30.9.2010

Agility-Cupin ykköset!

Okei, pieni tarkennus ettei kuulosta liian mahtipontiselta: kyseessä oli Koillismaan Koirakerhon kesän 2010 epävirallisen agility-cupin mölliluokan minikoirien mestaruus, jonka jaoimme tasapistein kahden muun koirakon kanssa. Meidän pisteemme koostuivat edellisen osakilpailun tuloksesta, joka oli tämän kolmen kisan cupin ainoa hyväksytty suorituksemme. Mutta tulipa pokaali mulle kirjahyllyyn laitettavaksi, ja Jepelle puruluita palkinnoksi. Tässäpä kuva onnellisista voittajista illan hämärtyessä (vasemmalta oikealle: Linda ja Veeruska, Sari ja Jeppe sekä Anne-Mari ja Nyytti; viimeksi mainittu puuttuu kuvasta):


Ja alla on meidän viimeisen osakilpailun möllirata, hyllyhän sieltä kopsahti kun Jeppe säntäsi innoissaan väärälle esteelle (jonne ohjaaja sen kyllä tosipuheissa epähuomiossa ohjasikin). Lisäksi koira karkasi radan loppuosalla putkeen hypyn sijaan (minkä ennustinkin ennalta, sillä tuollainen asetelma on Jepelle aivan liian houkuttava ;-)



Kisaavien rata meni vielä enemmän plörinäksi (vaikka Mari oli vissiin suunnitellut sen ihan Jeppeä varten, putkeen mentiin ainakin kuudesti ;-). Meidän kisarata ja kaikkien muiden osallitujien suoritukset löytyvät Youtubesta www.youtube.com/sariruka.

Ja ohjaaja-pösilö unohti ottaa Jepelle palkan taskuun, joten koira ei tullutkaan enää luokse, kun palkkaa ei tullut heti suorituksen jälkeen. Aiheutettiin noloa viivettä kisassa kun yritin saada koiraa kiinni käyttämällä sitä putkessa pari kertaa, tuloksetta. Onneksi sillä iski äkillinen ihmisrakkaus (ei todellakaan minua kohtaan) ja se meni pussailemaan yleisöä, joten muut saivat sen sitten onneksi kiinni. Eli motivaatioon ja palkkaukseen saadaan taas pistää lisää eforttia!

3 kommenttia:

  1. ihana jeppe!! onnea hienosta agiliitosuorituksesta :)

    VastaaPoista
  2. Onnea team Sari & Jeppe!
    Huomasin, että tuolla Koirakerhon tulospalstalla oli Anskun kanssa Vanillan tulos teidän kanssa tasatuloksissa (eikä Nyytin tulos):o)

    VastaaPoista