1.9.2010

Tulos ja voitto!

Nyt se tapahtui - päästiin vihdoin hyväksytyllä tuloksella maaliin asti Jepen kanssa Koillismaan Koirakerhon epävirallisen Agility-Cupin 2. osakilpailussa 1.9.2010! Ja oltiin kertaheitolla mölli-minien ykkösiä, eikä tätä hienoa sijoitusta himmennä meidän mielestä yhtään se tosiseikka, että oltiin ainoita, jotka saivat hyväksytyn tuloksen ko. sarjassa. Lisäksi aina mieltä lämmittävä seikka (vaikka se ei tule yllätyksenä): Jeppe oli mölliradan nopein koira.

Tulokset Koillismaan Koirakerhon sivuilla >>

Yhteispeli sujui kuin tanssi (tai ainakin paljon paremmin kuin aiemmin), ja vaikka heti ekalla esteellä tipahti rima, me ei siitä lannistuttu! Jeppe seurasi ohjausta yllättävän tyynesti ja malttoi jopa pysähtyä pöydälle. Ja suoritti renkaan vauhdissa ihan oikein (mitä se ei todellakaan tehnyt kun osallistuttiin vielä menestyksen huumaamina kisaavien sarjaankin ;-) Pitkä matka on kuljettu viime kesän ekasta kisasta, jossa Jeppe karkasi radalta ympäröivään metsään omalle metsästysreissulle. Toivoa siis on, ja pääasia on, että meillä on mukavaa!



Kepo-Teemulle suurkiitos videoinnista ja valokuvaamisesta; lisää kuvia kuvagalleriassa. Alla upea koira ja ylpeä omistajansa sekä palkinnot; luu (joka on jo syöty) ja vinku (jota ei ole vielä syöty).

7 kommenttia:

  1. Kärsivällisyys palkitaan, vai miten senytmenee... sekä koiralla että emännällä!
    t. Kirsti

    VastaaPoista
  2. Onnea vielä kerran Sarille ja Jepelle! Teille tuli kyllä todellinen työvoitto ja eilistä menoa oli mukava katsella :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos onnitteluista Elina ja Kirsti, onhan tuossa vielä paljon parannettavaa, mutta meille tää oli tärkeä "palkka" kesän treeneistä ;-)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sanna, samoin teidän suoritus Källin kanssa oli hieno, dieselistä lähti mukavasti vääntöä ;-)

    VastaaPoista
  5. Tuomarikin peukuttaa hienosta suorituksesta, kun vielä uusintana otin tuota juutuubista. Mun mielestä kisaavien radassakin oli tosi hyviä oivalluksia ohjaajalta, hienoa!!! Nuo videoinnit on kyllä kullanarvoisia, iso kiitsa Teemulle.

    VastaaPoista
  6. Kiitos tsempistä Jenni! Oli ihan tuurissaan, ettei Jeppe karannut toiseenkin putkeen radan loppuosalla ;-) Sannan ja Källin menosta sain jälkikäteen oivalluksen, miten kisaavien rata olisi pitänyt tehdä puomin jälkeen; mun olisi pitänyt blokata putki Jepeltä omalla kropalla eikä hidastella koiran takana puomin alastulolla. Rengas on vielä tosi epävarma ja keppien opettelu täysin kesken, mutta taas sain intoa treenata lisää!

    VastaaPoista