20.6.2009

Riemukas jälleennäkeminen!

Jepen paras kaveri Kamu on ollut hurjan kipeänä (haimatulehduksessa). Eilen Kamulla oli kutakuinkin kuumeeton päivä, joten tänään uskalsimme vihdoin tulla Kamun luo leikkimään. Voi valtava sitä jälleennäkemisen riemua! Siinä saivat kyytiä vinkupossut ja eritoten Kamun uusin lelu Käärme, jota Jeppe ei ole päässyt vielä aiemmin retuuttamaan.

Kamu väsähti ymmärrettävästi aika nopeasti ja nyt molemmat koirat koisivat vierekkäin (Kamun pää visusti käärmeen päällä, ettei Jeppe pääse vohkimaan sitä kauneusunien aikana). Koirat saavat pötkötellä hetken aikaa ja sitten tarjoilen Kamulle herkkulounaan, riisiä ja keitettyä kalkkunaa. Ruoan pitää kuulemma olla mahdollisimman vähärasvaista, jotta haima pääsee toipumaan.

Tein Jepelle aamulla verijäljen läheiseen metsään. Jeppe jäljesti taas hyvin, itse yritin ohjastaa sitä välillä jopa hieman väärään suuntaan kun tulkitsin omat reittimerkintäni väärin, mutta Jeppe oli koko ajan ihan oikealla reitillä. Hyvänenäinen koira, kuten ollaan jo aiemminkin todettu...

Kamu ja Eki huomasivat minut aamulenkillään kun olin tekemässä jälkeä. Olihan se varmaan sivullisen silmin aika omituista touhua, kun harpoin keskellä metsää kiinnittelemässä puihin punaista kreppinauhaa. Kamu haukkui minut ihan pataluhaksi kunnes ehdin riittävän lähelle, jotta Kamu saattoi tunnistaa minut tutuksi. Sovittiin Ekin kanssa, että teemme seuraavasta verisatsista jäljen myös Kamulle. Kamu työskentelee yleensä hyvin nenällään maajälkeä etsien, joten se pysyy varmasti hyvin myös verijäljellä.

Mukava nähdä Kamu taas pirteänä, vaikka se vielä toipilas onkin. Se oli kyllä hetkittäin aika heikossa kunnossa ja kuume huiteli 40 c:n päällä, joten sen olo on ollut varmasti aika karmea. Koputetaan puuta, ettei vastaavia juttuja tulisi uudelleen (tämänkään tulehduksen syytä ei voi varmasti tietää, mahdollisesti Etelä-Suomen reissun aiheuttama stressi).

Teakin laittoi tuossa välillä tekstarin töistä kahvitunnilta: viime kerran agilitytreeneistä tehty juttu oli eilisen Koillis-Sanomissa. En malta odottaa pääseväni lukemaan sen, juttu ja kuva olivat Tean sanojen mukaan oikein hyviä! Jeppehän kyllä osasi kepin kierrot ja sen semmoiset, mutta minä en meinannut millään pysyä menossa mukana...

1 kommentti:

  1. Kyllähän se näyttää söpöltä tuo Jeppe =) Mukava juttu oli lehdessä! T. Mirja P.

    VastaaPoista