5.8.2013

Kesän riemuja

Ollaankin nautittu kesästä niin täysillä, että blogin päivitys on jäänyt nolosti ihan kakkoseksi. Mutta tässäpä pikainen päivitys meidän kesän puuhiin:

Touko-kesäkuussa nautittiin ottopojan seurasta kun Luca oli meillä hoidossa. Koirilla oli kivaa kolmistaan, ja helteinen sää suosi ihanasti.

Jonouintia, Jallu johtaa joukkoja
Kesäkuussa vedin paljon agilitytreenejä ja treenailin itse sekä Jepen että Jallun kanssa; jälkimmäisen kanssa lähinnä enemmän puuhailun merkeissä ja oppiakseni itse ohjaamaan Jallun kaltaista helposti sheipattavissa olevaa koiraa. Jallu tarjoaa aktiivisesti erilaisia ratkaisuja sille annettuihin tehtäviin, joten Susan Garrettin pujottelun (2x2) opettaminen Jallulle on ollut mukava kokeilu.

Kesäkuun puolivälissä käytiin myös pyörähtämässä Lohjalla katsomassa cockeritiimin vesityötreenejä ja agilityn SM-kisoja. Olihan se hienoa seurata Suomen (ja maailmankin) huippujen suorituksia ihan paikan päällä. Sää oli tosin aika vetinen, joten kamppeiden kastumisen myötä päästiin kotimatkalle ihan kohtuullisen aikaisin.

Cockeritiimin vesityötreeneissä kuunteluoppilaina, Teemu soutajana (kuvassa Terhi-Marie, Ilona ja Kuura)

Ja kesäkuussa Jeppe täytti 5 vee, onnea meidän ärrierille!

Jeppe 5 vee 27.6.2013
Heinäkuussa lomailtiin, tosin Bokserin dieselpumppu hajosi Lohjan reissulla ja se saatiin kuntoon vasta heinäkuun puolivälin jälkeen. Joten reilun kahden viikon Etelä-Suomen turnee nipistyi sitten reiluun viikkoon keskisessä Suomessa. Heinäkuun puolivälissä käytiin Heidin ja Eveliinan kanssa pyörähtämässä Kokkolassa Klag 2013 -agilitykisoissa. Juostiin Jepen kanssa kolme starttia, joista eka ja vika komeasti kierroksia ottaen hyllyksi, mutta keskimmäisessä startissa Jeppe oli ihmeellisen rauhallinen ja onnistuttiin nappaamaan 1. sija 5 virhepisteen suorituksella (rima).



Keskimaan turneella keskityttiin lähinnä mökkeilemään. Reissu alkoi ihanasti pohjanmaan kautta ystäviemme Jussin ja Lotan tytön Ronjan ristiäisissä, jotka muuttuivatkin yllättäen myös Jussin ja Lotan häiksi. 80-luvun teemalla juhlittiin pitkälle yöhön, sää suosi ja tunnelma oli totaalisen "peace and love"!

Jussin ja Lotan häät sekä Ronja Jussintyttären ristiäiset
Mökillä kalasteltiin ja nautittiin ihanasta kesäsäästä. Jallu olisi uinut 24/7 jos olisi saanut, mutta räpylöiden kasvamisen pelossa pidettiin koira aina välillä kuivallakin maalla.

Pojat kalassa (Jallu huutää häkissä pää punaisena, se ei vielä osaa "kalastaa" eli hyppää heti kohon perään)

Treenailtiin samalla myös (aika heikolla menestyksellä) vesityöjuttuja, sillä Teemu oli ilmoittanut Jallun vesityökokeeseen Terälahdelle. Ilmeisesti koulutuksesta huolimatta koira oli kuitenkin oppinut  jotain, sillä kokeesta saatiin hieno tulos AVO 3 pistettä (eli juurikin se tulos, jota lähdettiin hakemaan, vaikka ei uskallettu siitä edes haaveilla).



Käytiin myös nuuskuttelemassa erään ihanan cockeriemon pentulaatikon söpöläisiä, mutta siitä lisää sitten myöhemmin...

Mökiltä suunnattiin Joroisille Cockerspanielit ry:n järjestämään metsästyskoulutukseen, jonka vetäjänä oli brittien tämän vuoden cockerimestaruuden voittajakoiran kasvattaja Darren Skidmore (MoelFamau Cockers). Jallu oli selkeästi porukan heikoimmin koulutettu ja kurittomin kakara ja me saimme ihan perustellustikin kuraa niskaan heikosti toteutetusta peruskoulutuksesta, mutta saimme myös hyvät vinkit tilanteen korjaamiseksi. Eihän sitä voi osata kaikkea kun on eka kertaa cockeria kouluttamassa! Teemu onkin nyt treenannut Jallun kanssa perusasioita (istuminen, luoksetulo) monta kertaa päivässä ja treeni alkaa tuottaa tulosta. Skidmoren otteet olivat vähän ronskimmat kuin mitä olemme itse aiemmin käyttäneet, mutta jukuripää-Jallulle tämä lähestymistapa tuntui olevan suoraan sanottuna ihan tarpeenkin. Koira on jo rauhoittunut rutkasti aiemmasta ja alkaa olla ihan kivasti kuulolla.

Olin onneksi varannut vielä pari päivää lomareissusta "palautumiseen", sillä pieni lepo tuli kyllä tarpeeseen ennen pyykkivuoren kimppuun käymistä.

Metsästyskoulutuksesta toipujat & turistiterrieri
Nyt odotellaan metsästyskauden alkamista, Jallu pääsee alussa vain katselemaan metsästystouhuja ja Jeppe saattaa vielä päästä isännän metsästyskaveriksi, kunnes Jallusta saadaan toimiva apuri metsälle. Minä pidän pientä taukoa agilitysta ainakin radalla juoksemisen osalta oikean jalan rasitusvamman takia. Treenaamista ei kuitenkaan unohdeta, sillä teemme Jepen kanssa ratatreenin sijaan rauhoittumistreeniä. Sain erittäin hyvän kirjavinkin "Control Unleashed" ja pyrin nyt soveltamaan kyseisestä kirjasta oppeja Jepen kanssa treenaamiseen.

Jallun kanssa jätetään agility aika lailla pois treeniohjelmasta, sillä Teemu on tehnyt Jallun kanssa uuden aluevaltauksen ja treenaa koiran kanssa nyt pelastuskoirajuttuja. Jallulla on tarkka nenä ja loputtomasti intoa ihmisten (nakkien) etsimiseen. Se on kuulemma myös raunioilla tosi reipas etsijä. Ja joka paikassa ihan salamannopea! Pitkän tähtäimen tavoitteena olisi saada koulutettua Jallusta lumivyöryetsijä, mutta se vaatii toki melkoisesti työtä. Pikku hiljaa nähdään, mihin koiran ja ohjaajan rahkeet (ja aika) riittävät.

* * *
Lots of nice summer holiday memories above in photoes! Some success in agility courses, no zero results though. Jallu took part in his first hunting test (water works) and did really good, we are very pleased about that. We took part in a hunting training and found the lessons of Darren Skidmore very useful. Results remain to be seen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti