9.3.2013

Lumen iloja

Ja taas hurahti yksi kuukausi ihan silmissä - kevätaurinko paistaa jo lämpimästi vaikka viime yönäkin Rukalla pakkanen käväisi -20 C tuntumassa. 

Tässäpä tulee taas katsaus mennneen kuukauden tunnelmiin (for English speakers: update below photos): 

Jepen kanssa käytiin viime viikonloppuna Vappu Alatalon hyppytekniikkakurssilla Oulussa. Aivan mahtava kurssi, voin lämpimästi suositella kaikille. Videomateriaalia ja pohdintaa saatte ehkä katsottavaksi joskus myöhemmin, kun ehdin käsitellä videot hidastetuksi koosteeksi. Oman koiran hyppytekniikan puutteiden (ja korjausehdotusten) lisäksi viikonlopusta jäi käteen ihana huomio siitä, että Jeppe alkaa vihdoin osata rauhoittua ja keskittyä tarjolla olevaan tehtävään. Kerran se hieman kuumui kun yritettiin saada se ponnistamaan paremmin takajaloilla (etujaloilla kauhomisen sijaan), mutta muuten koira pysyi nätisti haukkumatta startissa, ja suoritti kuitenkin hyppytehtävät ihan vauhdikkaasti. 

Olen nauttinut valtavasti koiran rauhallisuudesta ja senpä takia päätin vielä jättää maaliskuun kisailut väliin. Haetaan edelleen malttia yhdessä tekemiseen ja kisataan vasta sitten kun koiran vire on sellainen, että se pystyy suoriutumaan radoista ilman kilpajuoksun makua ja kamalaa kuumumista.

Jallun kanssa ollaan aloiteltu pentuagilitykurssia. Meillä on tosi mukava ryhmä, vauhdikkaita ja helposti motivoitavissa olevia koiria. Jallu tuntuu olevan todellinen menijä, mutta onneksi se on myös ihan mukavasti kuulolla. Aika reipaskin se on, tällä kertaa aloiteltiin heti pentujen kanssa keinun opettelusta (keinun alasmenopään "rämpyttelyn" ja alastulon 2on2off-treenin merkeissä), ja Jallu ei kyllä yhtään arastellut keinua. Mentiin keinua hihnassa kokonaissuorituksenakin, mutta siinä ongelmaksi muodostuu koiran vilkkaus; se pysähtyy kyllä 2on2off mutta ehtii pyörähtää jo pari kertaa akselin ympäri ennen kuin sen saa vapautettua namikipolle. Mutta nämäkin haasteet pystytään voittamaan kotitreenillä. Kotona ollaan treenailtu pujottelua 2x2-menetelmällä, siitäkin veivailen sitten videokoostetta kun päästään opinnoissa vähän eteenpäin. Ei olla nyt pidetty kiirettä tuon pujottelutreenin suhteen, kun koira on vasta 11 kk. 

Enimmäkseen ollaan vaan nautittu siitä, että työpäivän jälkeen saattaa jopa vielä ehtiä nauttimaan auringostakin kävelylenkeillä koirien kanssa. Alla jokunen Teemun ottama otos ja lisää kuvia löytyy kuvagalleriasta






 And a couple of words in English, too, since I noticed (to my surprise) that my blog still has quite a lot of readers abroad even if I have forgot to write in English for quite a long time. 

Last time a wrote in English (May 26th 2012) Jallu the working cockerspaniel was a tiny puppy, trying to bond with our parsonrussellterrier Jeppe. Nowadays they are best buddies, playing happily together. Jallu is stll destroying bathroom furniture (mainly door frames) but since his moves are restricted to the bathroom while we are at work and during the night, the amount of demolition is also quite limited. 

When Jallu was 6 months old, I started to get worried about his funny looking front legs. I took him to an expert in Oulu and he was diagnosed with "radius curvus" in both legs (growing disorder). Left leg needed surgery, right leg luckily straightened up on it's own. In the latest X-rays there's slight signs of arthritis visible in left leg (it scored 1 in scale of 0-3, 0 being healthy; right leg scored 0). He got "thumbs up" for working as a hunting dog (short days though, no long hunting trips), but he'll never become a trial agility dog. We are learning the basis of agility just for fun. It's a shame since Jallu clearly has potential in agilty, but such is life. Due to this we have plans for another puppy, more about this theme later...

Jeppe is still competing in class 1 and we haven't actually competed at all during winter, since I'm concentrating in getting some sense and calmness to the dog so that he could actually achieve something on an agility course. Our training is working fine and we'll continue competing during the summer at the latest. There are plenty of agility videos on www.youtube.com/sariruka (also about our training buddies), but mainly our training is just messing around. But since it's also fun for myself and the dog (for the dog now more than ever when he's learning to calm down).

More photos in photo gallery.

1 kommentti:

  1. Sinulle on haaste! :) http://antsepan-turo.blogspot.fi/2013/03/haaste.html

    VastaaPoista