1.12.2012

Taas treenataan!

Edellisestä postauksesta on kulunut melkoisesti aikaa, kun ei ole oikein ollut kirjoitettavaa. Agilityn suhteen tuli pakollinen treenitauko ennen Ruska Laukan maneesin valmistumista, ja valon vähäisyyden takia ei ole tullut edes valokuvailtua koiria. Kaivoin äsken Teemun kameran esiin tarkistaakseni, olisiko siellä edes muutama otos, mutta eipä niitä ollut kertynyt. Otin sitten pari kuvaa kavereista olkkarissa, Jeppe on oma mussu itsensä ja Jallu vähän jännitti, kun yritin saada siitä sivukuvaa seisomassa (häntä valahti alas). Melkoinen mäyräkoira-cockeri siitä on muotoutunut, ei todellakaan mikään miesmalli, mutta meille silti niin rakas! Ja mustan koiran kuvaaminen on muuten tosi haastavaa, pitää vissiin alkaa opetella kameran säätöjä...


Jallulle pitää kohta alkaa hankkia oma palttoo, kun sen kasvu korkeuskasvu on varmaan jo päättynyt. Koirahan ei tosin tunnu palelevan liikkeessä edes parinkympin pakkasilla, mutta palttoo on hyvä olla olemassa, jos koirat  jotuuvat joskus olemaan paikoillaan kylmässä autossa. Back on Track voisi olla tuolle pitkäselkäiselle ihan sopiva (nyt käytän sillä Jepen BOT:ia, joka on Jallulle vähän lyhyt, mutta muuten menee ihan ok). Tai sitten Pomppa, niissä on tosi hyvä leikkaus. 

Jallulle varmaan tulee vielä lisää massaa, nyt se on melko ruipelossa kunnossa (ollaan pidetty se kevyehkönä, jotta etupäälle ei tulisi niin paljon kuormaa). Toissapäivään asti vasen etutassu ei ole oireillut mitenkään, mutta Kiimingin reissussa päästin sen hetkeksi vapaaksi "leikkimään Vanillan kanssa", ja mitä tekikään cockeri - painoi saman tien kuono maassa 50 metrin päähän metsään, Vanilla ja Reetu perässään. Onneksi se palasi sieltä saman tien mun luo, tosin kolmijalkaisena; se oli kai jotenkin kopsauttanut tai venäyttänyt vasemman etujalkansa. Hetki mentiin sitten rampana, kunnes meidän "jalkapalloilija" unohti vaivansa. Se on kyllä niin herkkis, heti on kuolema lähellä, jos vähäsen sattuu johonkin kohtaan. Kuitenkin eilen pihalta sisälle hökeltäessään Jallu liukastui kynnyksellä ja taas oltiin hetki rampana, sama vasen etutassu ylhäällä. Joten pitää nyt seurailla, onko siinä jotain isompaakin ongelmaa. 

Tammikuulla on tarkoitus kuvauttaa etujalat, jotta saadaan Soppelalta lausunto koiran käyttömahdollisuuksista jatkossa. Ja joko silloin tai sitten virallisina kuvina myöhemmin kuvautetaan varmaan koko otus, varmuuden vuoksi. Minusta on itsestään selvää, että näin pahasti kehityshäiriöistä koiraa ei missään nimessä tule käyttää jalostukseen, ja siksi olisi hyvä saada merkintä leikkauksesta näkyviin virallisiin kuviin, jos koira vaikka sattuisikin menestymään kokeissa myöhemmin tms. (Tieto voi olla jollekulle tärkeä kun kasvattajat tutkailevat eri jalostuslinjoja.) Olen yrittänyt selvittää, miten nää jutut merkitään Koiranettiin, mutta enpä ole saanut tästä selvyyttä. Tosin jalan asentovirheen perusteella uskoisin, että vasen kyynärpää ei saa kovin hyvää arvosanaa, joten leikkausmerkintä ei sitten ole niin oleellinen. Ja toisekseen toi apina on kyllä niin holtiton, ettei se tuommoisenaan tule ikinä saamaan yhtään hyväksyttyä koetulosta ;-)

Jallua ulkoilutettiin marraskuun alkuun asti pelkästään hihnalenkeillä, sillä vapaana sillä lähtee mopo keulimaan ihan välittömästi; luoksetulosta ei ole tietoakaan, kun koira tekee metsässä omaa hakukuviota. Joten treenailtiin tiukkaan hihnassa ja eritoten sivulla kulkemista, kun vetohalut ovat melko kovat. Kehitystäkin tuntui syntyvän, tosin hyvin hitaasti.

Marraskuun alussa homma kuitenkin hankaloitui melkoisesti, kun Jeppe päätti ottaa Jallun omaksi "tyttöystäväkseen" ja alkoi astua sitä jatkuvasti. Yllättäen kylppärin "jäähyaition" kuninkaaksi päätyikin Jeppe, sillä se oli jatkuvasti Jallun kimpussa, Ja tätä myöten myös hihnalenkeistä oli pakko luistaa, sillä jos näitä kahta apinaa yritti ulkoiluttaa yksin, Jeppe oli koko ajan Jallun kimpussa. Jallun mielestä kyseessä oli vain tosikiva leikki, joten se ei edes ymmärtänyt häätää Jeppeä kauemmas. Niinpä Jallu on päässyt ulkoilemaan vapaana, voi sitä holtittoman säntäilyn määrää! Nameilla palkkaaminen ei auta yhtään, ohjaajasta tulee aivan ilmaa, kun nenä vie jäniksenjälkien perään. Ohjaajan piiloon meneminen auttaa hieman (joskus on havaittu jopa pientä hätääntymistä, kun muu lauma on ollut hukassa) mutta välillä itsenäinen puuhastelu jatkuu ihan liian pitkään. Kyllähän koira toki väsähtää hieman, joten ensimmäisen puolen tunnin jälkeen se alkaa tulla jo välillä kutsusta luoksekin. Eipä se silti järin lämmitä, koira ei ole yhtään hanskassa. Mistä meille aina siunaantuukin näitä kovapäisiä itsekseen metsästäjiä, tai mitä me tehdään väärin?

Jeppe sen sijaan on ihan mamman mussu, vapaana se ei toki edelleenkään ulkoile, mutta liekö lähtisi kovin kauas - tai jäniksen sattuessa kohdalle varmaan lähtisi, mutta muuten sille kelpaavat herkut ulkoillessa ja sisällä kilpaillaan kotiväen huomiosta. Ja aina agilitytreenien jälkeen koira hakee mun huomiota vielä enemmän, on selvästi tyytyväinen itseensä jos treenit ovat sujuneet, ja haluaa koko ajan tehdä juttuja yhdessä.

Päästiin aloittamaan talven agilitytreenit Ruska Laukan maneesilla marraskuun puolivälin jälkeen. Maneesin hiekkapohja on vielä tamppaamatta tiukkaan, joten treenit ovat melkoista tarpomista upottavassa hiekassa, mutta eipä se haittaa. Tällä viikolla ei tosin oltu kisaavien treeneissä, sillä oltiin treenailemassa Kiimingissä Aaltosen Mikon luona. Olikin taas ihan huippukivat treenit, Mikko on mahtavan kannustava ja opitaan aina jotain uutta. Nyt tehtiin vähän ohjaajan sivuttaista irtoamista pujottelussa (muutaman ohjurin kera) ja puomia kertauksena, ja treenailtiin erilaisia valsseja. Mä olen niin kamalan huono valssaamaan, mutta opin taas toivottavasti jotain, koira puolestaan kesti mahtavasti toistoja.




Edellisenä viikonloppuna olin Pohjois-Suomen aluevalmennuksen koulutuksessa Torniossa. Kouluttajana Seppo Savikko, aiheena ohjaajan liikkuvuus ja koiran motivointi. Todella kiinnostava koulutus, josta sain ihan mahtavasti eväitä omaan treeniin. Oman liikkuvuuden harjoitteet olivat loppujen lopuksi tuttuja juttuja OKL:n liikunnan erikoistumisopinnoista, nyt niitä pitäisi vain muistaa soveltaa omaan tekemiseen. Sepon ajatukset koiran motivoinnista kolahtivat kympillä, lähdetään nyt työstämään niitä Jepen kanssa, vaikka helppoa se ei tule olemaan. En avaa koulutuksen antia tässä sen enempää, sillä suoraan sanottuna nuo jutut pitäisi jokaisen kuulla perusteiden kera Sepolta; teen asialle karhunpalveluksen jos edes yritän kertoa, mitä kaikkea me opittiin. Ja vaikka muutama videonpätkä tulikin kuvattua, ilman asian avaamista niitä on turha näyttää.

Torniiossa moikkailtiin myös kavereita ja nautittiin itse, kun maisemat vaihtuivat vähäsen kotiin verrattuna. Toki kotiinkin oli kiva palata varsinkin kun viikon vesisateiden ja nastalenkkariliukkaiden jälkeen saatiin taas kunnon talvi ja lunta. Toki meillä maisemat pysyivät valkoisina lauhankin jakson ajan (tienpintoja lukuunottamatta), mutta nyt kelit ovat taas oikeasti talviset eikä sisään kantaudu enää rapaa. Eilen tupsahti hieman pakkaslunta ja tänään päästiinkin aamulenkillä testailemaan, paakkuuntuuko lumi Jallun anturoihin. Ja paakkuntuihan se, joten kotona koettiin sitten uusi "kuolemaakin karmeampi" juttu eli tassukarvojen leikkaus. Maksaherkkujen avulla siitäkin selvittiin elävänä, mutta kyllä Jallun mielestä kuolema liippasi turhan läheltä. Minuakin vähän jännitti kun koira sätki holtittomasti (lieko tassuja kutittanut), jos tökkään sitä vahingossa saksilla anturoihin. (Saksien kärki ei toki ole kovin terävä, mutta silti voi tulla viiltoja.) Hassu homma, kynsien leikkuu ja anturoiden rasvaus sujuvat aika kivuttomasti, mutta toi karvojen leikkaus oli ihan eri juttu.

Joulukuulla tiedossa ei ole treenireissuja, sekä Mikko että Pohjois-Suomen aluevalmennus ovat treenitauolla joulukuulla. Eli Jepen kanssa treenaillaan kerran viikossa torstaisin, sen enempää treeniaikaa maneesille ei ole ollut järkevää ottaa, kun ei ole maksukykyisiä treenaajia. Maanantaisin vedän mölliryhmää ja tiistaisin vedetään yhtä möllitasoista treeniryhmää vuorotellen muiden kouluttajien kanssa. Omalla vetovuorolla voin treenailla myös Jeppeä, joten välillä tulee onneksi kaksikin treeniä viikossa. Näillä mennään läpi talven, lisäksi tammikuulta toukokuulle on treenit Mikon luona kerran kuussa ja PS-aluevalmennukseen osallistun myös ainakin kerran kuussa. Tulossa on mm. Vappu Alatalon hyppytekniikkakurssia, sitä odotan oikein innolla!

Ja kun tuo Jallun tilanne tarkentuu, ehkä vedän helmikuulta alkaen myös pentuagilityryhmää, jossa treenaamme samalla Jallun kanssa yhtenä koirakkona. Mutta se on vasta kaukainen haave...

4 kommenttia:

  1. Tunnistan meijän 6kk cockeripenskan tuosta korvien menettämisestä. Metissä lähtee herkästi pitkälle, eikä joka lenkillä luoksetulokaan huippuluokkaa ole. Piiloon meneminen auttaa meilläkin vähän, mutta vähän ajan päästä lähtee taas kauemmas. Hihnakäytöksen opettaminen on myös ollut hankala juttu, pientä edistymistä on havaittavissa, mutta nimenomaan pientä.

    VastaaPoista
  2. Lohdullista kuulla, että muillakin on samoja ongelmia! Meillä luoksetuloa auttaa hieman lumipallojen tai lumen heittely, Jallu on onneksi kova poika tekemään lumitöitä... Mutta tuota konstia yritetään käyttää mahdollisimman harvoin, ettei se menettäisi kiinnostavuuttaan.

    Hihnalenkeillä mennään haastavimpina päivinä ihan "iholla" eli teen monitoimihihnasta itselleni ns. valjaat ja kytken koiran mahdollisimman lähelle itseäni. Jos koira ei pääse säntäämään puolta metriä kauemmas, se pysyy hyvin hanskassa. Ensialkuun kiinnitin koiran lantiolle, mutta hihna pyrki kiertymään niin, että koira päätyi mun etupuolelle. Sen takia valjaat ovat toimivammat, vaikkakin niiden kiinnitys tulee hieman ylemmsä, mikä vaikeuttaa oman tasapainon pitämistä. Jotkut käyttävät myös esim. kävelysauvaa koiran rintekehän edessä estämässä koiraa ryhtäilemästä, mutta Jallu hyppeli vain sauvan ylitse, joten sauvan käyttö jäi meillä pariin kokeiluun.

    Tsemppiä teillekin cockerin kanssa puuhasteluun!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa hyvältä tuo valjasjuttu hihnakoulutuksessa! Eiköhän nää meijä nuorukaiset vielä opi jonain päivänä kävelemään nätisti :)

    VastaaPoista
  4. Niin tuttua tuo kuulon yht'äkkinen postuminen. :) Nyt kun Veli on muutaman kerran päässyt vapaaksi leikkauksien jälkeen, on aivan turha huudella sitä takaisin. Jätkä viipottaa pitkin hankia kuin heikkopäinen. Onneksi eilen eksyi risukkoon missä oli hirmuisesti lunta.. Sinne se villikääpiö jäi ansaan ja sain sen remmin päähän. HUH!! Eikä yhtän auta että kuusiaitamme alla on fasaaniyhdyskunta. Mukavia pakkaskelejä ja joulun odotusta!!!

    VastaaPoista