Trimmausta ja karkureissuja

Taas on vierähtänyt tovi viimeisimmän blogipostauksen jälkeen. Tässä välissä onkin tapahtunut kaikenlaista, mm. kolme karkureissua ja huolella kasvatetun rintaryijyn menetys.

Ensimmäiset kaksi karkureissua osuivat samalle päivälle toissa viikon sunnuntaina. Emäntä oli Levillä koulutustouhuissa telemark-hiihdon merkeissä ja isäntä työreissussa monessa eri tunturissa viikonlopun aikana. Emännän sisko oli lupautunut kyläilemään koiranhoitajana. Ja tottahan sitä piti testata ja ottaa "ritolat" jopa kahdesti. Eka keikalla emäntä sai soiton Kalliokujalta Leville, toisella kerralla jäin narusta puuhun kiinni ja älysin jopa haukkua, jotta etsijät löysivät minut saman tien. No, vapauden menetyshän siitä sitten seurasi, eli ulkoilutus tapahtuu nyt aina narun nokassa.

On meillä silti ollut ihan mukavaa. Isäntä puhdisti terassia lumesta ja kaiveli samalla minulle lumiluolan, kun piakkoin pääsen varmaan kokeilemaan sitä kettuluolahommaakin. Alla olevassa kuvassa odottelen luvattuja herkkuja luolan läpi puskettuani. Palvelu tuntui olevan aika hidasta, kun isäntä vaan näpsi valokuvia.

Alla olevissa kuvissa sitä karvaa sitten poistetaan, ja sekös vasta oli epämiellyttävää. Kokeilkaapa vaikka itse nyppiä isoja tukkoja ihan tuosta vaan...

Tässäpä komea lopputulos.

Taisin ottaa tuosta trimmauksesta vähän nokkiini, kun päätin lähteä omakustanteiselle seikkailumatkalle emännän äidin kotoa Oulussa maanantaina. Terassin ovi oli muka korvattu sellaisella tosi harvalla ritilällä, eihän se meikäläistä pidätellyt. Minulla oli tosi hauskaa, mutta sillä välin kotiväki ehti polkea pitkin poikin lähitienoota etsintäoperaation aikana. Emäntä joutui sitten soittamaan löytöeläinkotiin ja poliisillekin, ja ehti postata katoamisilmoituksen Karkurit.fi-sivustolle. Onneksi muutama pikkutyttö noukki minut mukaansa (karkasin kyllä heiltäkin vielä kertaalleen) ja toimitti koiraihmiseksi tunnistamansa naapurin luo. Naapuri soitti sitten samaiseen löytöeläinkotiin, ja niin sai emäntä kovasti odotetun puhelun minun olinpaikkaani koskien.

Tunnelmat ovat kyllä olleet siitä asti aika viileät, jonkinlaista hylkäämismeininkiä on vissiin ilmassa. Minäkin olen kyllä yrittänyt käyttäytyä fiksummin. Emännän ääni on muuttunut aika paljon tiukemmaksi, se ei lepertele enää ollenkaan. Ja isäntäkin on melkein käskevän oloinen, vaikka muuten niin leppoisa kaveri onkin.

On tässä onneksi yksi valopilkku - Kamu! Se tuli nimittäin meille hoitoon Tean ja Ekin loman ajaksi. Ja katsokaapa, miten komeasti Kamu on trimmattu!