14.7.2011

Kehityskelpoista

Tänään meillä oli tehokkaat agilitytreenit pienellä porukalla; Elina ja Tiuhti sekä minä ja Jeppe. Treenailtiin samalla radalla kuin mitä käytin eilen nuorisotoimikunnan agilityn lajiintutustumisessa mallina, joten Jeppe oli mennyt sen jo eilen pariin kertaan. Rata on Anne Saviojan kisaratoja, 9. esteen kohdalla meillä oli putken sijasta pöytä, kun meillä on vain kaksi putkea. Tehtiin sama rata myös "väärin päin", jolloin ohjauskuviot olivat hieman vaikeammat.
Kontaktit menivät meillä taas aika hyvin, keinu ja A ovat jo aika varmoja (Jeppe pysähtyy hienosti), mutta puomilla mopo karkasi pari kertaa käsistä. Samoin pujottelu menee hienosti kuudella verkolla ja erilaiset sisäänmenot toimivat.

Ongelmaksi nousee pikkuhiljaa enemmän ja enemmän rimojen tiputtelu, varsinkin starteissa ja tiukissa käännöksissä. Kokeiltiin laittaa ns. ohjaavat rimat maahan hyppyjen eteen, mutta silti koira ponnisti väärällä rytmillä tai huolimattomasti. Elinan tarkka silmä havaitsi Jepen tuijottavan minua kun olisi pitänyt keskittyä hyppyyn. (Sikäli hauskaa, että aikoinaan agilityä aloittaessa olisin tehnyt mitä vain, jos olisin saanut koiran keskittymään minuun kaiken muun sijaan ;-)

Eli jatkossa minun tulee sijoittaa itseni radalle tarkemmin niin, että pystyn ohjaamaan koiraa selkeämmin. Lisäksi meidän pitää treenata lisää irtoamisia ja rengasta yksittäisenä esteenä, sillä kun radalla oli viimeisinä esteinä rengas ja hyppy, Jeppe jäi suttaamaan renkaan jälkeen ikään kuin kysellen, menikö oikein. Ja pari kertaa Jeppe menikin renkaan väärästä välistä. Eli lisää rengastreeniä! Tässä onnistuneimpia otoksia, ja lisää videoita www.youtube.com/sariruka:




Huomenna Jepellä on hemmottelupäivä eli se pääsee Heidin hierontaan. Ohjelmassa on kranio-sakraalihoitoa, jännää! Sen jälkeen pidetäänkin pari lepopäivää, eli sunnuntaina ei mennä treenaamaan vapaavuorolle. Ensi viikon ohjelma onkin vauhdikas; maanantaina on agilityn alkeiskurssin veto (ja varmaan vähän omaakin treeniä), keskiviikkona agility cupin 2. osakilpailu (jossa minä olen tuomarina, lisää jännäämistä), torstaina kisaavien treenit ja lähdetään siitä saman tien etelän turneelle (Oulu - Hattula - Möksämaa - Oulu). Takaisin tullaan vasta kun siltä tuntuu, eli 31.7. Ja siihen se loma sitten päättyykin ;-)

Just nyt työn raskaan raataja pötköttää säkkituolissa ja haukahtelee ja murisee unissaan. Mistäköhän lie uneksii ;-)

* * *

My posts have lately been in Finnish only, but from now on I'll try to remember write also in English. Above you've seen a couple of videos from our agility training today. There's some nice improvement in A-frame and seesaw (Jeppe stops correctly) as well as weave poles (with 6 nets), but he speeds through the dogwalk landing (instead of stopping). Also he's dropping bars especially in starts and in tight corners. Elina noticed that Jeppe is looking at me when jumping (instead of concentrating in good launching), so I'll have to pay attention to my location and make the route from one hurdle to another as logical as possible.

We've started competing in official competitions in the beginning of July, although Jeppe does not yet succeed in weave poles. But competing is great fun! And thinking of where we started two summers ago, we've made it far - back then Jeppe was not interested in co-operation at all and constantly ran out of the course to hunt rabbits, birds etc. Just look at him now! Things CAN change - just give it time, consideration and a lot of training!

3 kommenttia:

  1. Hienosti Jeppe menee, wau! Ja noi kontaktit on ihan mahtavia!

    Me ollaan Turon kanssa nyt siinä vaiheessa että se uskaltaa juosta A-esteen ja sillan yli reippaasti. Alkuun arasteli kauheasti mutta nyt menee jo omine nokkineen :D
    Nenäkosketusta ollaan harjoiteltu kontaktiesteiden alapuolella (tosin liian vähän, vaikka Turo ymmärtää mistä on kyse niin ei ole 100% varma). Mitä kontaktiopetusta olet käyttänyt Jepellä?
    Nyt seuraava vaihe olis vahvistaa kontaktia ja sen jälkeen ruveta jarruttamaan Turoa kontaktiesteillä. Olisko sulla vinkkejä miten tällanen opetetaan tai opetus aloitetaan. Jeppe menee niin hienosti eli opetusmetodi on ollut tehokas! ;)

    VastaaPoista
  2. Itsekin olen ihan fiiliksissä, kun kontaktit alkavat sujua. Aloitettiin talvella kosketusalustan käyttö sisällä klikkerin avulla: aina kun Jeppe kosketti tassuilla alustaa, klikkasin ja se sai namin joko matolle tai kuppiin tiputettuna. Vahvistin tätä niin, että se tosissaan hakeutui alustalle heti kun laitoin alustan maahan. Ks. http://www.youtube.com/sariruka#p/u/5/iFO3x_gv1S4; Jeppe tarjoaa itse aktiivisesti maahanmenoa, vaikka pelkkä tassukosketuskin riittäisi.

    Sen jälkeen treenattiin sisällä hyllylevyn, kosketusalustan ja namikipon (ja peilin) avulla hihnassa: koira käveli levyn päähän etutassut kosketusalustalle; jarrutin sitä hihnalla tarvittaessa. Kehuin kun pysähtyi oikein ja vapautin mene-komennolla kipolle kun koira katsoi kippoon (eli eteenpäin; itse katsoin eteenpäin ja tarkistin samalla peilistä, mihin koira katsoo). Kallistin sitten hiljalleen levyä niin, että se alkoi muistuttaa puomin alastuloa. Teemu teki meille mini-A:n, jonka avulla treenattiin sitten seuraavaksi samaa juttua.

    Ja sitten vietiin tää sama juttu (edelleen hihnassa) ulos isoille esteille. Ja aina treenasin molemmilta puolilta ohjaten. Vieläkin otan ennen ratatreenejä kontaktit hihnassa yksittäisinä esteinä "muistutukseksi". Ks. http://www.youtube.com/sariruka#p/u/20/JsI0emAqtcc; tuossa Jeppeä ei tarvitse enää juurikaan "jarrutella" hihnassa, vaan pysähtyy automaattisesti.

    Nenäkosketus on kai käytännössä sama juttu kuin tassukosketus. Teidän pitäis nyt vain saada paljon treeniä helpoissa olosuhteissa kotona ja pihalla. Ja kannattaa käyttää hihnaa jarruna jos vauhtia on liikaa - koira oivaltaa kyllä oikean pysähtymispaikan nopeasti (tosin nenäkosketuksessa ei ilmeisesti käytetä kosketusalustaa, mutta mikseipä sitäkin voisi käyttää oikean kohdan merkkaamiseen, ja sitten häivyttää alusta pienentämällä hiljalleen pois). Palkkaaminen namikipolle on tosi hyvä siksi, että koira katsoo eteenpäin ja lähtee sit vauhdilla kontaktilta kipolle.

    Toivottavasti näistä oli apuja, ja kysy teidän omilta kouluttajilta lisää vinkkejä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkeistä! Toi avars kyllä asiaa :) nykun A ja puomi sujuu vauhdilla niin täytyy järjestelmällisesti hakemaan sitä pysähdystä. Muistankin kun kirjottelit tänne blogiin niitä kontaktiharjoituksia, täytyy kaivella vanhoja päivtyksiäsi ja kehittää meille treenisuunnitelma :D

    VastaaPoista