikkiaan koira toimi tosi hienosti, ohjaajan tipuaskelin tapahtuva kehitys ei vain yllä samalle tasolle ;-) Kiitos Arille viimeisen radan kuvaamisesta ja Annelle vinkeistä pujottelun suhteen, nyt on taas vähän "kättä pidempää" seuraaviin treeneihin!



Kepo ei tosiaan ehtinyt kuvaamaan viimeistä rataa, koska Bokseri "kuoli" kisapaikalle päästyämme. Ensin luulimme auton akun tyhjentyneen, mutta vika olikin ilmeisesti jossain muualla, sillä sulakkeiden yms. räpläily sai sähköt mystisesti palaamaan. Vilpitön kiitos Teemua avustaneelle karavaanari-kanssakilpailijalle, asiantuntemuksesta oli apua vaikka varsinaista vikaa ei lopulta löytynytkään! Pitänee viedä pirssi huoltoon, jotta ei jäädä tien päälle saman ongelman takia uudelleen.

Muuten eka reissu Bokserilla sujui ihan hyvin, vaikka jokunen elämää helpottava esine jäikin pakkaillessa kotiin (kuten pressu auton edustalle kompostiverkkoaitauksen alustaksi, nyt soraa kantautui sisään aika tavalla). Viriteltiin koirien boksit sängyn alle, Jepen boksi oli enimmäkseen auki (mutta koira viihtyi siellä niin hyvin, että tuli asuintilan puolelle vasta kutsuttaessa). Jallu puolestaan sinkoilia autossa sinne tänne, joten se pääsi aina välillä jäähylle suljetun oven taakse boksiinsa. Yöt koirat nukkuivat kyllä nätisti bokseissa. Samaan häkkiin niitä ei kyllä voi vielä ajatella laitettavaksi, sillä Jeppe murisi Jallulle aina kun Jallu laitettiin boksiin (eli kun Jallu tuli liian lähelle Jepen valtakuntaa). Mutta tämä järjestely on aika jees, boksit eivät pääse ajon aikana juurikaan liikkumaan (kun muuta tavaraa on yllättäen sängyn alus täynnä) ja sängyn alla on omat ilmankiertosuuttimensa ilmanvaihdosta huolehtimassa.

Meidän leiri oli pystyssä ystäviemme Eevan ja Kaitsun vuokra-asunnon pihapiirissä Torniojoen rannassa ja lauantai-iltana nautiskeltiin sitten porukalla saunasta, uinnista, hyvästä ruoasta ja viinistä heidän luonaan. Illan kruunasi joen vastarannalla gosbel-festareilla soittanut tosi hyvä soul/funk-bändi Ole Börud, oli kyllä mahtavat soundit, harmi että ei hoksattu bändiä heti kun se aloitti, vaan missattiin osa biiseistä.

Lauantaina varustelin Bokseria IKEA:n kokonaisedullisilla tuotteilla sillä välin kun Teemu oli koskimelomassa Kaitsun kanssa. Mm. oven päälle ripustettavat koukut istuivat mainiosti hattuhyllyn ja vessan viereisen seinän reunalle (koko autossa ei ole muutoin yhtään ripustuskoukkua vessaa lukuunottamatta), biojätteille ja tyhjille tölkeille on nyt oma säilytysratkaisunsa ja autosta löytyy nyt lisäksi kaikenlaista muuta pientä kivaa. Kävin myös IKEA:n viereisessä rakennuksessa olevassa Djurmagasinetissa, joka oli tavaramäärästään huolimatta vähän pettymys; paljon blingblingiä, mutta loppujen lopuksi vähän esim. kuivattuja koiran herkkuja irtomyynnissä, suppea valikoima dameja ja valjaita. Turkinhoitotuotteita ja lisäravinteita yms. toisaalta löytyi monta hyllyllistä.

Kaiken kaikkiaan tosi kiva kisareissu. Seuraavat startit ovat sitten sunnuntaina 2.9. Oulussa; lauantaina 1.9. käydään patsastelemassa ryhmänäyttelyssä Limingassa. Koiran trimmaus on tosin vielä vähän kesken, vatsanalus pitänee leikellä harvennussaksilla kun sen nyppiminen tekee koiralle ilmeisesti niin kipeää, että se pitäis muutoin nyppiä karva kerrallaan. Ja persposkia pitää myös saksia (vielä vähän lisää), jotta koiralla nyt oleva pyrstö saadaan jonkinmoiseen järkevään kuosiin. Ja kai sitä esittämistäkin pitäis treenata...

Oulangalla melomassa

Eilen vietettiin meidän perheen perinteistä melontapäivää Oulankajoella. Sää oli aivan fantastinen, aurinkoinen eikä liian kuuma. Jallulta poistettiin tikit perjantaina ja samalla jätettiin tassuside pois (se oli hangannutkin vähän kainalosta, joten annettiin ihon vähän toipua). Olihan se jalka tosi hervoton pitkän siteissä olon jälkeen, mutta aika nopeasti koira alkoi varata jalalle ja käveli pian melkein ontumatta. Lauantaiaamuna Jallu pisteli jalalla menemään niin koreasti, että ei laitettu uutta sidosta edes jokiretkelle. Ja hienosti meidän toipilas on pärjännyt, tosin menoa pitää kyllä rajoittaa välillä pistämällä kaveri omaan boksiinsa lepäilemään, kun ainakaan kipu tai järki eivät näytä rajoittavan menoa...

Yllättäen reissun jännittävimmästä hetkestä vastasi Jeppe, joka pääsi epäonnisesti omille teilleen kanoottien nostopaikalla (pikkanen takauma parin vuoden takaa melontareissulta, silloin kävi ihan samoin mutta  Jeppe ehti jo aika paljon kauemmas ennen kuin se saatiin kiinni). Kukaan ei hoksannut, että ärrieri vaelteli porukassa hihna perässään, kunnes äitini onneksi näki sen hipsuttelevän tietä pitkin sadan metrin päässä. Äiti kutsui sen takaisin ja koirahan totteli kutsua - hämmästyttävää kyllä - ihan viivana. Ja sai siitä kyllä ihan megahyvät palkat, nakkia posket pullolleen! Kyllä siitä alkaa tulla aika fiksu koira!

Reissusta jäi muistoksi vain muutama kuva, alla parhaimmistoa. Kiitokset taas Erä-Suden Safari Cafen Tapsalle loistavasta palvelusta, ihan paras reissu!

Lähtötunnelmissa

Jonna, Erja ja Luca rantautumassa Nurmisaarenniemeen tauolle

Iloinen joukkio paluumatkalla, Jallu levyttää

Tänään perehdyttiin karavaanarielämään auttamalla äitiä ja siskoa asuntovaunujen siirrossa Rukan vaunualueella (vanhat vaunupaikat poistuivat uuden SkiBistron ja lasten rinnealueen tieltä). Eniten aikaa meni etutelttojen pystyttämisessä uudelleen. Jallu puuhasteli sielläkin innolla apuna, tosin välillä sen meno oli niin vauhdikasta, että se joutui "pakkolepoon". Vajaan parin viikon toipilasaika näytti jo eilen kostautuvan valtavana vauhtina ja korvattomuutena, joten tänään mulla oli taskut täynnä herkkuja (nakkeja ja keitettyä hirven munuaista). Jallu pysyikin näillä eväillä aika mukavasti parin metrin säteellä ja touhusi hienosti mukana. Vielä ei lähdetä varsinaisesti ulkoilemaan, lähinnä tosiaan touhutaan omassa pihapiirissä tai muutoin pienellä alueella. Varmaan vielä tämä viikko menee näin ja sitten aletaan katsoa, miten jalka kestää pieniä hihnalenkkejä. Samalla voidaan treenata luoksetuloa ja hallintaa, joissa tuntui olevan pieniä haasteita ennen leikkausta. Tötteröstäkin päästään varmaan kohta eroon, kun koira ei pyri enää nuolemaan leikkaushaavoja.

Edessä on ihanan vauhdikas harrastusviikko: maanantai-iltana vedän agilityn möllitreenit ja tiistaina ohjatun vapaavuoron (jonne otan varmaan myös Jepen mukaan treenaamaan). Keskiviikkona alkaa Jallun pentukurssi. Torstaina ja perjantaina (jos pystyn livistämään töistä) olisi taas poronraadon etsintäkoulutusta. Torstai-illan kisaavien agilitytreeni jää väliin kun koira saattaapi olla aika sippinä päivän etsintähommista. Ja perjantaina ajellaan Tornioon ja pistetään Bokseri ekaan koko perheen yöpymistestiin (Teemu kävi jo ennakkotestaamassa yöpymisolot kyyhkysmetsällä torstaiyönä); lauantaina Teemu menee varmaan meloskelemaan koskille ja minä käyn katsomassa agilitykisoja eli Elorallin kolmosluokan ratoja. Sunnuntaina meillä on Jepen kanssa sitten kolme omaa starttia. Kotona ollaan varmaan vasta maanantaiyön puolella...

Ruokajutuista vielä sen verran, että Jallulle vaihdettiin nyt Hill'sin penturuoan (Medium Chicken) tilalle kokeiltavaksi Virbacin Baby-ruoka, sillä Jallulle kertyy aika paljon töhnää korviin. Muutoin Hills kyllä tuntui sopivan Jallulle tosi hyvin, sapuska maistui ja kakka oli kiinteää. Tikkien poiston yhteydessä tosin Jallulta tyhjennettiin anaalirauhaset eka kertaa, sillä jostain syystä ne eivät olleet tyhjentyneet itsestään (eivät kuitenkaan olleet tulehtuneet ja neste oli ihan kirkasta). Ja koska Virbac maistuu Jallulle ja kakka pysyi hyvänä, tilaan huomenna varmaan Virbacin Junior-ruokaa (Baby-ruokaa suositellaan syötettäväksi korkeintaan 6 kk asti ja Jalluhan on jo kohta 5 kk ja ruokasäkit on ovat aika isoja, joten sama siirtyä suoraan seuraavan ikäryhmän sapuskaan). Ja Jeppe jatkaa vielä ainakin jonkin aikaa Hill'sin Sensitive Stomach -ruoalla (kakka on kiinteämpää eivätkä anaalit vaivaa, ja ruoka maistuu tosi hyvin).

Koipitoipilas, osa 1

Tiistaina käytiin Jallun jalkaleikkauksessa Oulussa. Kasvuhäiriön takia siis katkaistiin liian hitaasti kasvava kyynärluu ja laitettiin väliin lonkasta vähän rasvaa, tavoitteena saada luu luutumaan hieman nykyistä pidemmäksi. Leikkaus meni hyvin ja illalla ajeltiin takaisin Rukalle. Matkalla koira valitteli jonkin verran kipujaan ja yritti järsiä tassusidettä, joten päädyin matkustamaan takapenkillä, koira oli mun vieressä kopan pohjaosassa ilman kopan kattoa. Se rauhoittui selvästi kun jompikumpi meistä oli sen lähellä.

Kotona järjestelimme vierashuoneen Teemulle ja Jallulle yöpymiskuntoon, mutta Jallu oli itsepintaisesti päättänyt nukkua kylppärissä, joten myös Teemu meni sinne pötköttelemään retkisängyllä. Yöllä Jallu oli alkanut vähän valitella, mutta rauhoittui kun Teemu otti sen viereensä sänkyyn. Se siitä periaatteesta, että meillähän ei koirat nuku ihmisten sängyissä...

Keskiviikko ja torstai sujuivat erittäin hyvin. Jallu oli mun mukana töissä, sillä se yltää järsimään tassusiteen päätä tötteröstä huolimatta. Torstaina eläinlääkäriasema Otuksestakin soiteltiin ja kysyttiin Jallun vointia. Jalluhan oli yhtä energinen kuin yleensäkin eikä tuntunut kipuilevan jalkaa.

Jälkikäteen ajatellen olisi ehkä pitänyt rajoittaa vähän enemmän sen liikkumista, innoissaan se ei varmaan aina huomaa, jos liikkuminen vähän sattuu. Perjantaina ja tänään lauantaina koira on nimittäin ontunut aiempaa enemmän. Eilen vaihdettiin tassuside, joka näytti alkaneen antaa vähän periksi nilkan kohdalta. Haava oli tosi siisti, samoin kuin tuo lonkassa oleva haava. Ensialkuun uusi side näytti tukevan nilkkaa hieman liian vähän, joten Teemu lisäsi toisen itsestäänliimautuvan idealsiteen. Se tuli ilmeisesti liian tiukalle, kun koira alkoi valittaa jalkaa. Jätimme toisen siteen pois yöksi ja Teemu laittoi sen uudelleen tueksi aamulla. Nyt ollaan yritetty pitää koiraa levossa tämän päivän ajan. Kaulurikin on ollut päässä aiempaa enemmän, sillä koira selvästi kipuilee jalkaa välillä ja yrittää järsiä sidettä. Lisäksi tötterö hidastaa vähän koiran menoa muutenkin.

Kotona leikkauksen jälkeen

Tötteröpäät päivänokosilla

Paino selkeästi terveellä etutassulla

Auringonpalvojat

Jallulla on tuo tassuside pari viikkoa ja sitten tikkien poiston jälkeen vielä toinen pari viikkoa rajoitettua liikuntaa. Ikävä yllätys oli se, että kasvuhäiriöt on rajattu koiravakuutuksen ulkopuolelle. Nyt meille räpsähti siis itse maksettavaksi melkein tonnin lasku. Ja jos toisen jalan tilanne huononee, sekin pitää sitten leikata... Toivottavasti ei, mutta pitää joka tapauksessa varautua pahimpaan.

Kaksi jännää seuraamusta tästä Jallun sairastamisesta on ollut: Pissoja tai kakkoja ei ole tullut sisälle eilen tai tänään, kun jompikumpi meistä on ollut jatkuvasti päästämässä koiraa terassille tarpeilleen. Toisaalta yksinolo tuntuu nyt olevan koiralle tosi vaikeata, kun se on tottunut jatkuvaan vierihoitoon. Ensi viikolla voi siis olla vähän vaikeaa, kun en voi enää ottaa sitä töihin mukaan, vaan pääsen ainoastaan tarkistamaan sen vointia lounastauolla. Tosin jos homma menee oikein hankalaksi ja koira on levoton tai repii tassusidettä, voin onneksi varmaan tehdä etätöitä kotoa käsin. Mutta koira lepää varmasti enemmän, jos se on itsekseen kylppärissä.

Jallu on ollut tietenkin kaiken hössötyksen keskipisteenä, mutta onneksi päästiin Jepen kanssa agilitytreenehin torstaina. Ja Jeppehän oli pätevä kuin mikä - alla meidän treenirata (1. lk rata), tuloksena periaatteessa 5 vp (rima ennen keinua), poislukien mun palautus puomin alastulolle. Itse juoksen taas tyypillistä tätijuoksua, mutta koira toimii kyllä ihan kivasti. Pujottelukin menee ok! Ja kerrankin ymmärsin lopettaa kun sujui; otimme eka setissä vain tämän onnistuneen suorituksen ja toisessa setissä sitten neljän esteen sarjan puomille asti, jotta saimme treenattua puomin alastuloa - siinä koira hakee vielä pysähtymispaikkaa, joten puomia pitää muistaa kerrata. Koira oli kyllä kovin hämmentynyt, kun palautin sen boksiin yhden radan jälkeen - sen harasi vastaan ja olisi halunnut uudelleen radalle, mutta kerrankin oli parempi lopettaa onnistumiseen! Ja taas Jeppe lenkkeili lämppärin ja jäähdyttelyn vapaana; alussa korvat olivat vähän koristeena, mutta lopussa koira kulki vaan nätisti vierellä ja suorastaan kerjäsi namipaloja - siis meidän riistaviettinen, ruoalla vaikeasti motivoitavissa oleva tosikko-Jeppe, voitteko uskoa!



Jepen seuraavat agilitykisat ovat tiedossa Torniossa kuun puolivälin jälkeen; sununtaina 19.8. juostaan kolme starttia ja kotona ollaan varmaan sitten vasta maanantaiaamun puolella... Syyskuussa käyn varmaan Jepen kanssa kahdessa kisassa Oulussa; kuun alussa kisakeikkaan yhdistetään ryhmänäyttelyvisiitti Liminkaan. Lokakuussa olisi sitten tiedossa erkkari eteläisessä Suomessa - tavoitteena Jepen saaminen parsonien uroslistalle. Jos molemmat näyttelyt menevät mukavasti, uroslistan vaatimuksista puuttuu enää tuore silmätarkastustulos, eli pitää alkaa kyttäilemään silmätarkastuspaikkaa Kuusamossa.

Meidän autohankinta eli Peugeot Boxer Casa Car on aivan ihana, mutta ei ole ehtitty vielä keskittyä juurikaan sen varustamiseen tässä Jallun jalkahössötyksessä. Jospa huomenna olisi hyvä sää, niin voitaisiin pistää Bokseri parkkiin pihalle ja alkaa tsuumailla tavaroita paikoilleen. Siskoni Erja osti Bokserin "tuparilahjaksi" kevyet kesäpeitot ja äiti liinavaatteet, ja itse kävimme hieman keittiö- ja matkailuautotarvikeostoksille, joten kyllä sillä reissuun voi jo lähteä, kunhan saadaan nämä kamppeet paikoilleen. Testataan Bokseria sitten Tornion kisareissulla! Ja eka pidempi ajo tehtiin tiistaina Ouluun - auto oli yllättävän ketterä ja vakaa ajettava, ja matka-ajossa kulutus oli eka laskelman mukaan alle 8 l/100 km, mikä oli ihan positiivinen yllätys. Minäkin olen uskaltautunut sompailemaan sillä jopa Kuusamon keskustaan, hyvin mahduttiin sinnekin (ainakana ei rutattu ketään tai mitään ;-).

Kääntyvät etupenkit ja "olohuoneessa" istuimet kahdelle turvavöineen

Paljon tavaratilaa sängyn alla!

Ajotila & kääntyvät etupenkit

Makuuhuone

Tupakeittiö-olohuone

Vinoon kasvanut

Aina ei elämä mene niin kuin suunnitellaan: käytiin tänään Jallun kanssa Oulussa eläinlääkärissä Otuksessa Esa Soppelan luona tutkituttamassa sen vänkkyröitä etujalkoja. Diagnoosi: kasvuhäiriö, jossa kyynärluu kasvaa molemmissa etujaloissa hitaammin kuin värttinäluu. Syytä tähän ei tiedetä/voida määritttää. Jallu leikataan tiistaina; värttinäluu katkaistaan ja väli täytetään pakarasta otettavalla rasvapalalla; tällä yritetään oikaista mutkalle mennyttä kyynärluuta, jotta se ei työnnä niveltä ulos kupistaan. Pitänee alkaa tutkia vastaavien tapausten lopputuloksia internetin syövereistä. Jospa tästä vielä koira tulisi, ehkä jopa metsästyskoira, ei varmaankaan agilitykoira. On se silti söpö ja meille niin rakas!

Niin ja rauhoituksen jälkeisissä hoito-ohjeissa sanotaan, että rauhoitusaineen poistuminen elimistöstä kestää 1-2 vrk. Eipä  tuota huomaa, Jallu vetäisi taas Jeppeä pataan (leikisti) jos sitä ei vähän rauhoittelisi...