15.2.2009

Näyttelytreenien aloitus siirtyi viikolla

Kuusamon Koirakerhon näyttelytreenit pidetään lämmittämättömässä hallissa, joten treeneillä on pakkasraja -15 C. Valitettavasti mittari näytti juuri samaa lukemaa iltapäivällä ja tarkistussoitto vahvisti, että treenit oli peruttu tältä viikolta. Jepellä on ollut muutenkin aktiivinen viikonloppu, joten treenailu kotona on tänään ihan sopivan haastavaa. Saatiin myös lisäaikaa näyttelyhihnan hankkimiseen, kiitos Minnalle hyvästä linkkivinkistä!

Käytiin hiihtelemässä Talvijärven koiraladulla yhden kierroksen verran ja nautiskeltiin samalla ihanan aurinkoisesta kevätpäivästä. Jeppe ei ollut asiasta kovin innoissaan lähtiessä, mutta intoutui juoksemaan vetoapuna varsinkin kun ladulla oli aika paljon muita menijöitä. Alussa Jeppe yritti juosta edellämenijät kiinni ja tehdä tuttavuutta kaikkien kanssa, mutta tajusi hissukseen jutun juonen ja lopussa juosta jolkutti komeasti ohi-komennolla. Teemun ostama paksu kuminauha on ihan loistava vetonaru näin pienelle koiralle, varsinaista vetoa ei juurikaan tule, kun naru joustaa niin paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti