16.5.2011

Agilityn kesäkausi alkaa, jee!

Edellisestä postauksesta on taas kulunut hurjan paljon aikaa. Illat ovat täynnä kaikenlaista touhua, mutta aikaa ei meinaa löytyä niistä kirjoittamiseen.

Meilläkin alkaa jo olla kesäistä, puissa tosin ei vielä näy lehtiä, mutta yölämpötila on jo plussan puolella. Tänään siirrettiin agilityesteet Poussun hallilta Hirsikankaalle, nyt meillä on ihanasti tilaa käytettävissä. Pitää yrittää ehtiä treenailemaan jo tulevana viikonloppuna.

Kävimme Anskun & Nyytin ja Jennin & Urhon kanssa Oulussa tämän kevään viimeisissä treeneissä Mikon luona. Sielläkin treenattiin jo ulkokentällä, mikä aiheutti minulle ennalta aika lailla sydämentykytyksiä. Meillä on nimittäin tänä keväänä pihapiirissä valtavasti myyriä, joten Jeppe on ollut "jahtivaihteella" viimeiset kolme viikkoa. Näin ollen olin varma, että en voisi päästää sitä vapaaksi edes agilityradalla (joka oli aitaamaton), sillä oletin koiran katoavan metsästysretkilleen kuin pieru Saharaan. No, Jeppepäs yllätti ja osoitti niin jykevää motivaatiota, että pääsimme jopa juoksemaan muutaman pätkän radallekin. Lisäksi Jeppe teki kontaktit paremmin kuin kertaakaan tähän asti (kotitreenejä lukuunottamatta, mutta niissähän koira käyttäytyy kuin unelma).

Tässä vähän maistiaisia meidän ratatreeneistä:



Ja tässä harjoitellaan keinua:



Siinäpä  tärkeimmmät. Nettiyhteyskin alkoi sopivasti pätkiä, joten laitellaan lisää juttua ja uudempia kuvia joskus myöhemmin!

9 kommenttia:

  1. Ihanaa - jykevää motivaatiota:) Terkkuja etelän faniklubilta!

    VastaaPoista
  2. Elina, täytyy tunnustaa, että motivaatiota vähän "autettiin"; koira ei saanut aamuruokaa ollenkaan ja se sai katsella kopassa radan reunalla kun muut treenailivat ensin rataa. Motivaation kypsyysaste määriteltiin kopasta kuuluvan kiljunnan perusteella ;-) "Ne p..k.l. menee mun radalla, päästä mut sinne!"

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Täällä ollaankin odoteltu teidän postausta :D
    Ihanaa että sielläkin alkaa vihertää, täällä etelässä on puut ja pensaat jo ihan vehreinä!

    Ja kiitos vinkeistä täytyy kokeilla jos siitä tehoaisi useamman pallon viskely :)Ja hienosti ne treenit sujuu Jepellä ulkolentällä! Turo on myös alkanut "virittämään" itseään vikisemällä kun muut menevät radalla, pakko katsoa välillä pidemmältä etäisyydeltä :D Varsinkin jos radalla menee äänekkäämpi koira, kuten esimerkiksi Jeppe ;)

    Ja Jeppe näyttää superkuuliaiselta videoissa! Meidänkin pitäisi saada otettua agilitysta kuvia/videoita, mutta hallissa on melko hämärää. Pitäisi uskaltautua menemään tutustumaan seurani ulkokenttään ja vapaavuoroihin. Jännittää vaan kun en ole vielä millään kurssilla tms. HSKH:ssa, liittynyt vain seuraan ja olen käynyt treenaamassa yksityisellä.

    Ja hieno keinusuoritus! Turo on niin arka, että keinun pienenkni heilahduksen kanssa pitää olla tarkkana. Ei olla oikeastaan kun jusotu keinun päähän niin että pöytä tukee alla, ettei tärähdä, asteittain tärähdystä pitäisi kasvattaa. Jännää! :D

    VastaaPoista
  5. Iinu, yritetään postailla jatkossa vähän tiuhempaan tahtiin, kun meillä on noin uskollisia lukijoitakin!

    Meillä alkoi tulla lentokeinuja viime kesänä (Jeppe meni keinun niin vauhdilla, että se ehti hypätä pois ennen kuin keinu kosketti maata). Meidän keinu on lisäksi tosi hidas kallistumaan. Niinpä päätettiin tehdä keinun (ja muidenkin kontaktien) alastulo 2+2 eli pysähtyen etutassut maassa (nyt vielä targetilla). Ollaan treenattu tuota pysähtymistä melkein päivittäin kotona, ensin pelkällä puulevyllä, sitten sitä hiljalleen kallistaen ja sitten Teemu teki meille mini-A:n. Ja oikealla keinulla tehtiin päähän juoksua, josta alettiin hiljalleen keikutella keinua + nostin aina Jepen pois. Nyt ollaan jo saatu yhdistettyä nää kaksi vaihetta, mutta sillä tekee vielä tosi tiukkaa pysähtyä kovasta vauhdista. Jeppe ei onneksi pelkää keinua. Tsemppiä treeneihin, ottakaa vaan videoita, ei sillä laadulla niin väliä, niistä on varmasti hyöytyä sulle itselle!

    VastaaPoista
  6. Hienolta näyttää teidän meno! Ja tuo keinuhan näyttää jos tosi hyvältä :)

    Treenitsemppejä ja terkkuja etelästä,

    Kata & Enne

    VastaaPoista
  7. Kiitos Kata, samoin tsemppiä treeneihin, kävin lueskelemassa teidän tokojuttuja. Meillähän toi tokoilu ei todellakaan kuulu ohjelmaan kun koira on niin härö ja omistaja niin laiska ;-) Mutta teidän touhut kuulostivat mielenkiintoisilta, jännä miten pienillä muutoksilla saa isoja lopputuloksia aikaan!

    VastaaPoista
  8. Haa - toimiskohan toi sivusta katsominen jäljelläkin? Toinen kantais toista kainalossa ja sais sieltä katsella, miten kuuluu jäljestää ja JÄTTÄÄ ne MYYRÄT RAUHAAN:) Pitänee kokeilla...

    VastaaPoista
  9. Elina ;-))) Kyllähän ne kuulemma opettaa metsästyskoiria mallioppimalla (nuori koira kokeneemman kaverina) mutta enpä tiedä, löytyisikö meidän Jepeltä riittävästi pinnaa ja älliä moiseen ;-)

    VastaaPoista