31.1.2010

Koiran ulkoiluttamisen niksit

Kylymää on piisannut taas tämän viikon ajan. Jepen mielestä pakkanen, tuuli ja lumisade (ja erityisesti näiden yhdistelmät) ovat ihan hanurista. Olemme siis keskittyneet kehittelemään konsteja, joilla koira saataisiin viipymään ulkona edes niin kauan, että se kakkaisi ;-) Ja mielellään vähän pidempäänkin, jotta emännällekin tulisi vähän liikuntaa koiraa ulkoiluttaessa. Jeppen tassuja ei nimittäin yleensä palele, mutta silti koira kieltäytyy kävelemästä yhtään pidemmälle, jos kylmyys alkaa tympiä.

Jeppe itse löysi tähän ratkaisun: auratut tiet. Meillä ei siis ulkoilla enää lähimetsien poluilla, vaan ainoastaan auratuilla teillä. Jos tuuli on tuiskuttanut kinoksen tien laitaan, Jeppe kävelee keskellä tietä. Lumihanki ei kiinnosta pätkääkään. Mutta tällä konstilla onnistuimme ulkoilemaan eilenkin yhteensä hämmästyttävät 2,5 h nätissä talvisäässä -15 asteen pakkasessa.

Alla on Jeppe Basecamp Oulangan eteisessä sillä välin kun minä odottelin sisällä Teemua kyytiin töistä. Kamu ja Luca olivat myös mukana, mutta ne odottelivat iloisesti pihamaalla. Jepelle sen sijaan piti oikein pedata untuvapeti...



Tänään on agilitytreenipäivä. Pakkasmittari pyörii -14 asteen tuntumassa (pakkasraja on -15 astetta). Alan siis selvittää, pidetäänkö treenit - toivottavsti pidetään, sillä tammikuulla on pystytty pitämään kelien puolesta vasta kahdet treenit...

4 kommenttia:

  1. Me ollaan Rokun kanssa käyty siellä torstain vuorolla nyt kerran talven aikana. Sillon oli jotain -20 eikä ollu laisinkaan kylmä. Siellä ei tosin ollu muita ku minä ja mun kaveri koirineen, mutta ketään ei palellu ku koirat vaan lämmitteli ensin hyvin.

    VastaaPoista
  2. Jeppe on sellainen vilukissa, että sitä palelee vaikka sillä olisi mantteli päällä ja kuinka lämmittelis ;-( Oltiin tänään treenaamassa kun pakkasraja ei ylittynyt, mutta Jeppe kuumui treeneissä ihan kamalasti ja vihelsin pelin poikki, kun se yritti näykkiä nameja kädestä. Edelliskerralla sujui paljon paremmin, toivottavasti seuraavallakin kerralla...

    VastaaPoista
  3. Juu, Rokullahan sillon syksyllä oli kauheeta se meininki ja se oli hirvee pomottaja siellä kentällä kuten varmaan muistat.. Nyt ku pidettiin taukoa niin se on ihan kuin eri koira! Talven mittaan ollaan tehty kaiken maailman kunnioitusharjoituksia ja nyt se kentälläkin tottelee kun sanoo että pitää rauhoittua.. Ja myös luoksetulokäsky on alkanu menemään sen kalloon. Eikä ainakaan viimeksi yhden koiran kanssa treenatessa käyttäytynyt mitenkään aggressiivisesti. Yritti tehdä ihan asiallisesti tuttavuutta kun laittelimme esteitä pois ja koirat sai olla irti.
    Kaveri ei vain ollut mielissään pepunhaistelusta..
    Luovutti jopa pallon mulle kananpalaa vastaan ilman turhia kiemurteluja ja mukinoita! :D

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa kuultavaa, hieno homma! Kyllähän Rokusta huomaa, että sun tekemiset kiinnostaa sitä, se käy vaan välillä niin kovilla kierroksilla ;-) Jepen kohdalla on ollut alusta lähtien se ongelma, että sitä ei oikein kiinnosta mikään muu kuin omaehtoinen jänisjahti ;-( Mutta teidän edistys antaa toivoa meillekin, jospa tästä vielä kehitytään!

    VastaaPoista